Aug 20 – New York, New York

Noniin, taas reissataan jenkkeihin. Tällä kertaa 20.8-3.9.2013 ja matkakohteena Iso Omena, eli New York City. Tällä kertaa ei onneksi tarvinnut käydä samanlaista paperisotarumbaa läpi kuin Minnesotaan muuttaessa – piti ainoastaan ostaa lentoliput ja täyttää ESTA hakemus. Jostain syystä kaikki kuitenkin tuntui haluavan pelotella New Yorkia tosi paljon mulle, varsinkin oma äitini. Esimerkiksi Anri-täti ja hänen miehensä tulivat viikonloppua ennen reissua käymään ja pelottelemaan kuinka perkeleen pelottava paikka se New York on, vaikka eivät itse ole koskaan siellä edes käyneet. Tietenkin järjen käyttö on sallittu ja yöllä yksin liikkuminen on tyhmää, sen verran tajuaa nyt tyhmempikin. Meikäläisellä ei kuitenkaan ollut kaikkein helpoimmat lähtökuopat tälle reissulle, mutta siitä lisää hieman myöhemmin.

Hieman alustuksena, että kun 2010 Minnesotassa tapasin hyvän ystäväni Jacobin, jonka kanssa sovimme silloin joskus että mentäisiin yhdessä New Yorkiin joku vuosi. Tämä reunion-reissu alkoi sitten tämän vuoden alkupuolella konkretisoitumaan ja tein aiheesta vieläpä biisin tämän vuoden helmikuun FAWM:iin (Biisin voi käydä kuuntelemassa täältä). Ennen kuin ostin lippuja, siinä sitten varmaan viiteen kertaan varmistin Jacobilta että onhan hän nyt aivan varma että lähtee, sillä jos hän ei ole, niin en varaa lippua. Hän sanoi ”joo joo, kyllä kyllä, tullaan tullaan” mutta tietenkin englanniksi. Varasin menopaluu-liput itselleni siinä sitten Skyscannerin kautta, hintaan 520 euroa Kilroy Travelsilta Icelandairilla. Safkat siinä joutuu ostamaan erikseen lennolla, mutta eipä tuo mitään.

Siinä sitten alettiin samalla kattelemaan kaiken maailman majoituksia ja huomattiin että New Yorkissa asuminen on aika saa-ta-nan kallista touhua; jopa yhden tähden hotellimajoitus kahdelle jossain hevonperseessä tietullien ja/tai tunnin metromatkan päässä oli luokkaa 150 dollaria per päivä. Ihan mielenkiinnosta vertailtiin että samalla rahalla pääsee neljän tähden hotelliin Tokiossa (jonne meidän olisi tarkoitus Oskarin kanssa lähteä joko 2014 tai 2015). Painostin siinä sitten toista kuukautta Jacobia että meidän pitäisi varata nää hotellit ja sen lennot mahdollisimman pian, koska hinnat ei kyllä yhtään tipu odottelemalla. Olisko se ollut sitten kesäkuussa kun Jacob tuli hieman katumapäälle ja sanoi ettei hän pääsekään kuin ehkä viikoksi. Sanoin että mikäs siinä, kai sitä lentoa saa lyhennettyä. No, siinä kuukautta ennen reissua me sitten hieman laskeskeltiin Skypen välityksellä kuinka paljon siellä Nykissä viikon oleskelu maksaisi ja hän sitten keskustelun päätteeksi ilmoittaa että hänellä ei yksinkertaisesti vain ole varaa, eikä siten pääsekään reissuun.

Siinä sitten kysyin Virtain ihmemiestä Soljan Oskaria reissuun matkakumppaniksi. Hän siinä sitten sanoi että voisi ekaksi viikoksi tulla kun hänellä on silloin vapaata ja palkkakin tulee, joten kävin Kilroylta kysymässä että paljonko lennon lyhentäminen viikolla maksais... Sanoivat että 800 euroa. Joo, pitäkää tunkkinne. Tämä tarkoitti siis sitä, että mun oli pitkälti pakko olla kaksi viikkoa New Yorkissa, eli ensin viikko Oskarin kanssa ja sitten viikko yksin.

