sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Nykypäivän hihattomat paidat on perseestä.

En tiedä mitä te olette asiasta mieltä, mutta kerronpa mitä itselleni kävi tässä viikonloppuna. Satuin tuossa perjantaina käymään Nokialla miksaamassa keikkaa ja sovin erään ohjelmatoimiston keikkamyyjän kanssa että käyn viemässä hänelle verokorttia, matkalaskua sun muuta lärpäkettä sinne. Noh, ajattelin että ehdin käydä himassa vielä ennen kuin lähden, mutta sitten tulikin tunti lähdön jälkeen tekstari että lähdetäänkin tuntia aikasemmin, niin enhän mä sitten ehtinytkään käydä himassa, olis muuten tullu kiire.

Noh, tein sitten niin että kävin Stockmannilla ostamassa itelleni uudet kengät (viimeksi ostanut kesäkengät 2005, joten ehkä oli jo aikakin) ja sukat, sekä siinä sitten alusvaatekerrasto eräästä nuorisoliikkeestä. Ostamani kalsariosasto oli ihan jees, mutta sitten ostin lisäksi vielä tällasen vaimonhakkaaja-osaston hihattoman paidan kokoa XL joka löytyi siis siitä samalta miesten osastolta mistä nämä bokseritkin.

Tämä XL-kokoinen paita oli siis sellainen että pistin sen päälle ja venyttelin, niin huomasin että perkeles, meikäläisen adoniksen vartalon alaosa pilkistää sieltä paidan alta. Noh, tämä paita oli siis 95% puuvillaa ja jotain 5% elastista matskua niin se venyi aika kivasti, joten sitten venytin sitä silleen että ei enää makkarat paistelleet sieltä maailmalle. No arvatkaa vaan kun sitä helmaa veti alaspäin niin tuliko kaula-aukosta sellanen että näky puolet rintakehästä. Ei helvetti, onko nykypäivän miestenpaidat oikeasti tälläsiä todella syvällä kaula-aukolla varustettuja että varsinkin meikäläisen tapaiset B-kupin manboobsit omistavat henkilöt näyttää suorastaan eroottiselta, joka tuollaisessa hyvinkin miespainotteisessa hevimies-porukassa voi näyttää suorastaan houkuttelevalta tarjoukselta?



Ei siinä, keikalla oli aivan liian vähän porukkaa ja sauna oli aika ruotsalaiseen tapaan viileä.

Ei kommentteja: