lauantai 25. syyskuuta 2010

Palohälytyksiä ja käytettyjä kondomeja

Day 21 – Sep 19

Sunnuntai. Kämpillä oli taas vaihteeksi supertylsää, joten lähdettiin Marqitiksen kanssa käymään koululla toteamassa että sieltä ei saa ruokaa, mutta koska Marqitiksen hammasta kolotti niin hän osti kuitenkin hirveän määrän mehua sun muuta noin 30 dollarilla.

Tämän jälkeen mentiin tutustumaan skywayhin, jotka on siis rakennusten välillä olevia kulkusiltoja, hieman Hansa-sillan tapaan. Käytiin sitten syömässä siellä eräässä kiinalaisessa ravintolassa ja sitten käveltiin niitä skywaytä pitkin takaisin kämpille. Nössöjen touhua tollainen sanon mä, tosimiehet kävelee siellä jäätävän viiman ja loskapaskan seassa talvella.

Myöhemmin illalla tein taas musiikkia ja menin sitten käymään Connorin luona venaamassa että Nick ja Jacob palaisi. Ne ei olleet tulleet puoli kahteentoista mennessä, niin annoin sitten periksi ja menin nukkumaan. Tulipahan pelattua Guitar Heroa.

Day 22 – Sep 20

Vittu, PIRRRRRRRR. 6.30. Onneks tuli valvottua kolmeen taas vaihteeksi.Vitutus onneksi hieman laantui kun käytiin luokkaretkellä RAUTAKAUPASSA. Ihan vaan sen takia että jengi saisi sen kokemuksen. Ja sen jälkeen tehtiin kolme vitun tuntia solmuja.

Mutta ihme on tapahtunut: Ruokalassa oli kerrankin ihan oikeeta ruokaa jota olisi kehdannut tarjota jopa mummoille. Kanankoipia riisillä ja vihanneksilla limpparin kanssa (AFAIK maito siis ei ole vieläkään vaihtoehtona) oli vähän reilu neljä dollaria, eli ihan jees. Olispa tätä ihmisruokaa useammin, harmi vaan että annokset on sen kokoisia kuin me oltaisiin 8v. Eli nälkä jäi, joten ei tullut käytännössä yhtään halvemmaksi kuin aikaisemmin.

Marqitis oli vihdoinkin saanut läppärin ja nauroin räkäisesti kun näin että siinä on juuri asennettu Windows XP, eikä hän saanut internettiä toimimaan, edes kaapelin kanssa.

Olen pitkälti joka päivä kävellyt tässä meidän taloa vastapäätä olevan American Burger Barin ohi, mutta tänään päätin käydä siellä katsomassa hieman mikä on meininki. Noh, 16 dollariahan sinne upposi hampurilaiseen, naurettavan ohuisiin ranskalaisiin ja juomaan, eikä nälkäkään ihan täysin lähtenyt. Lisäksi siinä vaiheessa kun olin puolet juomasta juonut, niin huomasin että mun lasissa oli jotain vaaleanpunaista astianpesuaineen näköistä vaahtoa lasin sisäpuolella ja sitten vinkkasin tarjoilijalle tästä. Sain uuden juoman ja selvisi että se oli jotain mansikkapirtelön jämiä.

Internetin orja Zach vaelteli pitkin asuntolaa etsimässä kenttää internetille, kun meidän huoneistossa signaali on todella heikko ja en häntä sitten nähnytkään vasta kun aamulla seuraavan kerran.

Kun tulin takaisin kämpille oli Brittany tullut kämpille ja sitten aloimme keskustelemaan ympäripyöreetä paskaa taas vaihteeksi, joka myöhemmin muodostui väittelyksi siitä onko Marqitis veljensä kanssa puoliveljiä. Kun se ei uskonut meitä, niin Marqitis soitti äidilleen KAHDESTI, vaan voidakseen todistaa meille että on väärässä.

Loppuillasta Marqitis oli meikäläisen koneella hieman surffaamassa facebookissa eikä huomioinut meikäläisen vinkkiä että mulla on aamulla kasilta tunnit. Taisi se puolen tunnin jälkeen hiffata sen.


Day 23 – Sep 21

Herätys taas vaihteeksi 6.30, mutta nousin vasta hieman myöhemmin. Siinä sitten noin 7.15 menin suihkuun, tai siis tarkoitus oli mennä suihkuun, mutta pääsin sinne vasta 7.30 kun hanoista ei taas vaihteeksi tullut kuumaa vettä. Sitten kevyttä kävelyvauhtia koululle toteamaan että ne tunnit alkaakin vasta 8.30 eikä 8.00. Noh, tässä ehtii hyvin kirjoittamaan tämän parin viime päivän blogin.

Ensimmäisenä ja ainoana tunti alkaa mukavasti huoneakustiikan pistokokeella, eikä meikäläinen ole lukenut riviäkään aiheesta kun sain itseni kurssille vasta edellisen tunnin jälkeen. Noh, sain sentään 36½/50, eli 73% pisteistä. Ihan hyvin tolleen sokkona.

Sitten syömään ja taas pettymään kun ei ole mitään ihmisruokaa saatavilla, eli neljän taalan sämpylällä mennään taas. Siinä sitten pari tuntia hilluin siellä kahvilassa kunnes mäkin akku alkoi olemaan lopussa. Sitten menin käymään koulun kirjakaupassa kysymässä Wavesin plugareita ja soittamassa musaa kirjakaupan pitäjälle kun hän on myös vanhan liiton nintendo-fani.

Tilasin Spotify Premiumin. Nyt voi kuunnella jenkeissäkin siis.

Sitten kämpillä nukuin pienet 5 tunnin päikkärit ja heräsin hieman yli seitsemän mennäkseni McNallyn ”radio launch party” tapahtumaan jossa piti oll ilmaista pizzaa, mutta eipä ollutkaan. Nyt istun tässä Wild Tymesissa ja kuuntelen kun joku akka halailee jotain kanteleen näköistä näkkyrää ja laulaa nuotin vierestä. Täällä oli yllätyksekseni myös jengiä asuntolalta; Zach, Ben, Katie, Brandon ja Hayden. Tällä kertaa ruoka oli hieman parempaa kuin viimeksi, mutta ei siltikään yhtään terveellisempää.

Löysin netistä sellaisen saitin kun virtualnes.com ja siellä sitten pelailin Mega Man kakkosta aikani kuluksi, pääsin vajaassa parissa tunnissa kaikki muut paitsi quick manin läpi. Nyt on kuitenkin varmaan aika mennä nukkumaan, herätys on 6.30 ja kello on nyt 00.51

Day 24 – Sep 22

Herätys taas vaihteeksi 6.30. Suihku, kouluun. Aamun tunneilla käytiin hieman räpeltämässä räkkejä kolmoskerroksen kahvilaan ja kuunneltiin uutta Avenged Sevenfoldia Spotifystä. Siinä vaiheessa kun alettiin kokoomaan räkkejä, niin meinasin paskantaa housuun kun yhtäkkiä tulee PALOHÄLYTYS. Ihan oikea sellainen. Tuli oikein paloautot ja kaikkee paikalle. Palokunnan reaktioaika oli ehkä paskinta ikinä. Paloasema on noin minuutin kävelymatkan päässä koululta ja niillä kesti yli tupakan verran tulla puoli korttelia. Mitään ei silti kuitenkaan käynyt kun missään ei näkynyt vettä.

Loppupäivä ei sitten ollutkaan enää yhtä jännittävää, lopulta yllättäen taas kolvattiin, mutta sitten aika loppui kesken ja menin seuraavalle tunnille. Saatiin tehtävä miksausteoria-tunnilla ja muutettiin sielumme mustaksi editoidessa.

Ulkona sataa vettä ja kaikkia vituttaa. Mäkistäkin loppui akku vielä kaiken lisäksi.

Studio maintenance tunnilla taas vaihteeksi kolvattiin, mutta kun meikäläinen ja yks toinen saatiin viime tunnilla tehtyä se ”täydellinen kaapeli”, niin me sitten harjoiteltiin ”de-soldering”:ia. Se oli aika pyllystä jos ihan rehellisiä ollaan. Kotimatkalla iski aivan käsittämätön nälkä, mutta joka paikka näytti olevan täynnä ihmisiä kun siellä on nyt näköjään joku baseball/jalkapallo/ampumapaini/joku muu haistapaska-urheilumatsi menossa.

Noh, nälkä sitä silti oli, joten minähän päätin sitten kysyä jengiltä että haluaako kukaan lähteä syömään. Seitsemältä ihmiseltä kysyin, kaikki oli PA. Menin sitten yksin alakerran japanilaiseen ravintolaan, koska ulkona satoi edelleen vettä (ja kuulemma tulee satamaan vielä huomiseen asti). Tarkoitukseni oli mennä sinne pelkästään syömään ja sitten tulla takaisin kämpille, mutta ensimmäinen asia mikä minulle sanottiin kun astuin sisään oli, "you like you need a drink". Ja oli ehkä yksi parhaita päätöksiä vähään aikaan vaikka melkein kolmekymppiä upposi; Pääsin vihdoinkin juomaan VIINAA ihmisten kanssa. Kaikki nimittäin tuolla asuntolalla on alaikäisiä, koska täällä alkoholin juomisen ikäraja on 21v. Mutta uskokaa tai älkää, niin mä en ole nähnyt yhtäkään viinakauppaa koko hiton kaupungissa, joten yksin tissuttelukin on ollut hieman vaikeata, ja olisi samalla hieman alkkismaista ja säälittävää.