Jotta kaikki ei olisi mennyt liian helpoksi, niin äiti sitten herätti meikäläisen tuossa 17.7 ja herätti meikäläisen kertomalla että faija on kuollut. Muutamaa viikkoa ennen heidän 30v hääpäiväänsä. Siinä oli sitten pasmat sekaisin seuraavan vajaan kuukauden verran ja meinasi koko reissu peruuntua omalta osalta sen takia, mutta saatiin mutsin kanssa sovittua homma niin, että loppujen lopuksi 3.8. pidetyt hautajaiset eivät vaikuta reissuuni eikä laivatöihin. Kouluhommat kyllä tosin meni aivan plörinäksi, koska mun piti tehdä mun gradun pilottihommia kesällä, mutta vietin faijan kuolemasta sen seuraavan vajaan kuukauden mutsin luona henkisenä tukena ja siinä sitten kävi nämä perusmeiningit että paino nousi aivan hävyttömästi tänä aikana. Kävin vaa'alla juuri ennen reissua ja se näytti 108kg(!). Ennen faijan kuolemaa se oli 98kg. Pakko saada se takaisin alle 100 kilon vuoden loppuun mennessä tai olen Santerille viinipullon pystyssä.

Siinä sitten kuitenkin varailtiin Airbnb:n kautta meille majoitus Manhattanilta, löydettiin East Villagesta tosi kivan näkönen mesta hintaan 67/55 dollaria per päivä + varausmaksut. Varasin siinä ensimmäisen viikon kahdelle hengelle ja toisen viikon itselleni. Noh, siinä sitten tasan viikkoa ennen lentoa Oskar ilmoittaa että hänkään ei pääse reissuun, sillä hänellä on myöskin rahatilanne mikä on ja lisäksi hänellä oli muutto Helsinkiin edessä ja kämpän katsominen Helsingissä juuri silloin. No, enpä minä voi miestä mukaan pakottaa, mutta pakotin kuitenkin hänet maksamaan oman puoliskonsa majoituksesta kun olin sen kerran ehtinyt jo maksaa. Parhaimpiin kavereihini kuuluva Sebastian sanoi että hän olisi muuten mielellään lähtenyt mukaan, mutta viikon varoitusaika oli hieman liian lyhyt eikä töistä voinut olla pois. Ehkä sitten ensi kerralla.

Lähdin matkaan kohtuullisen kevyellä varustuksella, sillä New Yorkissa oli sääennustuksen mukaan keskimäärin 30°C koko ensimmäisen viikon, joten lähdin oletuksesta että jos tarvitsen takkia tai hattua tai uudet kengät, ostan ne paikan päältä. Matkalaukku tuli läyhästi pakattuna ”täyteen”, mutta painoi vain noin 10 kiloa ja mukana on lähinnä sukkia, kalsareita, paitoja, shortseja, parit farkut, yksi pitkähihainen paita, juomapullo, sandaalit, dödö, hammasharja, sähköadapteri, taskulamppu, kynsisakset ja partahöylä. Olkalaukussa lähinnä purkkaa, tietokone, luurit, paperit, pari piuhaa sekä tripodi ja hätävara-akku iPhonelle.
Muistin tuossa vähän ennen lähtöä että pitää käydä ostamassa vyö tuolle matkalaukulle. Matkalaukussa (ja vyössä) on jo ennestään TSA-lukko, mutta lähinnä ostin sen sen takia kun mun musta medium-kokoinen Samsonite on niin geneerisen näköinen matkalaukku, että mulla on ollut ainakin kolme kertaa matkustaessa vaikeuksia bongata sitä sieltä liukuhihnalta, joten ostin vasten todella räikeän Stryper-henkisen kelta-musta-raidallisen vyön. Ei pitäisi olla sitä ongelmaa siis enää. Lisäksi se toimii samalla majoituksessa extraturvakkeena. Tai korsettina.

