Aug 22 – Thunder and rain

Torstai. Päivän suunnitelma oli mennä Guitar Centeriin ja tavata paikallinen tuttu, Bill Cammack, joka neuvoi minulle muutamia paikkoja missä kannattaa käydä jne. Sovimme että näemme Guitar Centerillä kello 11:00. Ulkona satoi aivan vietävästi, mutta en muista mainitsinko asiaa aikaisemmin, mutta lähdin tänne siis ilman takkia, joten lähdin sitten liikenteeseen pelkällä T-paidalla. Sinänsä takittomuus ei haitannut, koska sade oli todella lämmintä.

En silti kuitenkaan nauttinut siitä sateesta, sillä mulla oli vatsa aivan totaalisen märkänä ja selkä kuiva, eli siellä satoi aika selkeässä kulmassa sitä vettä. Menin sadetta pakoon pariin eri kauppaan, sillä huomasin että unohdin käsidesin kämpille, joten kävin ostamassa toisen (matkakokoinen puteli on parin dollarin hintainen ja  mahtuu helposti esim. takataskuun) ja sitten kävin Trader Joe'sissa ostamassa Clifs välipalapatukan. Olin todella hämmentynyt kun kassalla se maksoi sen summan mikä luki hintalapussa, sillä yleensä jenkeissä kaikki hinnat ilmoitetaan verottomina eli hinta on ilmoitettu esimerkiksi $0,99 ja sitten kassalla siihen tulee verot päälle eli $0,99 + x.xx% = $1,07 ja se on omasta mielestäni TODELLA ärsyttävää, sillä en muista että tuota harrastettaisiin missään muussa +20 maassa missä olen käynyt. Siinä sitten kuitenkin jossain vaiheessa alkoi käpy palamaan että nyt tää sade saa luvan riittää. Kävin ostamassa itselleni sateenvarjon jostain lähimarketista – kaikessa ironiassa olin noin 25 metrin päässä Guitar Centeristä ja loppupäivänä ei enää satanut. No, nyt mulla on sitten sateenvarjo.

Saavuin itse Guitar Centeriin paikan päälle kello 10, sillä katsoin heidän nettisivujensa kautta, että heillä olisi ollut käytetty Audio Technica AT4040 mikrofoni $169 hintaan. Sama mikrofoni maksaa Suomessa (tai Thomannin sivuilla) 433€, eli noin $580, eli hintasäästö olisi noin 400 dollaria. Kysyin siinä sitten myyjältä, ja se oli kuulemma mennyt eilen. Voi hitsi. Noh, kävin siinä sitten heidän muuta valikoimaansa läpi eikä sieltä oikein mitään kiinnostavaa pompannut silmään. Menin sitten yläkertaan ja siellä näin ehkä härskeimmän näköisen kitaran mitä olin koskaan nähnyt – Travelerguitar. Testailin sitä sitten siinä venaillessa ja oli ihan veikeä peli, mutta oli kieltämättä aika epämukava soittaa ja lainaamani kitaraplektra oli niin pehmeä ja taipuisa ettei se auttanut asiaa juurikaan, eikä soittamisesta siten meinannut tulla yhtään mitään (that's what she said). Testasin siinä samalla Acoustic merkkistä kitaravahvistinta, mutten juurikaan lämmennyt sille, särösoundi kuulosti aika rotalta.

Kello siinä kuitenkin lähenteli yhtätoista ja päätin vielä kerran käydä alakerrassa katsomassa ennen kuin Bill tulee paikalle ja huomasin että sinne oli ilmestynyt joku valkoinen mikrofoni. Kysyin sitten Davelta, tältä myyjältä joka minua palveli aikaisemmin, että mikä tuo on. Hän sanoi että se tuli sisään noin 20 minuuttia sitten. Kyseessä oli Blue Spark mikrofonin valkoinen limited edition versio. Maksaa Suomessa noin 169€ ($226), hinta oli $89, mutta siinä ei ollut mikrofonikehtoa. Ajattelin ensin että ostan sen virallisen adapterin koska ei se nyt niin paljon voi maksaa... Google sanoi että Blue S3 kehto maksaa satasen. Juuei. Dave yritti myydä minulle jotain heidän ”universal” tyylistä mikrofonikehtoa viidelläkympillä. Juuei. Katsoin Thomannilta että sama kehto maksaa 7,90€. Nyt minulla kuitenkin sitten oli mikrofoni ilman kehtoa.