Kuitenkin, kyseisen lafkan omistaja, Taka, siinä kutsui sitten pöytäänsä ja tilasin pihvi teriyakin sekä katkarapu- ja kasvistempuran. Oli hieman suolatonta kun en tajunnut pyytää soijakastiketta, mutta hyvää silti. Tämän lisäksi Taka sitten tarjosi pari ilmaista drinkkiä, raakaa lohta, jotain tuntemattoman näköisiä rullia jotka maistuivat hieman erikoiselle ja selvisi että ne oli nattoa, eli mädätettyjä papuja. Eli ollut läheskään niin pahaa mitä luulin että se olisi ollut.

Nyt kello on 23.30, Zach ja Marqitis ei olleet huoneessa kun tulin tänne, joten veikkaukseni on että ne varmaan tulee joskus yhden aikoihin ja Marqitis on todennäköisesti taas ihan vitun pilvessä. Nyt kuitenkin unta palloon ja huomenna taas ihanasti herätyskello soimaan puoli seiskalta.

Day 25 – Sep 23

Huomasin että jenkit tunkee tuota ranch-kastiketta joka saatanan ateriaan mitä ne syö. Ranskalaisiin, leivän väliin, salaattiin, lähes kaikkialle suolaiseen. Mutta on se kyllä hyvääkin, en sitä kiellä.

Koulussa käytiin ensin hieman valaisukurssilla lamppujen vaihtoa ja uudelleen asettelua, oli taas vaihteeksi aika kuumottavaa olla ilman valjaita hieman lähes 10 metrin korkeudessa tikkailla.

Myöhemmin olin taas Chopper Blackin nauhoitus teoriatunnilla aivan vitun pihalla kun se selittää naama punaisena SSL:n tiskistä. Kun se lopuksi kysyy että onko jotain kysyttävää SSL:n tiskistä (tämä oli siis viimeinen tunti jossa kyseistä tiskiä käsiteltiin), kysyn että miten liukuautomaatiota ohjelmoidaan, vastaus oli isoittava sormi ja ”Fuck you”. Myöhemmin sanoi että koska olen niin vähän aikaa niin tarvittaessa voi antaa aiheesta yksityisopetusta joku kerta.

Seuraavaksi päästiin taas oikein kunnolla sitten käyttämään sitä SSL:n tiskiä, mutta tällä kertaa ei enää nauhoitettu radiota kahdella erilaisella mikillä, vaan päästiin ihan oikein ruNpuja äänittämään 8 mikin voimin. Sitten taas hokattiin että siinä systeemissä on taas lisää kanavia paskana, joten uutta virheraporttia kehiin ja yritetään pärjäillä sillä mitä on. Sitten menin lyhyille päikkäreille koska näköjään nämä liian lyhyet yöunet ei riitä enää meikäläiselle. Myöhemmin illalla menin Erberts&Gerbets subiravintolan kautta takaisin koululle kun meillä oli AES (Audio Engineering Society) kerhon tapaaminen, jossa tämä samainen SSL:n käyttöä opettava opettaja, Joe Mabbott, oli pitämässä esitelmää itsestään ja studiostaan. Ensi viikolla käymme tutustumassa sitten hänen studioonsa, jonka hän omistaa ”advisorini”, Chris Bloodin kanssa.

Noh, taas vaihteeksi elämä rankaisee; Kun pääsen pois niin huomaan että kännykästä on akku loppu. Kämpillä huomaan että Marqitiksen ja Zachin huoneen ovi on kiinni, joka yleensä on aika lailla ”älä tule” -merkki. Sitten siinä varovasti koputin, laitoin puhelimen lataukseen ja odotin minuutin verran, kun mitään vastausta ei kuulu niin menen sisään ja kuulen että Marqitis on suihkussa. Sitten kun hän menee suihkusta pois, menen tarpeille vessaan ja Marqitis on tässä välissä häipynyt.

Tulen takaisin ja huomaan että keittiön pöydällä on joku ihme sidottu muovipussi, otan sen käteen ja tutkiskelen sitä hetken. Huomaan nopean puoleisesti että siellä on käytetty kondomi sisällä, ja että se pussi vuotaa ihanasti spermaa. Pistin vihaisen viestin Marqitikselle aiheesta ja hän tuli muutaman minuutin päästä siivoamaan keittiönurkkauksen pöydän ja heittää sen kondominsa menemään.

Loppuillasta ei tapahtunut mitään ihmeellisempää, nörtteilin ja menin nukkumaan.

Day 26 – Sep 24

Olen muuten saanut aikamoisen yliannostuksen Beatlesia täällä. Sitä näkee koulun seinillä, ihmisten paidoista, kuulee radiosta, ostarilla oli beatles-kupit alennuksessa, jengi pelaa sitä beatles rocbandia xboxilla ja joka vitun ikinen maikka puhuu ja hehkuttaa niitä, ja varsinkin kuinka ne "pelasti amerikkalaisen nykymusiikin". Vielä kun ne olisi olleet amerikkalaisia eikä brittejä, niin se olisi ehkä vielä auttanut asiaa astetta enemmän.

Aamulla heräsin kerrankin itsekseni joskus kahdeksan aikoihin, mutta minulla oli herätyskello soimassa yhdeksältä, sillä minulla oli 10.30-11.55 Chris Bloodin kanssa käyttötasotesti, että saan kolmostason studiokäyttöoikeuden, mikä käytännössä tarkoittaa että saan käyttää itsekseni kaikkia koulun studioita, paitsi kahta SSL-studiota. Testi itsessään kesti noin 10 minuuttia, sitten vaan leikin kaiken maailman hardisleluilla kuten Distressor, Massey, API, Manley, GML, 1176, Apogee ja niin edelleen. Kamarunkkaus on kyllä kivaa joo, mutta kun ainoa lähdemateriaali on yhdellä mikillä mikitetty heikolla signaalilla oleva radio josta tuli klassista musiikkia, niin eipä siinä jaksanut kauaa niiden kanssa leikkiä, kun se tuntui aika tarpeettomalta.

Sitten olikin päivän ainoan tunnin vuoro, eli ”Artist & Industry seminar”. Viime kerralla oli se big band joka soitti 1930-luvun jazzia noin 10 kappaleen verran, tällä kertaa oli koulun johtaja Harry Chalmiers akustisen kitaran kanssa. Käsittämättömän hyvä kitaristi ja tunteikas laulaja, mutta eniten vitutti se että se soitti ainoastaan kaksi kappaletta ja käytti 3/4 ajasta kaiken maailman ”tämä meidän koulu on maailman paras koulu” propagapaskan jauhamiseen, joka ei kiinnostanut niin vittu millään tavalla.

Sitten menin taas koulun kahvilaan istumaan, toteamaan että siellä ei taaskaan ole ihmisruokaa ja syömään ylihintaisia leipiä. Tällä kertaa onneksi tajusin että siellä on voileipägrilli, joten sain siitä paninin.

Ihmiset varsinkin täältä asuntolalta, kuten kämppikseni Marqitis, ihmettelevät että miksi en käytä koulun studiotiloja hyväkseni, kun minulla olisi siihen mahdollisuus (ja minulla on muutenkin 2-3 numeroa suurempi käyttöoikeus kuin heillä). Sitten kun heitän vastapalloon toteamiskysymyksen, että ”toki mä voin teitä nauhoittaa, onko teillä biisit valmiina”, niin vastaus on ollut aina ”ei”. Tyhjästä on paha nyhjäistä ja niin edelleen.

Nyt istun tässä kämpillä yksin ja huomasin että mulla on joku metrin pituinen linnunpaska-raita mun vasemmassa lahkeessa, Zach on taas vaihteeksi lähtenyt kotio käymään ja Marqitista ei näy missään.

Illalla sitten kävelin tylsistyksissäni ympäri asuntolaa ja huomasin että huoneessa 412 on jonkin sortin bileet. Sitten menin kuokkimaan sinne ja huomasin jossakin vaiheessa että alan olemaan sellaisessa humalatilassa että kuitenkin haistan ja maistan vielä jotakin, niin ehkä nyt olisi hyvä aika lähteä suihkun kautta nukkumaan. Mutta tulipahan pelattu beer pongia ekan kerran elämässäni. Hauska peli.


Seuraava >>

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

SSL, WTC, BBQ, LFO, HC, DAW, WTF, ETC

Hi guys, I decided that I won't be translating these to English, but you can still use Google Translate to figure out most of the stuff in here.

--

Day 11 – Sep 9

Vihdoinkin se päivä jota olen odottanut; Pääsin käyttämään SSL:n tiskiä! Jumalauta kun on toi Duality on muuten monimutkainen vehje, se että sai ProToolsista soundin ulos vaati ainakin 13 napin painamista. Aamupäivällä ennen sitä kuitenkin käytiin hieman valokurssia läpi ja päästiin kolvailemaan hieman kun joku oli hieman mokannut lamppujen kanssa.

Jatkettiin taas vokaalien nauhoittamista asuntolalla, yllättäen artisteja sai taas odottaa tunnin verran. Biisi on vihdoinkin valmis ja toivottavasti mun ei enää ikinä tarvitse koskea siihen. Oli meinaan sen verran paska biisi, mutta en kehdannut sanoa. Mä vaan äänitin.

Day 12 – Sep 10

Eipä mitään ihmeellistä tänään, ainoastaan yhden tunnin päivä; ”Artist & Industry” seminaarikurssi jossa kuunnellaan bändejä ja kommentoidaan. Tai näin siis mun annettiin ymmärtää. Vitut siellä mitään bändejä ollu, jotain saatanan lapsellista ”ylös tuolista ja taputa käsiä” tarhajumppaa. Ehkä sitten toivon mukaan ensi kerralla.

