Tämä on ns. ”paska tarina”.
Ymmärrätte kun luette.
Tiistai 23.10.2012
Noniin, tätä on venattu joulukuusta
lähtien. Lähtö Lontooseen. Lähdön syy on Devin Townsendin
”Retinal Circus” -keikka Round House keikkapaikalla, joka vetää
noin 2000 henkeä. Heräsin aamuviideltä, pakkasin laukun, datailin
hieman ja sitten menin takaisin nukkumaan. Heräsin uudestaan, menin
Sampo pankkiin nostamaan ilmaista rahaa (voitin Veikkaukselta 400€
Casino-arvan lisäarvonnassa) ja sitten Forexiin vaihtamaan näistä
350€ punniksi. Sain noin £270. Sitten menin aamupalalle ja päivän
ainoille tunneille. Seminaari, jossa käytiin akatemisen englannin
kirjoittamista läpi. Boring. Tämän jälkeen mietin että
menenkö aikaisemmalla junalla vai menenkö ”extra-curriculum
activities” MAG (Music Apperciation Group), jossa Elske soitteli
meille kaiken näköistä hollantilaista ja kaikenlaista muuta
musiikkia. Menin myöhemmällä junalla, koska Sarah teki hemmetin
hyviä keksejä MAG:n väliajalle. Sieltä suoraan sitten
juna-asemalle, lippu kouraan ja Helsinkiin. Siitä vanhempien luokse
sohvalle nukkumaan ja toteamaan että paino on noussut. Pitää taas
joulun jälkeen skarpata seuraava vuosi että saisin painon takaisin
noin 100kg tienoille (nyt noin 115kg).
Keksiviikko 24.10.2012
Heräsin aamulla viideltä ja hoidin
check-inin, tulostelin varauslärpäkkeet sun muut ja menin takaisin
nukkumaan hetkeksi. Sitten menin Seppälään ostamaan itselleni
keltaisen paidan (koska keikka kuvataan, se tulisi näkymään hyvin
DVD:llä) ja läjän sukkia. Sitten hieman makkaraa aamupalaksi ja
isä vei minut lentokentälle. Siinä sitten soittelin Ramille, jonka
kanssa olin menossa Lontooseen, että olen kentällä missäs olet.
Hän oli vielä himassa, mutta kuulemma juuri lähdössä. Hommahan
tosiaan on niin että Rami ei kuulemma ole matkustanut lentokoneessa
2000-luvulla kertaakaan, joten häntä hieman jännitti, joten hän
oli vetänyt pari keventävää olutta alkuun. Puolisen tuntia
myöhemmin hän saapuu paikalle.
Menemme check-iniin, sain omat hommani
tulostettua mutta jotakin sähelsin kun mutsi soitti mule samaan
aikaan puhelimella, joten en saanut laukkutarraa. Ramin kanssa sitten
alkoi säätämisten säätäminen, koska hänellä ei ollut passia,
vaan ainoastaan henkilökortti. Kutsuimme siihen pisteelle jonkun
henkilökunnan tyypin apuun, mutta emme siltikään saaneet sitä
tehtyä, joten luovutimme ja menimme palvelupisteelle, jossa sitten
homma hoitui aika kivuttomasti. Sitten turvatarkastuksen kautta
sisään, Rami kävi nostamassa rahaa, kävimme ostamassa limpparit
ja latailin siinä hieman kännykän akkua venaillessa. Siinä sitten
navigoimme vessan kautta portille, josta meidät vietiin bussilla
lentokoneeseen, ja meillä ei jäänyt kuin ehkä 20 minuuttia
löysää, joten loppujen lopuksi tulimme aika optimaaliseen aikaan
paikan päälle.