Lähtöpäivänä, tiistaina, perusmeininki. Yritin mennä maanantaina nukkumaan jo klo 23, mutta eihän siitä tullut mitään – kello on aamulla 8.20 ja olen herännyt siis maanantaina kello 13 enkä nukkunut tässä välissä lainkaan. Lähinnä sen takia että saisin yritettyä lentokoneessa nukuttua. Kahdessa viikossa tarkoitus olisi nähdä muutamia tuttavia, mutta otin tämän perusmeininkini etten suunnittele etukäteen mitä aion tehdä. Nyt kuitenkin on pakko yrittää hieman ottaa lepiä ennen lähtöä, muuten pelkään että nukahdan lentokentälle.

Herättyäni siinä yhdentoista aikoihin tein vielä viimeiset pikapakkaukset, tiedän että multa jäi jotain mutta en tiedä vielä mitä. Vein sitten koiran ulos ja lähdin sitten Itiksen kautta lentokentälle. Lähes välittömästi kun astuin ulos olin ihan hiessä, ehkä tämä kaksi paitaa päällä on liikaa tähän säähän. New Yorkissa ei olekaan sitten kun ~10 astetta enemmän lämpöä... Alkoi sitten hieman Itäkeskuksen bussipysäkillä jännäkakkaa pukkaamaan ja huolestuttamaan että ehdinkö ajoissa kun myöhästyin sekä metrosta että bussista kun ne dösät tuli ainoastaan puolen tunnin välein.

Lopulta bussi kuitenkin tuli ja sieltä sitten valtasin sen keskialueen paikan. Sieltä sitten kuitenkin tuli joku somalimamma rattaiden kanssa ja jouduin antamaan hänelle tilaa siinä. Kun bussi pääsi perille, niin tämä Helsinki-Vantaan kenttä oli aika aavekaupunki tälleen työ/koulupäivänä kahden aikaan tiistai-päivällä. Jos en ihan hirveesti valehtele niin siinä oli ehkä 15 ihmistä siellä aulassa. Koska jonoja ei juurikaan ollut, olin tehnyt jo check-inin etukäteen, kaikki paperihommat oli kunnossa ja ykkösterminaali olikin pienempi mitä muistin ja byrokratian määrä oli lähes nolla, olin loppujen lopuksi 15 minuutissa ulko-ovelta portilla, sopivasti tunnin etukäteen. Tapasin samalla laukkujonossa Jyväskylästä IDESCO:n järkkärityypin, oli menossa Reykjavikiin johonkin konferenssiin tai seminaariin. Ei voi muistaa nimeä tähän hätäänva tyyppi kuitenkin. Meinasin ensin ostaa suklaalevyn, mutta oli lentokentän kauppa aika hinnoissaan. Siellä sitten kuitenkin oli R-kioskilla, huvittavana yksityiskohtana siellä oli ”Odota hetki tulemme pian takaisin” kyltti ovella vaikka ovet oli sepposen selällään ja kaksi myyjää sisällä. Ostin R-kioskilta pari suklaapatukkaa ja perinteisesti källi-salmiakkia sille majoitusisännälle. Se tulee varmasti vihaamaan sitä. Nyt on kuitenkin WIFI auki, Nickelbackit soimaan ja odottelemaan että pääsen koneeseen. Tuli huomattua samalla että Nickelbackin sanoitukset on aivan hävyttömän huonoja, mutta koska musa on todella tarttuvaa niin se pelastaa edes hieman. Kanadan vastike meidän ”junttimetallille”.