Mulla on ollut nyt muutaman päivän ajan sellainen ongelma että mun luureista kuului ainoastaan vasemman kaiuttimen kama kummastakin luurista ja kun panoroi oikealle niin ei kuulunut mitään. Vein sen sitten koulun studiovahdeille näytille ja selvisi että tip ja ground menee linkkiin kun laittaa plugin kiinni, joten ostin sitten pari kappaletta uusia, maksoihan yhteensä joku 6 dollaria. Tän jälkeen tein ensimmäiset kotitehtävät, editoin jotain voiceover pätkää sen tunnin verran ja palautin.

Illemmalla sain inspiksen tehdä biisin. Ja sellaisen sitten teinkin, kolmessa tunnissa. Soitin ja/tai ohjelmoin kaikki soittimet. Soitto ei ole maailman parasta, mutta biisin idea sitäkin parempi. Sanatkin on ”valmiina”, pitää vaan vielä sovittaa ne kunnolla ja löytää joku joka vetää ne purkkiin.

Day 13 – Sep 11

Tänään on siis WTC päivä, päätin nukkua pitkään ja nousin vasta siinä viiden aikoihin. Kävin harmaakaihilääkkeeltä tuoksuvassa naapurihuoneessa soittamassa sen biisin tyypeille ja ne ainakin diggaili ihan kympillä. Ite olen sitä mieltä että mä äänitän ainakin leadkitarat uusiksi, osan rytmikitaroista ja ehkä lisäilen vielä lisäksi hieman syntikoita kun nyt kerta tiedän miten se rakenne menee.

Voitin koulusta liput Alison Scottin konserttiin ja täällä nyt olen Fritzgerald Theaterissa. Tää on nähtävästi samalla joku rintasyöpäkalenterin tukikonsertti. Alison soitti konsertissa itse flyygeliä ja sähköpianoa, lisäksi sillä oli tukenaan aika perusbändi; rumpali, basisti, kitaristi, kosketinsoittaja, pari torvea, pari taustalaulajaa. Lisäksi lavalla kävi vierailemassa jotain muusikon hippejä kanssa.

Tämä liveääniteknikon ammattitauti on että keskinkertaisesta konserttiäänentoistosta nauttiminen vaikeutuu suuresti. Istumapaikkani on parven alla joten saatan saada jonkun verran kertymää tähän, mutta se kyllä johtuu ihan ääniteknikon ammattitaidottomuudesta että laulu tulee niin saatanan lujaa ja pistävästi verrattuna muuhun bändiin Ja kun alkoi kuulostaa siltä että nämä ässien suhinat meinasi myös kiertää kokoajan, niin mun oli pakko laittaa korvatulpat päähän. Sen yhden vierailijan akustinen veto tosin kuulosti todella hyvältä, harmi että missasin sen laulajan nimen. (edit: Chris Kozak tai joku sen suuntainen)

Bändi soitti pääasiallisesti omaa materiaalia, mutta ne heitti myös muutaman coverin, muun muassa r'n'b-version TLC:n Waterfallsista. Hyvä laulaja se oli ja bändi osasi soittaa, mutta muuten keikka oli aika korvasta sisään toisesta ulos ja biisimateriaali oli kovin keskinkertaista. Ei liikauttanut niin millään tavalla, eikä jäänyt mitään biisejä päähän muita kun ekan setin päättävä So Why ( http://www.youtube.com/watch?v=BlJFpLde6lI ). Onhan se siisti olla konserttisalissa katsomassa joo, mutta saman kokemuksen olisin saanut kotona silmät kiinni kuuntelemalla CD:tä. Mutta se levy olisi todennäköisesti vituttanut vähemmän kuin tuo laulusoundi.

Kävin testaamassa Dominosin pannupizzan. Täytteinä naudanpihvisuikale, herkkusieni, vihreä paprika, juusto ja saattoi olla muutakin, mutta unohdin. Ensin ei meinannut Visa Electron käydä, mutta tavallinen Visa toimi. Oli muuten todella hyvää, mutta ei välttämättä ihan 18 dollarin arvoista. Suurin ero suomalaiseen pizzaan oli selkeästi juusto, joka on muuta kuin sitä perus-tahkoedamia mitä ne tunkee suomalaisiin lättyihin.

Marqitis tuli aamuyöstä huoneeseen ja Brittany hieman sen jälkeen. Kävin suihkussa ja suljin oven, nyt sieltä huoneesta kuuluu ääniä jotka kuulostaa etäisesti bylsimiseltä. Kello on 03.02. Äänet loppuivat kello 03.05. ja he aloittivat taas puhumisen. Nopea kaveri selkeästi, niin hyvässä kuin pahassa.

Day 14 – Sep 12

Tämä päivä oli entistä hitaampi kuin eilen. Ajattelin pestä pyykkiä, mutta ne on näköjään vieneet pesukoneetkin pois. Kostoksi sitten nukuin koko päivän ja pelasin Epic Fantasy Battle III:sta koko illan. Sitten jossain vaiheessa Zach tuli takaisin ja mua alkoi huikomaan, joten lähdin Mickeys Dineriin, otin saman kana-BLT salaatin kuin viimeksi. Ei taaskaan pettänyt vaikka oli eri kokki. Sitten yöllä hioin vielä hieman lisää sitä perjantaina tekemää biisiäni, nyt siinä on syntikka joka saa biisin kuulostamaan entistä enemmän nintendolta. Jos sitä nyt vaikka kuitenkin menisi nukkumaan, kello on 03:35.

Day 15 – Sep 15

Ensin aamupäivä riggauksen perusteita, kiivettiin myös auditorion kattoon. Isona miehenä pelotti aivan vitusti, joten vedin itteni aika hapoille siinä kiivetessä kun puristin niin maan perkeleesti. Sitten vedin hobittityyliin toisen aamiaisen; sämpylä ja juoma 8 dollaria(!). Laskin että noilla ruokalan hinnoilla mun ruokakortti kestää vielä noin 36 päivää. Ei hyvä.

Iltapäivästä sitten päästiin leikkimään Digidesignin D-Commandilla, joka omaksi pettymyksekseni on sen vanhan Command 24 tiskin tapaan vain ja ainoastaan yksi aivan saatanan iso hiiri. Mukava opettaja tosin. Sain tänään Suomen päästä vihreätä valoa että voin ottaa vielä yhden 2 creditin kurssin lisää, which is nice.

Illalla kokeiltiin ihan vain piruuttaan täällä asuntolalla että kuinka kauan noilla keittolevyillä kestää saada vesi kiehuvaksi. Ei siis mitään ihmejuttuja, vaan noin puoli litraa vettä kattilaan, lämpö täysille ja tarkoitus olisi saada se vesi kiehumaan. Noh, odotettiin 37 minuuttia ja se vesi ainoastaan kupli, mutta ei kiehunut. Luovutettiin ja heitettiin se vesi menemään. Nettikin vaihteeksi ”toimii”; 56kbps modeemi olisi tällä hetkellä nopeampi vaihtoehto. Eikä ole vitsi. Data tulee iStat Pron mukaan tasaisesti, 2.8kb/s nopeudella.

Eli kämpissä ei siis tule lämmintä vettä hanasta, kuumaa vettä ei saa edes keitettyä hellalevyllä, pyykinpesukoneita ei ole, kaapeissa ei ole vetokahvoja, seinissä vitun isoja reikiä, netti toimii vaihtelevalla menestyksellä ja naapurissa tuoksuu jatkuvasti ”oregano”. Ja tästä ilosta pitää maksaa yli 800 taalaa kuussa? Kiitti.

Zach vaihteeksi nörtteilee koneellaan ja asuntolalla on tylsää. Siinä sitten joskus puoli yhdentoista aikohin Jacob kysyy että tuutko jeesaamaan yhen biitin kanssa, no menen sit sinne alas ja homma lopulta meni siihen että mä räpelsin ja nauhoitin samalla koko biisin. Homma saatiin valmiiksi noin 02.45. Huomenna olis herätys kymmeneltä joten nou hätä, ehtii vielä sopivasti 7 tuntia nukkumaan.

Day 16 – Sep 14

Koska nämä asuntolan pesukoneet eivät ole vieläkään käytössä, niin oli pakko käydä ostamassa yksi paita lisää kun puhtaat vaatteet alkaa pikkuhiljaa olemaan loppu. Oli pakko pistää likainen aluspaita ja kaksi vetoketjullista hupparia päälle.

Tyhmä päivä taas vaihteeksi; Ei mitään kursseja. Noh, me oltiin sovittu romanttiset treffit Chris Bloodin kanssa koulun studioon ja nyt sitten saan käyttää osaa koulun studiotiloista. Sitten kävin ruokalassa pettymässä kun kaikki ruokavaihtoehdot on rasvassa paistettua jotain TAI neljän dollarin sämpylä josta ei tule muuta kun paha mieli. Mikä vitun ravintoympyrä. Noh, sain sitten yhden kurssin taas lisää ja homman nimi on Musical Acoustics ja koska ajoitus oli mitä parhain, missasin käytännössä siis kurssin kaksi ekaa tuntia koska kyseessä on tiistain aamutunti. Ei muuta kun mailia opettajalle ja sanomaan että näin kävi että mitäs tehdään.

Tulin kämpille ja kun kello ei ole vielä juuri mitään, niin kokeilin tänään ekaa kertaa ihan vaan huvin vuoksi pistää tuon patjan takaisin yläsängyksi. On muuten lihavalle miehelle aika hiton kuumottava laitos. Meinasin ensinnäkin kaataa koko systeemin kun tuo nousupaikka on tuossa päädyssä ja ”raput” on mukavan ergonomisesti kulmikkaat. Tuntui kuin olisi ollut kivi kengässä. Kaiken kukkuraksi toi sivupaneeli jonka pitäisi suojata tippumiselta ei ole mitenkään kiinni ja se heiluu noin 4 sentin akselilla. Näkymä on kyllä ihan jees, mutta taidan silti siirtyä takaisin lattianukkujaksi.