Takki pois, purkka suuhun, vyöt kiinni
ja puhumaan paskaa kunnes kone lähtee. Ei Ramia sitten näköjään
loppujen lopuksi jännittänytkään. Lennolla tarjoiltiin kylmää
kanapastasalaattia. Ei maistunut oikein millekään. Kolme tuntia
myöhemmin olimmekin Lontoossa. Olimme viimeisten joukossa pois
koneesta, koska olimme toiseksi viimeisellä penkkirivillä. Siitä
sitten menimme metsästämään laukkujamme, ja ensin venasimme 5
minuuttia väärän laukkukarusellin vieressä, kunnes kehtasimme
kysyä joltakin että missä ne Helsingin lennon laukut on. Sitten
iso kakka pönttöön ja etsimään metropysäkkiä. Hotellimme lähin
metropysäkki oli Kings Cross St Pancras, ja onneksemme meidän ei
tarvinnut vaihtaa junaa kertaakaan. Niille jotka valittavat että
Suomen metroliput ovat kalliita: 5 zonen yhden matkan lippu maksoi
£5.20 (noin 6.50€) ja sen takia jatkossa ostimme Lontoon keskustan
alueella toimivaa 1-2 zonen päivälippuja jotka maksoivat £7 (noin
8.70€). Jos olisimme ostaneet Oyster cardin, olisimme ehkä
säästäneet pari euroa, mutta meni jo.
Noh, myöhemmin meille selvisi että
tämä Kings Cross St Pancras on joku hiton matkakeskus, joten siellä
oli jengiä aivan helvetisti. Siinä sitten päästiin kuitenkin
ulos, sitten hieman karttojen avulla metsästeltiin että missäs
helvetissä se meidän hotelli oli. Siinä sitten noin 5 minuutin
toljottelun jälkeen me löydettiin se ilman että edes mentiin
väärään suuntaan, eli tuurilla kerrasta oikein, olis pitänyt
pistää lotto vetämään. 12 miljoona olis ollu jaossa.
Noh, siinä sitten päästiin perille.
Elmwood Hotel. Sellainen näpsäkän näköinen kolmekymppinen respa
otti meidät vastaan. Sanoi että luottokortilla maksaessa tulee 5%
lisämaksu (sen kanssa 5 yötä oli yhteensä £445) ja sitten kysyi
että olihan se varmasti Double Room mikä varattiin. Sanoin että
joo, näin on. Huone oli tietenkin ylimmässä kerroksessa ja aivan
helvetin pieni. Siinä kun päästiin huoneeseen, niin tajuttiin että
miksi se katsoi meitä hieman hassusti. Tässä vaiheessa Ramin
kanssa naureskeltiin että oltiin aivan varmoja siitä että se
respan mimmi luuli että me oltiin homoja, koska se hotelli vieläpä
mainosti itseään nettisivuilla termillä ”gay friendly”. Nyt
tiedän jatkossa, että Double room tarkoittaa yksi leveämpi sänky
ja Twin room tarkoittaa kaksi sänkyä.
Kuitenkin, siinä sitten alettiin
testailemaan ja todettiin että eihän perkele meidän schuko-plugi
käykään paikalliseen sähkörasiaan, joten mentiin respaan
pyytämään adapteria, jonka se antoi meille ihan ilmaiseksi. Sitten
menin suihkuun ja totesin että vittu mitä pelleilyä. Suihkusta
tuli pelkkää kuumaa vettä ja se toimi päinvastoin mitä kaikki
muut hanat mitä olen ikinä käyttänyt, eli kun painat sitä hanaa,
niin se aukeaa, kun normaalisti sitä pitää vetää. Suihkun
jälkeen yönälkä yllätti, Rami sanoi että halusi mennä Burger
Kingiin syömään, sitten sitten mentiin. Whopper ateriat syötiin,
oli aika blah. Tämän jälkeen menin suihkuun ja nukkumaan. Otin
seinän puolen. Nukuin hieman huonosti, mutta se johtui lähinnä
siitä että en löytänyt hyvää asentoa. Seuraavana päivänä oli
olkapää kipeä.