Lentokone oli aika perus Boeing 757, mutta melkein kaikki oli islanniksi ja selostukset englanniksi. Silti siitä jotenkin suurinpiirtein ymmärsi melkein kaiken, kun kirjoitettu islanti näyttää vähän niinkun ruotsin vammaiselta pikkuserkulta. Sellainen erikoisuus lentokoneessa oli mihin en ollut aiemmin törmännyt, oli että istuimissa oli USB-reiät, eli kysyntään on selkeästi vastattu tarjonnalla. Sain tämän johdosta kuunneltua koko lennon ajan musiikkia niin että puhelimen akku oli lennon päätteeksi edelleen täynnä. Esitteessä luvattua WiFiä tosin ei ikävä kyllä vielä ollut. Lento itsessään ei ollut muuten mitenkään ihmeellinen, yritin nukkua, mutta eihän siitä mitään tullut. Perustylsää oli ja huminan määrä oli aivan saatanasta, mutta jotenkin en ollut tottunut siihen että lentokoneessa ei saanut ruokaa. Ei siinä kyllä erityisemmin nälkäkään kyllä tosin ollut, että en sinänsä mitään siinä menettänyt.

Islannin ylle tultaessa nähtiin joku luminen vuoristo jonka varmistin edessä olevasta kartasta olevan Vatnajökull, ja se näytti aivan käsittämättömän siistiltä lentokoneesta. Se oli myöskin täynnä helvetin paskaista lunta, vähän saman näköistä kun stadissa maanteiden vierusta. Keflavikin lentokentälle saavuttaessa meillä oli hieman vajaa tunti vaihtoaikaa, mutta koska laukku kuulemma menivät automaagisesti JFK:lle, niin ei tarvinnut siitä huolehtia ja panikoida. Omaksi yllätyksekseni, tullihommat meni melkeinpä nopeammin kuin Helsinki-Vantaalla, mutta sitten tuo lentokoneessa syömättömyys iski takaisin. Tuli nälkä. Arvatkaa vaan oliko lentokenttäruoka halpaa? Kinkkupatonki ja todella keskinkertainen sushiannos maksoi 21,20€. Perkele. Eikä Keflavikin ilmainen Wifi myöskään toiminut, joten en päässyt ilmoittamaan isännälle että olen Islannissa. Oh well. Pissalla sitä piti kuitenkin käydä.
Toiselle lennolle koneeseen mennessä joku pieni tumma poika istui mun penkillä, siinä sitten pienen venkoilun jälkeen vaihdettiin paikkaa ja mie pääsin ikkunapaikalleni, koska halusin kuvata kaikki nousut ja laskut videolle mahdollista jatkokäyttöä varten. Söin siinä sitten 13€ kana-aterian joka oli täynnä pettymystä ja tuotti lähinnä pahaa mieltä. Tällä viiden tunnin pätkällä sain edes hieman nukuttua, vaikkakin vain noin tunnin verran. Tyyny oli yhtä tyhjän kanssa ja todella epämukava kapistus. Kattelin siinä sitten kolmisen jaksoa Family Guyta lentokoneen telkkarista ja yritin aina välillä kattella ulos ikkunasta. Missasin Grönlannin ylilennon, mutta Kanadan vesistöistä sain otettua pari kuvaa. Join tällä pätkällä myöskin kahvia ja oli sen verran kitkerää myrkkyä, että oli pakko juoda se tupla-sokerin kanssa.

Kattelin tässä samalla kelloa, että olen ollut nyt 13 tuntia liikenteessä ja tässä olisi vielä noin tunnin verran matka aikaa lentokoneessa jäljellä, siitä sitten vielä varmaan tunnin verran että pääsen majoituspaikalle. Pitkä päivä. Mikäs siinä näillä samoilla silmillä mentäessä.