Jacob sai mut eilen suostuteltua lähtemään katsomaan keikkaa, mutta mua ei sinänsä se musa kiinnosta koska ne bändit todennäköisesti on jotain aivan vitun hirveetä kuraa, vaan lähinnä suostuin sen takia koska kun näin sen bändikattauksen, niin siinä on aika vahvasti paskan keikkabuukkaajan syytä olevan katastrofin ainekset koossa noin lähtökohtaisesti: Keikka alkaa viideltä, esiintymässä on seitsemän (kyllä, 7) metallibändiä, kyseessä on joku kirkon puhalla nollat mesta, sivujen kuvien perusteella lava on aivan hiton pieni (jos joku on käynyt esimerkiksi Helsingin Libertessä, niin veikkaisin että se lava on suunnilleen sen kokoinen ja sinne pitäisi mahduttaa 7 bändin kamat) ja paikka menee kiinni kympiltä. Kyseessä siis ei ole mikään festari, vaan ihan klubikeikka.
Sen toistatuhatta keikkaa nähneenä voisin melkein väittää, mutta ainakin vähintään sanoa, että mikä tässä tapauksessa näyttää kävijän kannalta paperilla hyvältä (7 bändin ja 5 tunnin show 12 dollarilla), ei käytännössä yleensä ole niin hyvä ratkaisu. Neljä-viis bändiä viidessä tunnissa on vielä ihan okei, siinä ehtii tekemään vaihdotkin vieläpä silleen ettei tarvitse tehdä vasurilla ja tuli perseen alla hommia. Mutta seitsemän?

Käytännössähän tämä tarkoittaa siis sitä, että jos siellä paikan päällä ei ole oikeasti aivan hitonmoinen crew väsäämässä, niin vähintään jokin tulee varmasti kusemaan alle. Bändit todennäköisesti eivät ole tehneet soundcheckiä elleivät ne ole menneet sinne jo todella törkeän aikaisin ja tulevat todennäköisesti siis soittamaan AIVAN VITUN LUJAA ja myspace-pätkien perusteella myös aivan kamalalla soundilla.

Jos lähdetään ihan puhtaasti matematiikkapohjalta laskemaan tuota tapahtumaa, niin tajuatte varmaan mitä tarkoitan. Käytetään minuutteja, koska se on vaan kivempaa

Okei, eli noin lähtökohtaisesti meillä on viisi tuntia aikaa. Paikan nettisivuilla lukee 5pm- eli meillä olisi siis 300 minuuttia käytössä, MUTTA mulla on vahva aavistus että se tarkoittaa sitä että ovet aukeaa viideltä, sillä erään bändin sivuilla luki että soitto alkaa kello kuusi, eli jäljelle jää 240 minuuttia.

Sitten lasketaan vielä tämä ei-soittoon liittyvä aika, eli vaihdot. Vaikka kuinka fakiiri crew olisi, niin yleensä 15 minuuttia on melkeinpä minimivaihtoaika ellei bändit soita 90% täysin samalla backlinella. Yleensä se on kuitenkin metallibändeillä noin 20 minuuttia koska rumpalit on idiootteja ja kantaa 19 peltiä messissä joita ne asettelee sen 10 minuuttia ja sitten kuitenkin soittaa päin vittua. Mutta kuitenkin, ensimmäinen bändi ei tarvitse vaihtoa kun niiden kamat on jo valmiiksi lauteilla, eli yhteensä 240 min - (6 vaihtoa * 15 min) = 150 minuuttia. Eli puolet tästä ajasta on pelkkiä bändivaihtoja, jolloin soittoaikaa jää se kaksi ja puoli tuntia.

Jos pääbändi(t) haluaa vetää sen normaalin 30-45 minuutin setin ja aikatauluissa pitää pysyä, niin tämä tarkoittaa sitä että aiemmilta bändeiltä napsitaan soittoaikaa pois tai sitten viimeiseltä bändiltä katkaistaan sähköt. Tällöin muille bändeille jää siis 105-120 minuuttia soittoaikaa, jolloin setin keskipituus on noin 15-20 minuuttia.

Mutta keikan alkuun on vielä 2 tuntia, joten kattelaan miten käy...

Noh, hommahan meni sitten niin kuten vähän arvelinkin, soitto alkoi puoli tuntia myöhässä aikataulusta, bändit oli aivan hirveetä paskaa (paitsi ”This or the Apocalypse”, joka oli itseasiassa aika tiukka bändi), yhteiskamapolitiikkaa ei ollut joten paikalla oli kuusi rumpusettiä, 13 kitaravahvistinta (yllättäen melkein joka bändillä oli joko 5150 tai VHT vahvistin) ja 6 ampegin rantasaunaa ja bändit soitti ihan vitun lujaa. Onneksi oli tulpat mukana. Setit oli 15-20 minuuttia lämppäreillä ja 30 minuuttia kahdella vikalla esiintyjällä ja vaihtoajat olivat aika vakiosti 20 minuuttia per bändi, mutta tietenkin ironista oli että se bändi jota Jacob tuli katsomaan, ei soittanut lainkaan koko iltana. Ihme kyllä, aikataulut kuitenkin pitivät ja bändit lopettivat soiton puoli kympiltä.

Se mikä paikassa yllätti positiivisesti oli se, että vaikka PA oli täysin alimoitettu sillä kaikki klippasi kokoajan ja kyseessä oli Behringer-festillä varustettu todella matala betonitila, niin joka ikinen seinäneliömetri oli päällystetty akustointilevyllä ja katossa oli jotain kaaria jotka ilmeisesti toimi sekä diffuusoreina että vaimentimina, joten tilassa jopa pystyi olemaan täysin ilman tulppia ilman että tuntui pahalta.

Illalla tuli keksittyä taas rahasampo-riffi, harmi vaan kun oli aika siirappista paskaa eikä homoa ja testosteronista, niin sille sille todennäköisesti ei tule mitään käyttöä.

Day 17 – Sep 15

Lisää jenkkierikoisuuksia jonka huomasin kun olin lähtemässä kirjakaupasta: Kaikki ovet aukeavat sisäänpäin. Jopa vessakopit, joka on todella epämukavaa.

Päivä itsessään alkoi sillä että Jaredin ja opettajan kanssa käytiin yläkerran kahvilaa läpi, mitä sinne laitetaan räkkiin ja sen sellaista. Sitten hieman kolvattiin piuhaa. En oo muuten koskaan käyttänyt niin paljon kutistesukkaa kuin sinä päivänä. Käytettiin valehtelematta varmaan 5 metriä kutistesukkaa 12 piuhaan. Keskipäivällä sitten käytiin hieman miksausteoriaa läpi (mm. reverb, delay ja lfo), mutta Onneksi sentään istun eturivissä yksin, sillä muuten en olisi varmaan voinut keskittyä juurikaan opetukseen kun sen opettajan ulkonäöstä, äänestä ja maneereista voisi luulla että se on umpihomo. Lisäksi se on basisti. Tämän jälkeen oltiin DAW Editing kurssilla hieman tutustumassa ProToolsin ihmeelliseen maailmaan. Sitten päivän vikoilla tunneilla kolvattiin vielä hieman lisää toisen opettajan kanssa, tällä kertaa en käyttänyt senttiäkään kutistesukkaa ja ylläripylläri, homma oli valmis noin neljä kertaa nopeammin ja taisin saada ensimmäisenä koko roskan valmiiksi.

Kun olin syömässä, niin ruokalassa oli esiintyjille (jotka on siis 60% koulun opiskelijoista) tälläinen live-esiintymisharjoitus jossa jokaisen piti esittää Long Tall Sally ja Rollareiden Satisfaction. Se oli varsin karua kuunneltavaa kun laulut pidettiin täysin kuivana ja ilman kompressoria, niin joka ikisen virheen kuuli. Vaikka mä noin lähtökohtaisesti vihaan Satisfactionia, niin kun sen kuuli nuotin vierestä laulettuna ja välillä päin reisiä soitettuna noin 8 kertaa tänään kahvilassa, niin rakkauteni kyseistä kappaletta kohtaan ei kyllä noussut tippaalaan. Eikä myöskään Long Tall Sallyä kohtaan.

Oli muuten samalla ensimmäinen kerta kun oli vihanneksia ruokailun ohessa, joten otin sen sapuskan mitä sieltä sai. Eipä kyllä ollut maulla tahi koolla pilattu annos. Nälkä jäi, joten piti vielä ostaa sellainen neljän dollarin sämpylä.

Kun menin kotiin, niin satoi taas oikein kunnolla ja isoa pisaraa.

Illalla pistettiin Jacobin kanssa se aloittamamme siirappibiisi purkkiin; Lisättiin hieman akustisia kitaroita ja kiroiltiin kuinka perseestä ProTools LE on. Vaihteeksi taas tämä unen määrä tuli jäämään vähäiseksi kun ei tullut katsottua kelloa. Saatiin hieman yhdentoista jälkeen hommat purkkiin ja herätys aamulla 6.00, oi ihanaa.

Day 18 – Sep 16

Heräsin taas hieman tuli perseen alla. Herätyskello oli soinut muutaman kerran, siinä sitten tuijotan kuolleena mikron kelloa. En nää. Ryömin lähemmäs. 7.54. Tunnit alkaa kello 8.00. Sitten kirmaan gasellin lailla, tai ehkä totuus oli lähempänä ”löntystelin normaalilla vauhdilla”, koululle ja satuin justiinsa sopivasti paikalle kun käytiin valaisutunnilla hieman vanhoja fresuja läpi.