Torstai 25.10.2012
Herättiin aamukasilta englantiselle
aamiaiselle: paahtoleipää, leikkeleitä, muroja, kananmunia,
jugurttia ja kahvia. Tätä sitten syötiinkin joka aamu, paitsi
juusto loppui jo perjantaina. Vinkki: Aamiaispöydässä on aivan
törkeesti sellaisia pieniä nappeja, niin älä ota
appelsiinimarmeladia. Se on aivan hirveetä. Ottakaa mieluummin mitä
tahansa missä lukee lukee ”jam”, mm. mansikka, vadelma,
aprikoosi, mustaherukka. Ne on ok. Kasviksia jäin hieman
kaipailemaan, mutta minkäs teet.
Ekan päivän ohjelma oli kohtuullisen
iisi, eli mentiin käymään Hamley'sissa, Big Benillä ja Charlie
Chaplinin patsaalle. Noh, ensimmäiseksi mentiin sinne Charlie
Chaplinin patsaalle. Arvatkaas mitä: Me ei löydetty sitä.
Googletettiin että se on viety toukokuussa pois.
http://internationaltimes.it/flash-vandals/ Prkl. Päädyttiin siinä
sitten vaeltelemaan Hamleysiin päin. Saatiin joltain suomalaiselta
papparaiselta neuvoa kun se huomasi että me puhuttiin suomea. Satoi
sen verran että kun päästiin sinne Hamleysiin sisään, niin
meinasin kaatua joka liukuportaassa kun oli jalanpohjat niin
liukkaat. Oli aika suuri pettymys, tosin oltiin ehkä noin 20 vuotta
liian vanhoja sinne liikkeeseen.
Siinä sitten mentiin Poland Streetin
ja Noel Streetin kulmassa olevaan kuppilaan kaljalle, tilasin Blue
Moonin ja se näytti todella epäilyttävästi samealta. Ei ollut
olut minun makuun. Syötiin siinä sitten samalla lautanen jossa oli
6 hampurilaista. Siinä sitten käytiin HMV:ssä ja omaan kouraani
jäi 30 Seconds to Marsin levy hintaan £5. Siinä sitten vaelleltiin
mestoilla, käytiin kattomassa London Eyeta, Big Beniä ja jotain
random patsaita. Tämän jälkeen käytiin yhdellä ja soitin Seballe
että missä tässä lähellä olisi jossain joku
supermarket-tyylinen paikka mistä saisi ruokaa. Ei me sitten
kuitenkaan löydetty sitä. Siinä sitten jossain vaiheessa kävin
ostamassa Primarkista itselleni 3 housut yhteishintaan £26. Suomessa
samat housut olisivat olleet kolme kertaa enemmän.
Illemmalla käytiin hieman
tsekkailemassa lähihuudeja, sitten tultiin sellaiseen
vietnamilaiseen ravintolaan jossa oli ainoastaan paikallisia
aasialaisia ja joku itäblokista revitty tarjoilija, joten oltiin
selkeästi oikeassa paikassa. Jaettiin joku hiton iso ”tässä on
paljon kaikkea” lautanen. Vieressä oli joku todella kaunis
vietnamilainen nainen, joka flirttaili aika paljon. Sitten käytiin
ostamassa pullo Smirnoffia ja spriteä ja mentiin takaisin
hotellille.
Perjantai 26.10.2012
Aamupalan jälkeen lähdettiin taas
liikenteeseen, päivän käyntikohteet olivat Forbidden Planet ja
Denmark Street ja yleinen härdäys. Denmark Street on siinä
mielessä mielenkiintoinen paikka, koska siinä on yhdellä todella
lyhyellä kadulla noin 12 instrumenttikauppaa. Ironisinta oli että
Rami halusi testata Mesan vahvistinta, ja ainoa liike jossa hän ei
käynyt myi Mesaa. Itse kävin testaamassa sitä Schecterin RAF
kitaran kanssa, ja se 2010 mallin Dual Rectifier kuulosti aivan
törkeen hyvältä ihan jo pelkästään sillä cleanilla kanavalla.