No, Bill siinä sitten kuitenkin saapui paikalle ja lähdimme siinä sitten kävelemään eteläänpäin ja huomasin hyvin nopeasti että Bill oli aikamoinen ”silmäkarkin ystävä”, ja New Yorkissa kieltämättä on mitä katsella, mutta en tiedä kuinka totta hänen väittämänsä on että Manhattanilla olisi naisia 5:1 verrattuna miehiin. Juttelimme siinä kuitenkin ummet ja lammet kaikesta maan ja taivaan väliltä, kuten siitä että miten lasten tekeminen vain syventää tulokuilua, sillä ”älykkäät” ihmiset tajuavat kuinka paljon lapsen hankkiminen maksaa, joten he eivät hanki lapsia, tai hankkivat yhden tai kaksi lasta kun heillä on siihen varaa, kun taas se toinen ääripää vääntää niitä sitten senkin edestä ja ihmettelee kun rahat ei riitä mihinkään ja työttömyystuella (tai ”food stampeillä”) pitää elää. Silmäkarkista ja tuloista puheenollen, myöskin puhuimme siitä kuinka suurin osa naisista jotka ovat Manhattanilla ovat todennäköisesti sinkkuja, koska he ovat yleensä tulleet sinne lähinnä töihin. Ja kieltämättä lähes kaikki naiset kävelivät kadulla yksin tai sitten tyttöporukassa. Sitten siitä päästiin aika hyvin aasinsillalla "rotu" stereotypioihin, että jos heillä on lapset mukana, niin ne todennäköisesti eivät ole heidän lapsia, vaan he ovat lapsenvahteja, varsinkin jos he ovat eri rotua kuin lapset. Näimme esimerkiksi tapauksin jossa oli 2 valkoista lasta ja aasialainen nainen → tulimme loppupäätelmään että hänen on pakko olla lastenvahti, sillä niissä lapsissa ei ollut kyllä hivaustakaan keltaista. Ainoastaan yksi tapaus tuli vastaan jossa oli valkoinen äiti sekä valkoinen lapsi (ja valkoinen isoäiti) ja he näyttivät samalta, joten he todennäköisesti olivat sukua. Lisäksi tuli yksi harvinaisempi tapaus vastaan, eli mies lastenrattaiden kanssa.

Bill siinä kuitenkin kaiken lörpöttelyn ohessa sitten kertoi mitä nämä kaikki eri paikat ovat (kävelimme Guitar Centerista Broadwaylle, Chinatowniin ja siihen lähialueille), mistä kannattaa ostaa mitäkin jos haluaa saada jne. Juttelimme myös siitä että kuinka meikäläinen suunnilleen tukehtuu New Yorkin hajuihin (omasta mielestäni New York haisee siis TODELLA pahalle, varsinkin jos on satanut ja tai on todella kostea) ja Billin aivot vain on blokannut kaikki ympäröivät hajut pois ajan saatossa; mutta kun pääsimme Chinatownin kalamarketti alueelle, niin jopa hän haistoi sen. Tässä päivänpaisteessa oli kuitenkin paitani kosteustilanne kääntynyt päinvastaikseksi, eli vatsa oli täysin kuiva, mutta selkä märkä. Yritimme muutenkin pysyä mahdollisimman paljon varjossa koska oli todella kuuma päivä (+33°C).

Päivän päätteeksi menimme sitten Village Pour Houseen (http://www.villagepourhouse.com/) lounaalle, höpöttelemään lisää hömppää ja juomaan hieman Guinnessia. Siellä ollessamme ulkona hieman ropisi vettä, mutta muuten loppupäivä oli sateeton. Lopuksi pyysimme tarjoilijaa ottamaan kaverikuvan ja jatkoimme siitä sitten omille teillemme: Bill meni bussilla kotiopäin ja itse jatkoin etelään.

Kun pääsin kämpille, oli kello noin kuusi. Ajattelin että menen ottamaan hieman päivänokosia. Heräsin yöllä kello yksi. Perkele.