Päivällä käytiin taas hieman SSL Dualitya läpi ja huomattiin samalla että tiskin vika kanava on paskana ja että systeemissä oli jotain muutakin mätää. Illalla ei mitään erikoista, taas kämpillä. Ilalla tuli hysteerisen kova nälkä ja lähdin siinä sitten hieman hasardisti kympin jälkeen metsästämään jotain paikkaa joka olisi auki. Siinä sitten osui kohdalle Wild Tymes, josta sai vielä yhteentoista asti sapuskaa, mutta tarjonta oli ikävä kyllä ainoastaan ”only appetizers or pizza”. Otin siinä sitten nimikkeen ”white pizza” sipulilla ja kolan. Oli muuten ehkä mauttomin pizza ikinä, lisäksi sain siitä jonkun ihmeruikuliripulin, vieläpä samana iltana.

Mutta Wild Tymesissä oli ehkä siistein bändi ikinä: VHS P*rno. Soitti covereita ja omaa materiaalia aika makeella reaggeswingillä höystettynä, setin vika biisi oli Nine Inch Nailsin ”Closer”.

Day 19 – Sep 17

Ja sellainen myytti pitää vielä murtaa, että vaikka kuinka ihmiset väittäisi, niin ruoka jenkeissä, tai ainakin St Paulissa, on aivan saatanan kallista. Mulla on mennyt noin kolme kertaa enemmän rahaa ruokaan tän ensimmäisen reilun parin viikon aikana kuin Virroilla.

Päivän ainoalla tunnilla kuunneltiin kun 15 henkinen big band soitti 1900-luvun alun swing jazzia. Ainoa lievästi häiritsevä tekijä oli rumpali Jendeen Forbergin jättikokoiset tissit ja aatamin omena.

Mutta sain sähköpostiini ilouutisen, sillä kauan himoisemani Shure SM7B mikrofoni vihdoinkin saapui koulun, ottivat oikein ”satisfied customer” kuvan meikäläisestä sen kanssa jonka uhkasivat pistävän facebookiin, mutta minne sinne, en tiedä. Kyseinen aparaatti kuitenkin maksaa Suomessa sen 389 euroa ja täällä maksoin siitä sen 330 dollaria, joka on yhtä kuin 253 euroa, eli ihan kiva säästö.

Zach lähti kotia Fairmontiin käymään ja koulun jälkeen käytiin Mall of Americassa taas hieman eri porukalla ja ostin sieltä tällä kertaa todella hyvän smoothien Yogen Früz nimisestä paikasta (suosittelen) ja kaksi perusmustaa t-paitaa H&M:stä. Vaatteet on Minnesotassa verovapaita, niin nää eu maksakaan kun sen naurettavat 7 euroa kappale. Pitää varmaan käydä ostamassa näitä lisää, kun nää on lisäksi jotain kivaa stretch kangasta niin ei näytä siltä että olisi 10 senttiä leveämpi mitä oikeasti on.

Tässä muuten tulee ensimmäinen oikeasti positiivinen kulttuuriero! Meikäläinen kun on tällänen läski, mutta lisäksi myös kohtuu pitkä kaveri, niin Suomesta ostetut XL paidat on sellaisia että ne on kyllä tarpeeksi leveitä, mutta suunniteltu lyhyille läskeille, sillä makkara roikkuu silleen ihanan esteettisesti siitä paidan helman alta kun vähänkin nostaa käsiä. Täällä tämä XL paita menee silleen ihan reilusti kivesten korkeudelle vaikka miten heiluisi, joten sitä vaaraa ei ole.

Illalla otin aika lunkisti, lähinnä lötkötin sängyssä ja herään jossakin vaiheessa siihen että on vaan vietävän suuri kusihätä. Jos ei ole vielä selvinnyt, niin jos haluan mennä vessaan, niin mun pitää mennä Zachin ja Marqitiksen huoneen kautta. Noh, sitten huomasin että Marqitis oli tunkenut pyyhkeen oven reunan alle, ja parin nuuhkaisun jälkeen tajusin miksi. Noh, menin siinä sitten suihkuun ja kuselle (huom. kaksi eri toimitusta) ja irvailin hieman Marqitikselle. Siinä sitten eräs naishenkilö koulustamme oli ilmaantunut huoneeseemme sinä aikana kun olin suihkussa.

Joskus aamuyöstä herään siihen kun hän lähtee ”walk of shamelle”. En huomannut että siellä huoneessa olisi silakka haissut, mutta seuraavana päivän Marqitiksen puhelua hieman toisella korvalla kuulleena voisin päätellä että tämä pelimieshomma kyseisen naisen kanssa tulee päättymään kyyneliin joku päivä.

Day 20 – Sep 18

Lauantai. Ei mitään tekemistä. Nukuin pitkään, tai pikemmin heräsin ja nukahdin uudelleen useasti varmaan neljään asti. Söin muroja. Nukuin hieman lisää.

Mun piti pestä tänään(kin) pyykkiä. Menin katsomaan, meidän kerroksen kummatkin koneet on olleet varattuna viimeiset 10 tuntia ja Alakerrassa kolmesta koneesta ainoastaan yksi toimi ja sekin oli käytössä. Noh, onneksi ei ole kun yksi kassillinen vaatteita mitä pitää pestä, mutta se hieman syö ettei niitä puhtaita vaatteita ole enää muuta kuin nämä mitä mulla on nyt päällä + tuo toinen H&M:stä ostettu paita.

Marqitis tulee siinä sitten jossain vaiheessa subin kanssa huoneeseen, siinä sitten kuola suupielissä ajattelen koko asiaa. Sitten tapahtui yllättävä käänne ja Marqitis valittaa kuinka hänen viisaudenhampaisiinsa sattuu, eikä hän kuulemma pysty syömään. Siinä ”pelastavana enkelinä” ostin sen subin häneltä pois ettei se menisi hukkaan. Sitten menin Connorin luokse pelaamaan hieman Xboxia ja taas toteamaan kuinka paljon vihaan sitä ohjainta.

Noh, tämä Minnesotan ilmasto taas sanoi morjens, sillä täällä on sisällä talossa jostain syystä aivan saatanan kylmä ja ulkona on +9 (muistatteko, ekana päivän oli sen +30). Johtuisikohan osittain siitä että vaikka täällä on Suomen lämpöolosuhteet niin ikkunoissa on silti ainoastaan yksikerroksiset lasit? Voi olla... Mitä yleensä tehdään tälläisessä tilanteessa? Laitetaan termostaattia lujemmalle. Niinhän minä tein. Ja muistatteko mitä minä purnasin siitä paskasta rakennusjäljestä? Noh, koska sillon ekana päivinä oli saatanan kuuma niin ei tullut tuota termostaattia testattua, niin olisikohan kolme minuuttia mennyt niin alkoi palanut muovi haisemaan ja noin minuutti sen jälkeen kummatkin palohälyttimet alkoi huutamaan. Yllättäen herätin kaikkien käytävän asukkien huomion. Lähetin asiasta passiivis agressiivisen mailin meidän ”vuokraisännälle”.

Äitiltä tuli taas kortti, olisikohan ollut jo kolmas. Ironisesti ensimmäisenä lähetetty kortti saapui viimeisenä perille. Ovat nähtävästi olleet Kroatiassa ja Sloveniassa.

Kello on 23.15. Pyykit ovat vihdoinkin pyörimässä.



Seuraava >>

perjantai 10. syyskuuta 2010

Ensimmäinen kouluviikko – Byrokratian riemuvoitto

Hi guys. I will/might translate this to english at some point, but I will first write it in Finnish. I am offline up until friday, so this one will be a bit longer post

---

Day 1 – Aug 30

Äiti ja isä olivat huomenna menossa itse Kroatiaan, mutta tulivat saattamaan minut kentälle tänään. Helsinki-Vantaalla byrokratian määrä oli todella vähäistä, mutta ainakin tämä lentolippuja väsännyt neitonen tiskin takana valitteli että sitä oli liikaakin meillä Yhdysvaltoihin matkustavilla. Sitten turvatarkastuksen kautta odottelemaan lentoa, joku mies yritti kaupata minulle Hesaria. Pääsin ensimmäisenä koneeseen ja menin tietenkin väärälle paikalle. Muistin että minulla oli ikkunapaikka, mutta nähtävästi se olikin käytäväpaikka.

Sitten tämä byrokratiapaska alkoikin kun päästiin Schipholin kentälle turvatarkastukseen. Ne ketkä eivät ole nähneet meikäläisen viisumin kuvaa, niin mutsi kuvaili sitä sanoilla ”sä näytät ihan alqaida terroristilta”. Syy oli siinä että mulla oli aika vitun tuima ilme siinä ja kuvan kontrastia oli hieman muokattu ja kun sen muutti mustavalkoikseksi niin mä näytän sellaiselta perus-vihaiselta hiekkaneekeriltä. Eli ei tumma eikä vaaleaihoinen vaan miedosti ruskettunut. Passi esiin, tuijottaa vuorotellen ja passia, ”tuus tähän vähän sivummalle”, sitten alkaakin se perus-Israel-tyylinen tykitys ”mihis vittuun oot menossa”, ”mitä tekemään”, ”pakkasitko ite laukun”, ”onko elektroniikkaa mukana”, ”no on itseasiassa”, ”ah, it's okay”, tarra passiin ja mene seuraavaan pisteeseen. Lentolippu piippaa punaista, olen selkeästi terroristi, mene kassalle. Odota kuumottuneena kun vihaisen näkönen nainen on puhelimessa. Uusi lentolippu kädessä saadaan vihreetä valoa. Turvatarkastuksessa joku kalju hinttari sanoo ”Ota paita ja kengät pois, pistä kaikki kamat liukuhihnalle ja anna mä vähän hiplailen sun atleettista vartaloa kun sun kamat läpivalaistaan”. Odota taas tunnin verran että päästävät koneeseen sisään.

Lentokoneessa sain olla ihan yksin, vieressäni oli tyhjä paikka. Mutta heti kuitenkin piti taas täyttää pari lappua tullille ja homeland securitylle että mitäs vittua sä nyt taas olitkaan tulossa tekemään tänne Jenkkeihin ja onko sulla rutto, miljardi dollaria ja greippejä mukanas. Vähän reilu 8 tunnin lentomatka oli aika perseestä, mutta ainakin leffat olivat ilmaisia ja tuli nähtyä Kick-ass. Lentokentällä taas hieman byrokratiapaskaa, sormenjälkiä ja naamoja otetaan talteen, laput vaihtaa omistajaa ja leimasimet käy kuumana.

Okei, pääsin ulos Minneapoliksen lentokentältä, ulkona on joku 35 astetta varjossa. Onneksi mulla ei ollut päällä kuin vain t-paita, lyhyet kalsarit, sukat ja lenkkarit. Niin ja pitkät kalsarit, mustat farkut sekä villapaita. Meinasin kuolla. Vaeltelin siinä sitten ulkona enkä meinannut löytää miten takseille pääsee. Helsinki-Vantaalla kun takseille mennään niin ne ovat yleensä siinä terminaalin edessä, täällä piti ensin mennä tunnelista alas, kävellä pitkä pätkä, tulla takaisin ylös liukuportailla ja sitten mennä keskikaistalle että sinne takseille pääsi.

Noh, sitten lopulta kun pääsin taksiin, niin se vitun äpäräkuski vei mut saatana väärään paikkaan. Ei kauas, mutta väärään paikkaan kuitenkin. Siinä sitten hetken palloiltuani löysin yhden näistä McNally Smithin apukäsistä, joka sitten ohjasi minut sisälle. Sain avaimet ja taas kirjekuorellisen lappuja lisää täytettäväksi.

Menen huoneeseeni ja siellä on meikäläisen kämppis Marquitis, pari lasta ja tuntematon vaalea nainen. Marquitis on vallannut alasängyn, joten minä sitten valtasin tämän keittiön puolella olevan yläsängyn, jolloin huomenna tulevalle Zachille jää Marquitiksen yläpuolella oleva sänky. Marquitis sitten kysyy että haluanko seuraa illaksi, mutta sanoin että jos hänellä on parempaa tekemistä niin menkööt vaan. Siinä sitten hieman pistin kamoja kasaan ja kävin kämppä hieman läpi.

Kyseessä on entinen hotelli ilmeisesti jostain 1900-luvun alusta ja koko rakennus (kuten näköjään myös koko kaupunki) on rakennuksen alla, joten kaikkialla haisee maalilta, kaikki maailman ääntä päästävät työkoneet huutaa hoosiannaa ja suomalaiseen rakennusjälkeen tottuneena kaikki on näköjään tehty päin vittua. Meidän huoneessa esimerkiksi on aivan törkeän näköisiä 2 sentin korkuisia ja metrin pituisia saumareikiä seinissä, 5 sähköpistoketta ei toimi, kuuma vesi ei toimi (keskiviikkona alkoi tulemaan lämmintä vettä), internet-yhteys ei toimi (lupasivat että perjantaina toimii), kaapeissa ei ole kahvoja, vessan seinässä on poran tekemiä reikiä, meikäläisen ikkuna on reunasta reunaan halki, ritilät puuttuu ikkunoista, lattiamaton alla on joku kivi ja olen astunut sen päälle ainakin 4 kertaa jo, seinästä roikkuu sähköjohtoja, kämppisten huoneen ovi ei mene kiinni ja jääkaappi puuttuu. Niin, ja huoneissa on aivan vitun kuuma, joten olen nyt nukkunut pari yötä lattialla. Harmi etten tajunnut käydä ostamassa tyynyä.

Lähdin siinä sitten ulkona käymään, ostin paketin vessapaperia ja katselin hieman mitäs tässä lähiympäristössä onkaan. Kävin Macy's tavaratalossa joka on lähinnä niinkuin Anttila, mutta ehkä hieman suurempi ja kalliimpi. Esimerkiksi peitto maksoi joku 200 dollaria. Omastani taisin maksaa Suomessa sen 30 euroa.

Sitten yksi ensimmäisiä suuria kulttuurieroja tuli vastaan oli Wahlgreens, eli pharmacy. Suomessa siis apteekit on sellaisia että ne myy pelkästään lääkkeitä ja niihin liittyviä tuotteita, mutta Wahlgreens oli niinkuin peruskaupan ja apteekin sekoitus. Ostin avaimenperän.

Olin vahvasti yllättynyt etten nähnyt yhtäkään McDonaldsia.

Sitten menin takaisin asuntolalle valittamaan näistä vioista ja lopuksi sain pienen jääkaapin, isompi kuulemma tulee myöhemmin. Lopuksi otan kylmän suihkun ja pikkupäikkärit, jotka muuttuivat 16 tunnin valvomisen ja jetlagin myötä 14 tunnin yöuniksi ja heräsin yöllä kello 2. Ulkona satoi kaatamalla.

Day 2 – Aug 31

Päivän kulttuurikummajainen: Tiskikaappi on nähtävästi tuntematon käsite.

Tunnen itseni kusetetuksi. Se mitä minulle opetettiin ala-asteella että peitto on blanket, niin ei nähtävästi pidä paikkansa kun menet kysymään sitä kaupasta. Blanket on lähempänä vilttiä tai huopaa. Se mitä Suomessa käsitetään peittona on täällä joko comforter tai duvet. Ja maksaa 200 dollaria kappale. En ostanut.

Herään seuraavaan päivään, nostan patjan sivuun ja lähden käymään koululla. Tapaan minuun sähköpostiyhteydessä olleeseen Kathyyn joka antaa minulle käsin piirtämän kartan kahteen musiikkiliikkeeseen, photopassin ja uuden I-20 lomakkeen, jolla pääsen sitten maasta pois. Kävin sitten katsomassa tämän lähemmän musakaupan. Sitä ei ollut missään. Menin sitten sinne toiseen ja ostin xlr-piuhan. Olisi pitänyt ostaa myös kitarapiuha, mutta unohdin. Seuraavana päivänä selvisi että tämä toinen musiikkiliike oli sama, mutta se oli vain muuttanut paikkansa siihen uuteen osoitteeseen.

Kävin sitten ostamassa Ibanezin viisikielisen basson pawn shopista ja seuraava kulttuuriero on että näköjään jenkeissä ilmoitetaan kaikki hinnat verottomina, joka tuntuu kuluttajan kusettamiselta ja vituttaa meikäläistä aivan saatanasti kun on tottunut siihen että Suomessa hinnat ilmoitetaan lopullisina hintoina. Eli jos hintana lukee 180 dollaria, mutta sitten kun siihen mätkäistään verot päälle niin se on joku lähemmäs 200 dollaria. Ikäväkseni vasta kämpillä huomasin virittäessä sitä bassoa että siinä on nähtävästi joskus kaula katkennut, joten ei ihmekään ettei hienovire meinaa pysyä. Tämän jälkeen menin tapaamaan Chris Bloodia, joka vastaa meikäläisen kalenterin tekemisestä. Käyn kuulemma suurimmalta osalta kolmannen vuoden kursseja.

Menen kämpille ja Zach on tullut paikalle isänsä kanssa. Hänen isänsä on kova puhumaan, kuulemma entinen rallikuski ja automekaanikko, nykyisin tekee jotain ”heavy machinery” kalustoa. Opin häneltä myös uutta faktaa: ”I don't remember where Finland is, but somewhere down there in the south”. Hyvä tietää. Käytiin sitten hänen kyydillään Targetissa, joka oli heidän mukaansa ”pieni”. Arvioisin että se oli ehkä Itäkeskuksen Citymarketin kokoinen. Ostin sieltä sitten kympillä ”bodypillow”:n, joka on siis kuin tyyny, mutta leveämpi. Mitä Zach on iTunesista soittanut musaa, niin nähtävästi hän kuuntelee aika paljon samoja bändejä kuin minä, mutta nähtävästi kuuntelen astetta enemmän myös rankempaa musiikkia.

Palattuamme kämpille kävimme kiertelemässä talon asukkaita kolmistaan, huomasimme että koko rakennuksessa on ehkä 6 tyttöä ja loput poikia. Eikä suunnilleen kukaan osaa lausua meikäläisen nimeä, mutta nähtävästi muistisääntö ”Beyonce without out the Be” ja ”Hans without the H and add Si at the end” on aika lähellä Anssia. Loppuiltana ei taaskaan mitään ihmeellistä, kävin suihkussa ja katselin muutaman jakson The Officea ja nukahdin. Heräsin kello 5 kirjoittamaan tätä blogia. Kello on nyt puoli seitsemän ja lähden metsästämään aamupalaa.

Day 3 – Sep 1

Lisää kulttuurikummajaisuuksia: Lisäksi ihmettelin että St Paul kuitenkin on suunnilleen Tampereen kokoinen paikka, niin en nähnyt kolmen päivän aikana yhtään ATM automaattia. Sitten selvisi että täällä melkein kaikki ATM automaatit on jossain pankeissa.