Mietin että melkein pitäis myydä toi oma 1996 vuoden kaksi
kanavainen malli ja hommata tuo 2010 malli tilalle (jos jotakuta
kiinnostaa vaihto, let me know). Meinasin ostaa ukulelen, mutta
tajusin että sen tuominen Suomeen ehjänä olisi aikamoisen työn ja
tuskan takana. Ehkä vain ostan ukulelen sitten Suomesta, koska
hinnat ovat aika samat. Lisäksi testattiin aika härskiä pinkkiä
akustista kitaraa, maksoi £99 ja se resonoi todella kivasti
verrattuna kaikkiin muihin kitaroihin mitä testasin sillä
reissulla. Testasin jotain hieman alle £300 Kiinassa tehtyä Fender
Telecasteria, helvetin kivan näköinen ja kuuloinen kitara, mutta
sama ongelma kuin sen ukulelen kanssa, ei mitään järkevää tapaa
saada tuotua sitä Suomeen.
Sitten päästiinkin sinne ”nörttien
lelukauppaan”, eli Forbidden Planetiin. Jos Rami ei olisi pistänyt
jarruja päälle, niin sillä olisi mennyt tili tyhjäksi siellä
kaupassa. Siellä oli kaiken maailman nörttikrääsää aina
makeisista sarjakuviin ja tonnin hintaisiin Star Wars figuureihin.
Itselläni mukaan tarttui Nintendo-ohjaimen muotoinen pastillirasia,
aski japanialaisia Pockyja sekä yllärilahja kaverille. Pockyt
testattuani, oli pakko todeta että oli vähän niin kuin suklaalla
päällystettyä sahajauhoa olisi syönyt. Ei maistunut juuri
miltään.
Tämä Lontoon harmaa arkkitehtuuri on
omasta mielestäni aika perseestä. Siinä mielessä todella ruma
kaupunki. Aika samaa paskaa kuin Merihaassa. Sitten me käytiin
ylisyömässä ja ulostamassa kiinalaisessa buffetissa ja British
Museumissa. Oli muuten aivan jäätävän iso mesta. Veikkaan että
noista Egyptijutuista diggaava Finnvoxin masteroija varmasti
diggaisi. Kuvasin sen Iran huoneen osuuden iranilaisille
kavereilleni, jotka vaatisivat viisumin päästäkseen
Iso-Britanniaan. Siinä sitten jossain vaiheessa eksyttiin johonkin
lahjatavarapuotiin, minä sitten siinä norsuna lasikaupassa
pujottelin jostakin ”todella” ”ahtaasta” raosta, johon Rami
sitten poliittisen korrektisti toteaa ”ketterä kun
kehitysvammanen”. Kun päästiin pois, niin huomattiin että
jumatsuikka, kolme tuntia hurahti jonnekin kellojen mustaan aukkoon.
Sen jälkeen mentiin kaljalle johonkin pubiin. En muista missä
välissä kävin ostamassa H&M:stä kaulahuivin ja aivan törkeän
läjän erilaisia proteiinipatukoita jostakin supplementtikaupasta,
mutta tänä päivänä ne kuitenkin käytiin ostamassa. Rami kävi
siinä samalla reissulla ostamassa MetalHammer lehden.
Illalla meidän piti mennä syömään
johonkin lähelle, mutta kun jatkettiin ja jatkettiin matkaa, niin ei
tullut yhtään ravintolaa vastaan. Sitten mentiinkin melkein parin
kilsan päähän ensin kauppaan ostamaan pari isoa Bulmersia (huom.
£1.50 kappale, Suomessa huomattavasti enemmän) ja sitten johonkin
intialaiseen syömään mestaan. Oli sen verran kipakkaa tavaraa että
unohdin käydä kakalla siellä ravintolassa ja melkein paskansin
housuun kotimatkalla. Ripulia sitten tuli sen verran kovalla
paineella ja paljon että kakkasin vahingossa siihen renkaalle ja oli
pakko sen jälkeen käydä suihkussa, vetää muutama huurteinen ja
mennä nukkumaan.