Saavuin siinä sitten kentälle, paperien tarkastuksen, sormien skannaamisen ja valokuvan ottamisen jälkeen kaikki meni aika nopeasti. Nopeasti vessaan pikakuselle (en käynyt kummassakaan lentokoneessa kun en jaksanut kömpiä ikkunapaikalta) ja taksia etsimään. Siinä sitten vahingossa menin taksiin joka ei ollutkaan keltainen taksi vaan joku ”limusiini” tyylinen taksi, ei kuitenkaan sellainen pitkän mallinen. Veikkaan että se myös hieman kusetti mua silmään sen hinnan kanssa kun ei ollut mittaria, mutta minkäs teet. Se kuski kuitenkin oli aika symppis intialainen ukko, juteltiin matkalla niitä näitä mm. siitä kun kummankin faijat oli kuolleet ja siitä kuinka hän uskoo johonkin maguruunsa intiassa ja että ihmisellä on paikka elämässä, kuinka hän rukoilee neljä kertaa päivässä, reinkarnaatio ja muuta uskontohömppää.

Päästiin siinä sitten kaupunkiin ja on pakko todeta että täällä on aivan hävyttömän kostea. Siihen kun pistetään bonukseksi päälle että kadut oli aivan hävyttömän likaisia ja hirveet määrät jätesäkkejä, niin ei ihme että kaikkialla haisi aivan todella pahalta. Kohtuullinen syy-seuraus suhde.

Siinä sitten kuitenkin soitin Edwardille, joka oli tämä majoitusisäntä, ja hän siinä saapui sitten kohtullisesti muutaman minuutin päästä, mutta oli puhelimessa niin odottelin häntä siinä hieman pidempään. Mutta mikäs kiire sitä tässä valmiissa maailmassa on, varsinkaan kun sitä on jo valmiiksi monta tuntia odottanut, niin kyllä sitä jaksaa nyt muutaman minuutin lisää odotella. Edward itsessään oli sen näköinen että vanhemmat tai isovanhemmat olivat aasialaiset, mutta puhui niin nykiläisellä aksentilla englantia että on aika varmasti paljasjalkainen. Majoituspaikka itsessään oli sopivan ghetto – huoneisto on kellarissa ja sinne piti mennä talon ulkopuolelta lattiaritilän läpi(!). Pitää varmaan kuvata joku video aiheesta. Huone itsessään on kaikessa pienessä likaisuudessaan kuitenkin mukavan kodikas, täällä on telkkari, wifi, iso leveä sänky ja oikeastaan kaikki muu peruskama mitä esim yhden tähden hotelleissa on poislukien aamiainen.

Asun täällä kahden Roomasta kotoisin olevan italialaisen mimmin, Rosan ja Silvian (pitää vielä tarkistaa että muistin nimet oikein), kanssa. Lisäksi täällä asuu vakiokalustona tummempihipiäinen Dennis. Tytöt olivat täällä ennen minua ja lähtevät minun jälkeen, joten kämppikset eivät vaihdu tänä aikana. Olin siinä noin 40 tunnin valvomisen jälkeen aika taju kankaalla jo niin olin hieman ”hitaalla vaihteella” siinä. Tytöt kuitenkin kysyivät että haluanko lähteä illalla heidän kanssaan katsomaan jotain liveklubia, sanoin että toki. Menin siinä sitten suihkuun, mutta perus suomalaiseen tapaan en kehdannut siellä ollessani kysyä että miten helvetissä se toimii, tai lähinnä että miten saan sen veden tulemaan siitä suihkusta eikä siitä alemmasta hanasta, joten lapoin vedet käsillä iholle. Käyhän se niinkin, oli vaan vähän hitaampaa toimintaa. Näköjään en vain kääntänyt yhtä ruuvia tarpeeksi pitkälle, pelkäsin että se lähtee irti kun alkoi kierteet näkymään. Laitoin siinä vaatteet päälle ja meinasin nukahtaa siihen sängylle, joten sanoin että taidan sittenkin skipata tänään. Sänky oli aivan käsittämättömän pehmeä.