Päivä oli sinänsä todella hiljainen, koska tämä on periaatteessa välipäivä milloin ei tapahdu mitään, koulu alkaa vasta huomenna. Heräsin muutaman tunnin ennen jätkiä, kävin aamulenkillä, ja hakemassa aamiaista. Kävimme Zachin kanssa viereisessä korttelissa olevassa kahvilassa käyttämässä internetiä koska asuntolan netti ei toimi vieläkään ja myöhemmin pyörähdimme koululla jossa kävin maksamassa vuokrat. Illemmalla nauhoittelin hieman vokaaleita alakerran naapureiden Jacobin ja Nickin kanssa ja myöhemmin istuimme iltaa. Kyseisessä paikassa eräs neiti kysyi että miten sanotaan ”Hi” suomeksi. Vastasin että ”Hei”. Pojilla oli hauskaa.

Näin muuten myös McDonaldsin tänään.

Day 4 – Sep 2

Orientaatio. Ensin jonoteltiin kansioita josta saatiin kaiken maailman lärpäkettä ja saatiin taas nipullinen papereita joita piti täyttää. Käytävällä oli pikkunaposteltavaa. Sitten mentiin kuuntelemaan auditorioon kun ihmiset kehuivat kovasti itseään ja toisia. Lisää kulttuuri-ihmetystä: Orientaatiotilaisuudessa kerrottiin että Jenkeissä nähtävästi toisen katsominen päästä varpaisiin koetaan seksuaaliseksi häirinnäksi jos kyseinen henkilö on sitä vastaan.

Sain samalla aikatauluni, joka on ainakin vielä toistaiseksi aika perseestä, sillä minun pitäisi saada 15 kredittiä täyteen, mutta siinä on tällä hetkellä vasta 9.5 ja tunteja on ainoastaan kolmena päivänä viikossa. Toivottavasti Chris Blood saa hoidettua sen 5.5 kredittiä lisää. Pyysin sellaisia kursseja joita en pääse Virroilla opiskelemaan ja joita todennäköisimmin tulisin varmasti tarvitsemaan työelämässä, joten pyysin myös livehommiin liittyviä kursseja. Kurssilistani toistaiseksi on ”Basic Rigging”, ”Introduction to Stage Lighting”, ”Sound System Design and Installation”, ”Mix Theory II”, ”Record Theory III”, ”Mix Lab II”.

Sitten kierreltiin ympäri rakennusta ja nyt ollaan baarissa kattomassa tervetuliaiskeikkaa, lavalla on The Beggars ja sen jälkeen tuli joku hiphop-artisti jonka nimeä en muista (edit: Danami). Mutta tämä Minnesotan sää on ihan käsittämätön. Ulkona oli lähes pilvetöntä kun lähdettiin tänne baariin ja yhtäkkiä vaan alkoi satamaan kaatamalla rakeita(!).

Asuntolalla oltiin taas Nickin ja Jacobin huoneessa, tällä kertaa Jacobin kanssa testailtiin hieman saada hevisärösoundia POD X3:sta. Pistin tulille ulkomuistista suunnilleen Joey Sturgisin patchin ja siitä tuli aika hyvän kuuloinen. Tämän jälkeen Nick oli tekemässä RNB biittejä kämppäkaverilleni Marqitikselle ja sitten siinä avustin hieman melodian ja bassolinjan kanssa; tekemällä ne.

Poliisi tuli käymään käytävällä kun joku oli valittanut möykästä. Samalla huomasin että ihmiset olivat jostakin saaneet haltuunsa kohtuullisen määrän viinaa, koska monella käveleminen tapahtui seinien kautta. Menin siinä sitten kuitenkin jossakin yhdentoista maissa huoneeseen ja taas kylmään suihkuun odottamaan että lämmintä vettä alkaisi tulla. Sitten heräsinkin seuraavana aamuna alasti kello viisi.

Day 5 – Sep 3

Nää paikalliset kuskit on aivan vitun kädettömiä jätkiä, Suomessa tulis niin vitun vihasta silmää tollasesta ajamisesta. Ne pysäköi keskelle suojatietä punaisissa valoissa, jopa poliisit.

Orientaatio jatkui ja sain sen 15 kredittiä täyteen. Selvisi että meikäläisen yksi lempparibändeistä, Karnivool, soittaa naurettavalla 7 dollarin lippuhinnalla tänään kello 17 alkaen! Sinne siis.

Noh, pääsin paikalle kello 17.15 niin selvisi että siellä oli vielä lämppäri (Samsahra, aika paskaa numetallia) ja ne aloitti jossakin 18.45 tienoilla ja Karnivool aloitteli jossakin kasin aikoihin. Samsahran miksaus kuulostaa hyvältä, jos tykkää siitä että ainoa mitä kuulee on laulu ja basari. Siirryin sitten Karnivoolin keikaksi pois subbarin edestä keskelle, koska se subbari tuntui rintalastassa todella inhottavasti. Olin Helsingissä Tavastialla katsomassa Karnivoolia myös eturivissä, mutta on muuten aikalailla eri meininki noilla jenkkikeikoilla. Vaikka mulla oli kuusitulpat päässä ja bändi soitti pelkästään korvamonitorien kanssa, niin se tuli edelleen mielestäni liian kovaa ja ässien suhahtelut sattuivat korvissa. Kokeilin hetkeksi ottaa tulpan pois oikeasta korvasta ja tunsin fyysistä kipua. En edes uskalla ajatella miltä se kuulosti niiden tyyppien korviin ketkä oli siinä mun vieressä, ilman tulppia.

Myöhemmin illalla Marquitis saatetaan huoneeseen aivan törkeässä humalassa ja vietiin sänkyyn nukkumaan, mutta sitten hetken päästä hän kirmaa uudelleen laatoittamaan vessan lattian punkulla ja leivällä. Tuoksu oli ihanainen. Tytöt jotka toivat Marquitiksen tulivat tuomaan mopin ja siivosivat hänen jälkensä (oli ilmeisesti osittain heidän syytään). Nukun edelleen lattialla, eikä minulla ole edelleenkään peittoa kun mielestäni yöt ovat edelleen aika lämpimiä. Ehkä sitten joskus...

Day 6 – Sep 4

Nukuin pitkään ja heräsin varmaan kahden aikoihin, eli unirytmi alkaa hieman jo tasaantua. Langaton netti vihdoinkin toimii ja nyt olemme matkalla Mall of Americaan, joka on lentokentän etelä puolella oleva, nähtävästi jopa amerikkalaisten mielestä aivan saatanan iso paikka. Ja niinhän se olikin. Googlettamalla selvisi että se on maailman isoin ostoskeskus. Ostin sieltä kitarapiuhan, kännykkäliittymän ja ulkoisen kovalevyn. Sitten alkoi ahdistamaan kaikki ne ihmiset ja lähdin sieltä pois ennen kuin bussilippu vanheni. Bussilippu maksaa täällä näköjään $1.75 ja se on voimassa 2½ tuntia.

Noh, menin kämpille, istuttiin siinä hieman kämppisten ja tyttöjen kanssa ja ihmeteltiin ihmeellistä maailmaa. Kun sitten asensin myöhemmin kännykkäliittymää, niin tietenkin kädetin koko homman; Piti valita ”minute plan” niin otin jonkun kuukausimaksu hässäkän. Lähetin niille sähköpostia jos sen saisi vaihdettua. Parin tunnin päästä tulikin jo paluuviesti ja jenkeissä ollessani numeroni onkin nyt siis +1-651-260-4974, sikälimikäli joku haluaa soitella.

Nyt istutaan iltaa Jackin kanssa Artists' Quarters nimisessä jazzbaarissa ja juon ensimmäistä olutta pitkään aikaan. Pakko myöntää että vaikka en noin yleensä oluesta välitä, niin tämä Coors Light on itseasiassa aika hyvää, ei yhtä kirpsakkaa kuin suomalainen kalja. Mutta toinen kalja alkoi jo tökkimään, eli täysikäännöstä ei tapahtunut. Mutta neljä tuntia aivan käsittämättömän hyvää jazzia kympillä? Ei voi muuta sanoa kun että oli joka pennin arvoinen.

St Paulin keskustassa näyttäisi olevan kaksi japanilaista ravintolaa, ja ajattelin koeajaa kummatkin tässä lähitulevaisuudessa. Ehkä toisen jo huomenna...

Day 7 – Sep 5

Nämä jenkit on näköjään todella kovia pistämään päätään sekaisin. Tyyliin joka päivä silmät punaisena ja/tai seinäkävelyä, heti aamusta lähtien.

Noh, lähdimme Zackin ja Marqitiksen kanssa aamupalan metsästykseen siinä kahden aikoihin päivällä. Yritettiin käydä siellä japanilaisessa paikassa, mutta kyseinen paikka oli tietenkin meidän tuurilla sunnuntaina kiinni. Lähdimme sitten etsimään yhtä thai-paikkaa (ei kuitenkaan hieromalaitosta), joka oli parin korttelin päässä koululta. Saavuimme sinne ja se olisi auennut vasta puolentoista tunnin päästä joten menimme viereiseen puljuun josta sai ”breakfast all the time”, tarjosin kierroksen.

Ja yllätys yllätys, sunnuntaina melkein mikään paikka ei ole auki, joten vietin aikaa lähinnä täällä kämpillä, väsäilin hieman hevimeteliä (viisi-kielisellä bassolla muuten jytisee aika hyvin!) ja menin alakerran naapurilla käymään ja soittamaan meikäläisen tekemää musaa.