Lauantai 27.10.2012 – D-DAY
Tänään vuoden odotus pääsisi
purkautumaan. Devin Townsend Retinal Circus @ Roundhouse, London.
Aamupäivästä ensin aamupalalle, sitten käytiin hieman
levykaupoissa. Suunnattiin ensin HMV:lle, sitten siinä lähellä on
Berwick Street ja lähialueet missä oli paljon levykauppoja, mm.
Sister Ray ja Reckless Records. Siellä jäi itselleni käteen aika
monta levyhyllystä uupuvaa heviklassikkoa (kuten Carcassin
Heartwork) hintahaarukassa £3-6. Meinattiin sen jälkeen käydä
pihvillä, mutta ei napannut maksaa £20 siitä lystistä. Lisäksi
se paikka oli aika täynnä kun oli lauantai ja ruuhka-aika. Mentiin
sitten sellaiseen italialaiseen mestaan kun Red Onion tai joku sen
tyylinen. Todella hyvä mesta. Vedin tortellinit yläkerrassa ja
tortut alakerrassa.
Sitten itse keikka. Jumalauta sinne oli
pitkä jono. Me mentiin sellaiseen aikaan että ovet aukesi 5
minuuttia myöhemmin. Laskin että jonotettiin noin 350 askelmaa,
Google Maps sanoo että etäisyys oli 708 jalkaa, joka on siis 215m.
Eli meillä oli puolen metrin askelmat. Rami meinasi kusta housuunsa
jonossa ja lähti kesken jonottamisen johonkin baariin kuselle.
Sitten vielä narikassa vielä hieman lisää jonottamista ja
kuullaan että joku urpo puhuu siellä suomea. Sitten itse areenalle.
Sen noin tuhatkunta keikkaa nähneenä,
voin sanoa että oli ehkä paras keikka jonka missasit. Tsekkailtiin
jälkikäteen hieman sitä streamiä YouTubesta, se kuulosti todella
huonolta verrattuna siihen miltä siellä paikanpäällä oikeasti
kuulosti. Jätti aika sanattomaksi. Käy ostamassa DVD/BluRay kun se
tulee. Tämän jälkeen käytiin hakemassa Dominosista 2 pizzaa,
garlic bread ja lohkoperunat hintaan £19.99 ja suunnitelmista
poiketen emme menneetkään taksilla vaan metrolla hotellille.
Ensimmäisen pizzan syötyämme tuli todettua että se toinen
tilaamamme pizza, Meltdown, olikin Dominosin tulisin pizza, ja
persreikä tulisi huutamaan hoosiannaa seuraavana päivänä. Hetki
tämän jälkeen mentiin tutimaan.
Sunnuntai 28.10.2012
Käytiin aamupalalla. Kyselin jengiltä
Facebookissa kuka haluaa postikortin. Kello 13.30 oltiin vielä
hotellilla möllöttelemässä. ”Krapulapäivä” ilman krapulaa
siis. Päätettiin että mennään joko kattomaan Stomp tai leffa.
Sitten alkoi vituttamaan. Stomp maksoi £26-52 ja leffa £13. Vittu
mitä ryöstöä. Noh, päätettiin mennä katsomaan Frankenweenie.
Päästiin paikan päälle, niin se
lippujen repijä selittää että vahingossa repi meidän lipun liian
aikaisin. Venailtiin siinä sit jonkun aikaa, ostettiin popparit ja
limpparit, noin £11 maksoivat. Törkeää rahastusta. Mutta niillä
oli siellä aika makee subscription systeemi, eli jos osti jonkun
”unlimited cardin”, niin sai käydä niin usein leffateatterissa
kun halusi. Maksoi £18 kuussa, minimi 12 kuukautta. Miksei
Finnkinossakin ole tollasta systeemiä? Tulis ite ainakin käytyä
useammin leffassa. Frankenweenie leffa itsessään oli ihan ok,
antaisin 7/10.
Poislähtiessä käytiin TokyoToys
-kaupassa, jossa oli mielenkiintoisia hiirimattoja. Tämän jälkeen
kävin ostamassa hieman postikortteja lähetettäväksi kotisuomeen.
Postikortit itsessään olivat halpoja (24 kappaletta maksoi 2
puntaa), mutta 24 postimerkkiä maksoi yli 28 puntaa, yhteensä siis
noin 31 puntaa. Tunsin itseni ryöstetyksi, ja osaltaan hieman
nolotti kun tajusin että mulla oli käteiset rahat loppunut. Minne
se mun 400 euron matkakassa oli huvennut? Onneksi paikassa kävi
kortti.
Kun kerran Englantiin oli tultu, niin
käytiin näin vikan kokonaisen päivän kunniaksi syömässä Fish &
Chipsit. Eipä se mikään erikoinen makuelämys kyllä kieltämättä
ollut. Sitten takaisin hotellille, jossa todettiin että perkele,
meillä on vielä melkein kokonainen pullo Smirnoffia jäljellä.
Eihän sitä nyt avattua pulloa viitsi lentokoneeseen viedä, joten
vedin sen melkein kokonaan yksin lärviin. Kirjoittelin siinä sitten
samalla postikortteja ihmisille (piirsin aika moneen pippeleitä ja
hämähäkkejä) ja Rami katseli Family Guyta telkkarista. Meinattiin
lähteä vielä ulos syömään, mutta jätettiin väliin. Jossakin
vaiheessa iltaa aloin olemaan sen verran humalassa, että oli pakko
mennä nukkumaan.
Sunnuntai 29.10.2012
Ihme kyllä, ei ollut aamukrapulaa enkä
edes oksentanut. Aamupalalla oli jotain ruotsalaisia jotka istuivat
pöydässään ennen meitä ja vielä meidän lähdettyäkin. Ja
ulkona oli ihmisiä jonoksi asti. Silloin ei jäädä sosialisoimaan
aamukahvin ääressä. Sitten siinä pikkuhiljaa pakkailtiin kamoja
ja käytiin kumpikin vuorollamme vessassa; milloin suihkussa,
pöntöllä tai hampaita pesemässä. En tiedä mitä tässä
paikallisessa ruoassa on vikana, mutta ei ainakaan ole
ruoansulatuksessa ollut mitään vikaa – pieru haisee jatkuvasti ja
sinappikone on kyllä laulanut joka päivä aika iloisesti. Tänään
meidän hotellin vessanpytty päätti että se ei enää vedä kakkaa
vessanpytystä alas, ainoastaan paperit. Siellä oli sitten pari
uppotukkia pari tuntia pöntössä.
Huomasin että kun kieltäydyttiin
huonepalvelusta parin viime päivän ajan, niin oli aika sikolätti
tuo paikka, kun jätettiin vieläpä roskat ja Dominosin
pizzalaatikot sinne lattialle. Siinä sitten vielä vähän arvottiin
että onko kaikki mukana yms. Sitten pienen ähkimisen jälkeen
saatiin kamat aulaan, palautettiin avaimet ja sähköadapteri.
Mietittiin että missähän täällä on joku postilaatikko, ei
löydetty niin millään. Sitten kysyttiin paikalliselta kioskilta,
sanoi että tien toisella puolella oli postitoimisto. Hämmentävin
posti missä olen ikinä käynyt. Se näytti (ja oli) enemmän
joltakin sekatavarakaupalta, siksi en osannut yhdistää sitä
postiksi.
Siinä sitten mietittiin että kello on
nyt 11, meillä lähtee lento kello 18. Mitähän vittua sitä tässä
tekisi seuraavat 7 tuntia tekisi? Käytiin siinä sitten pistämässä
ruokaympyrä täyteen ja käytiin paikallisessa kebabbilassa. Tilasin
”mixed kebab” annoksen, jossa oli pitaleipiä, vihanneksia,
kanaa, lammasta, nautaa ja en ole varma oliko siinä vielä kaupan
päälle vielä possua. Jos ei olisi ollut niin kuiva, niin olisi
ollut ehkä paras kebab annos mitä olen koskaan syönyt. Siitä
sitten lähdimmekin lentokentälle, lippu maksoi £5.20. Taas unohtui
ruoan jälkeen käydä kakalla, joten koko metromatkan lentokentälle
piti pidätellä kebabin katkuja.
Olimme astetta nopeammin perillä
Heathrowlla kuin menomatkalla, nyt matka kesti jostain syystä vain
noin kolme varttia kun menomatkalla se kesti reilun tunnin. Tai
sitten olin vain tarpeeksi puutunut jokapäiväisestä metrolla
matkustamisesta. Sitten kun tulimme check-iniin, niin olimme
superhämmästyneitä kun se näpsäkän näköinen check-in täti
sanoi että portit aukeaa 15:30... Meidän lento oli siis 18:05.
Siinä se sitten naureskeli ja korjasi itseänsä. Luulimme jo että
meidät oli siirretty aikaisemmalle lennolle.
Siitä sitten kävelimme
turvatarkastukseen, ja halusin tietää vastauksen minua kauan
kaivaneeseen mysteeriin... Miltä näyttää läpivalaisulaitteen
sisällä? Ostin App storesta ohjelman mikä pisti näytön pimeäksi
nauhoituksen ajan, pistin iPodin kuvaamaan ja sitten katsoin että
kuvaus onnnistui! Vastaus on tähän ikuiseen kysymykseen on, että
siellä läpivalaisulaitteen sisällä on totaalinen antikliimaksi.
Ei näkynyt mitään. Pelkkää mustaa.
Sitten menimme kauppaan, ja koin
maailmani romahtaneen, kun näin hyllyssä Mermiten hintalapun, mutta
se oli loppuunmyyty :( Ostin sitten kuitenkin Cadburysin
suklaatilevyn ja sitten kävimme vuorotellen omilla teillämme. Rami
kävi ostamassa jotain elokuvia että sai puntansa kulutettua ja itse
taas menin synnyttämään silmättömiä lapsia. Sitten menimme
ranskalaiseen ravintolaan toteamaan että jumalauta kun on kallista.
Söin jonkun sienipastan hintaan £12. Otimme siinä sitten kuitenkin
pari kuivaa omenasiideriä ja odotimme lentoa. Visa vinkui; Neljä
siideriä ja 27 puntaa köyhempään lähdimme seikkailemaan
porteille päin.
Siinä sitten yritimme päästä eroon
viimeisistäkin punnista, ja joku karkkiautomaatti söi Ramilta
punnan ylimääräistä. Homolaite. Itse söin Ben & Jerrys
Cookie Dough jäätelöä. Siinä sitten ihmeteltiin kun ei kuultu
yhtäkään suomalaista molottamassa missään, sitten iskikin kauhea
paniikki että me oltiin perkele väärällä portilla. Siinä sitten
alkoi pelko hiipimään ja varmuuden vuoksi käppäiltiin takaisin
sinne lounge arealle. Ja niinhän me oltiinkin, oltiin portilla 27
kun meidän lento lähtikin portilta 5a. Katottiin vahingossa väärää
riviä. Onneksi meillä ei kuitenkaan ollut mikään kiire.
Paluulento tuntui huomattavasti
nopeammalta ja kivuttomammalta kuin menomatka. Mutta ”ruokana”
tarjoiltu kolmioleipä oli aikamoinen pettymys. Faija olikin sitten
kentällä vastassa, siitä sitten muutamaksi tunniksi nukkumaan ja
seuraavana aamuna kuudelta junan nokka osoitti kohti Jyväskylää.
Siitä sitten jäätävään tuuleen viemään matkalaukku kotio ja
tunnin levon jälkeen nokka kohti koulua. Seminaari. Boring.
Siitä sitten vielä Claudian MAG sessiot, jossa kuunneltiin kaiken
maailman saksalaista muzakkia.
Raskas reissu mutta tulipahan tehtyä.