Lisää kulttuuri-ihmetyksiä: Vaikka olen käynyt nyt lähes joka päivä ulkona syömässä eri ravintoissa (FYI: koulupäivinä oli tarkoitus syödä koululla), niin vaikka se kuulostaa todella stereotyyppiseltä, niin tää amerikkalainen ruoka on pohjimmiltaan aivan helvetin epäterveellistä suurimman osan ajasta. Melkein missään näissä annoksissa ei tunnu olevan vitamiineja, pelkkää rasvaa ja hiilareita. Kasviksia ei ole edes sivuannoksina, korkeintaan jotain salaattia leivän välissä. Se safka on yleensä jotain rasvassa paistettua ja leipään käärittyä. Ja sama oli koululla orientaatiossa; Pizzat, sipsit, keksit, juustokuutiot ja limut oli vahvasti edustettuna, mutta ei mitään kasvismättöä.

Marqitis yritti ”hienovaraisesti” ilmoittaa että hän yrittää tänään saada pesää ja että jos näin käy niin voisimmeko painua vittuun täältä huoneesta. Kello on nyt vähän yli kahdeksan ja ei ainakaan vielä ole mitään näkynyt. Väsäilin kymmenen ja yhdentoista välillä Marqitikselle hieman rnb bittiä johon hän voi harjoitella.

Myöhemmin illalla eräs musabisnestä opiskeleva mimmi tuli käymään, siinä sitten juteltiin kolmistaan Zackin ja Marqitiksen huoneessa (Zack oli jossain muualla, todennäköisesti kolmannessa kerroksessa) ja pelimiehenä Marqitis nukahti. Että siinä oli ne sen actionit. Päätin itsekin mennä nukkumaan jossakin yhden aikoihin ja silloin se mimmi oli vielä siellä, mutta kun heräsin niin se lähtenyt.

Day 8 – Sep 6, Labor Day

Noh, heräilin siinä yhdeksän aikoihin ja pistin veden valumaan suihkussa, koska lämmintä vettä pitää odottaa joku viitisen minuuttia. Sitten tsekkailin aamun meiningit ja ajattelin mennä kouluun syömään kun siellä nähtävästi on ”Breakfast buffet”. Noh, unohdin tietenkin sitten kulkukorttini kämpille, lähdin sitten hakemaan sitä. Kävin matkalla Walgreensissä ostamassa pari suklaapatukkaa ja pussin lakua.

Kämpille päästyäni Zack oli juuri herännyt ja Marqitis oli lähtenyt jonnekin. Menin takaisin koululle, hissi ei tietenkään mun tuurilla mene ollenkaan sinne kahvilakerrokseen. Sitten kävelen portaita pitkin viimeisen kerroksen ja saavun ovelle jossa lukee ”Cafe is closed”. Voi vitun vittu. Tänään on siis labor day, eli ”vappu”, ja melkein kaikki paikat on kiinni. Miksi se lukee siinä lapussa että se on auki jos se kerran ei ole.

Menin sitten koulun lähellä olevaan kurdiravintolaan ja tämä on ensikokemukseni kyseisestä kulinarismin alamuodosta, mutta noin ruokalistan ensivilkaisulla tuntuisi että voisin oikeasti diggailla tästä safkasta, suurin osa pelkkää vegeruokaa eikä mitään voissa dipattua paskaa. Tilasin beef-baklan; Tässä on naudan lihaa, parsakaalia, herkkusieniä, kesäkurpitsaa, sitruunaa, jotain yrttejä, basmatiriisiä, sipulia, tomaattia, kuskusia, jotain vihreetä mitä en tunnista ja jugurttikastike jossa on kurkkua ja tilliä. Ja on muuten hyvää, ja kaiken kukkuraksi pari dollaria halvempaa mitä noi jenkkisafkat tässä lähettyvillä.

Lisää kulttuuri-ihmetyksiä joita ei koe telkkarista: Kun ihmiset tulevat käytävällä vastaan niin ne sanoo jotain tyyliin ”Hey, whats going on?”, joka sinänsä ei ole kysymys vaan lähinnä ”Hei”-variaatio.

Päivällä ei sinänsä tapahtunut mitään kummallista, nukuin pitkään ja sitten nauhoiteltiin taas hieman lisää sitä rnb biisiä mitä alotettiin viime viikolla. Iltaysiltä oli asuntolapalaveri, jossa kerrottiin näitä perussääntöjä ja päätettiin lähteä Jacobin kanssa sen jälkeen käymään Walmartissa. Meidän tuurilla tietenkin se oli St Paulin tapaan mennyt kympiltä kiinni, niin mentiin sitten siinä vieressä olevaan ruokakauppaan (Cub tai joku sellainen), ja Jacob tuli hieman ahneeksi ja otti neljä keissiä limpparia mukaan kun neljännen sai ilmaiseksi. Olimme liikkeellä siis bussilla ja jalan, ja eihän siitä sitten mitään tullut. Kaiken lisäksi sen ostoskassit hajosi kun se otti jotain hiton paperipusseja. Kutsuttiin sitten Nick apuun kun päästiin bussipysäkiltä pois niin ei tarvinnut tappaa itseämme niiden ostosten kanssa.

Täyttelin taas hieman lisää byrokratiaa ja nyt olis tarkoitus mennä nukkumaan. Huomenna ei ole mihinkään kiire kun mun aikataulut näköjään taas muuttui, niin mulla ei olekaan enää musahissaa, vaan tilalle tuli ”Studio Maintenance”, joten mun keskiviikko on nyt sit 11 tuntia pitkä. Pitää käydä vielä sen tyypin kanssa juttelemassa kun mulla on lukkari vielä 1-2 krediittiä vajaa, jos saisi vielä hieman lisää rääkkiä viikkoon sisällytettyä, kun nyt siellä on vasta ainoastaan 20 tuntia tunteja.

Day 9 – Sep 7

En oo vieläkään löytänyt uimahallia.

Ei vieläkään koulua, prkl. Kävin kuitenkin syömässä koululla; Ei salaattia, ei maitoa, juomavaihtoehtoina ainoastaan limppareita, ruokana ylisuolaista kanarisottoa ja kaksi jotain voissa dipattua kaalikäärylettä: kuus dollaria ja oli ihan vitun pahaa. Ei ihme että jenkit on läskejä. Sit kun toi mun pakko-ostettu meal plan card on käytetty loppuun, niin syön niin satavarmasti jossakin muualla kun täällä.

Noh, lähdin sitten siitä koululta pois ja päätin mennä käymään paikallisessa kitaraliikkeessä. Testasiin siinä sellasta kasikielistä apinalautaa jota jotkut kutsuu kitaraksi, mutta se oli kyl sellanen halko että en mä sillä kyllä pystyny mitään tekemään. Päädyin sitten ostamaan Kirk Hammettin signaturekitaran ~300 dollarilla (FYI: maksaa uutena joku 500€), oli sen verran ihanan ohut kaula siinä.

Sitten takas kämpille, pikatestit kitaralla ja alakertaan pyörimään. Siinä ihmeteltiin että mitenkäs helvetissä Pod X3 Liveen saa kaks kitaraa yhtä aikaa kiinni, mutta oli sen verran vammasta touhua että annettiin sen olla hetken runkkaamisen jälkeen. Sitten parin mimmin ja niiden jonkun kaverin kanssa käytiin Mickeys Dinerissä, joka on 24/7/356 auki oleva ruokapaikka joka on ollu mm. jokaisessa Mighty Ducks elokuvassa. Helvetin reteä kaveri siellä grillin puolella ja kana-blt salaatti oli todella mahtava, suosittelen.

Huomenna 11 tunnin koulupäivä, sain nukuttua ehkä 3 tuntia.

Day 10 – Sep 8

Päivä alkoi taas oikein mallikkaasti; Herään aamukuudelta, naapurihuoneessa on ollut koko yön ikkuna auki ja siellä oli aivan saatanan kylmä. Onneksi meidän huoneiden välinen ovi oli kiinni. Olin jo lähtenyt koululle päin, mutta meidän kämpässä oli kuulemma pärähtänyt palohälytin soimaan kun olivat pistäneet lämmityksen päälle.

Päivän eka kurssini on ”Sound System Design and Installation”, klo 08-11, jolla nähtävästi ei ole ketään muita kun minä, sillä kukaan ei ilmaantunut paikalle. Ei myöskään opettaja. Ja tunnin piti alkaa tunti sitten. Tai sitten ne runkkarit ei oo vaan kertonut mulle että tänään ei ole tunteja.

Noh, opettaja sitten saapui tunnin päästä (ja kylläkin pahoitteli ettei ilmoittanut minulle). Todella rento ja asenne tyyppi, sellainen mies kuka selkeästikään ei pelkää liata käsiään. Sen jälkeen meillä oli miksausteoria tunti jossa keskusteltiin varmuuskopioinnista. Tätä seurasi viiden(5) tunnin hyppytunti jona aikana yritin nukkua mahdollisimman paljon. 12 tunnin kouluillan päätti studio maintainance jossa keskusteltiin paskoista vehkeistä ja kolvaamisesta, jota olisi seuraavat pari viikkoa tarkoitus tehdä.

Nälkäisenä lähdettyäni poikkesin elämäni ensimmäiselle japanilaiselle ravintolakäynnille. Tilasin katkarapu- ja kasvistempuran, jonka ohella tuli nuudelikeitto ja ystävällinen sushimaisteri tiskin takaa tarjosi pari nigiriä kun en ollut koskaan aikaisemmin syönyt sushia. Oli muuten hyvää.

Juuri kun olin pääsemässä kämpille niin meikäläinen kaapattiin vähän isommalla porukalla mukaan jazz-klubille, tällä kertaa mentiin pummilla sisään kun lipunmyyjä oli sillä hetkellä kahvilla. Kyllä se jasso vaan parantaa sielua.


Seuraava >>