tiistai 6. toukokuuta 2008

Kuuluisa-risteily

Oltiin Ancaran kanssa Silja Europalla 4-5.5. kestäneellä risteilyllä esiintymässä, joka oli kuuluisa.fi -nettiyhteisön käyttäjien "bilefestariristeily", jossa paikalla oli kuulemma 1400 maksanutta pintaliito-asiakasta. Itselläni bileet alkoivat lähinnä kun pääsin sieltä pois. Ei ole meinaan intin jälkeen varmaan kertaakaan vituttanut yhtä paljon. Flunssa myös varmasti vaikutti asiaan, mutta reipas uni ja puolikas Minttuviina-pullo helpotti oloa.

[piipitys]

15.4.2008-3.5.2008:
Voisin melkein aloittaa sanalla joka kuvasi kyseisen risteilyn yleistä tunnelmaa, ainakin tekniikan osalta: totaalikaaos. Koko hommassa oli jo lähtökuopissaan aika hyvät katastrofin ainekset käsissä; 22(!) artistia (joista 5-6 rockbändejä, loput hiphop/taustanauha-yhtyeitä), 2 päivää.

Kuulin bändin jätkiltä ensimmäisen kerran 15.4, että olemme menossa sinne, mutta meitä ei oltu mainittu lafkan sivuilla vasta kuin joskus viikkoa ennen risteilyä. Myöskään toistuvasti sähköpostilla pyytämiäni aikatauluja tai muita vastaavia infoja ei saatu ohjelmatoimistolle/bändille asti ennen kuin vasta yhtä päivää ennen risteilyä. Sitten kun katsoin sitä aikataulua, niin ei voinut muuta todeta kuin "jes", esiinnytään ekana... Noh, osattiin me siitä kaivaa positiivisetkin puolet esiin ja ilo ottaa irti, eipähän tarvinnut skarpata alkuiltaa vaan pojat pääsi heti pämppäämään vedon jälkeen.

Kaiken huipuksi Turku Audion piti alunperin tulla kyseiselle risteilylle hoitamaan PA- ja backline-asiat, mutta ilmoitti 2.5., eli kaksi päivää ennen risteilyä, että eivät tule kyseiselle risteilylle koska Kuuluisa Oy ei ole maksanut etukäteen sovittuja maksuja. Kuuluisa Oyn mokahan tuo oli, mutta he saivat sitten paikalle kuitenkin L&R Audion tyypit paikkaamaan massivisella päivän varoitusajalla.

SUNNUNTAI 4.5.2008, AAMUPÄIVÄ:
Noh, meille ilmoitettiin ohjelmatoimistosta, että laivassa pitää olla 16.30 ja laiva lähtee liikkeelle 18.30. Lähdin himasta siinä kahdentoista maissa, menin kitarateknikon tykö Malmille, sieltä ajettiin sitten Järvenpään ja lähdettiin bändin kanssa sieltä siinä kahden maissa, haimme basistin Turun linja-autoasemalta ja olimme Turun satamassa hieman etuajassa, noin klo 16.15, jossa vokalisti odottelikin jo.

Informaatio selkeästi ei ole kulkenut mille muullekaan bändille; Kun pääsimme satamaan, niin lähes kaikki bändiautot olivat väärällä portilla jonottamassa varmaan 20 minuuttia. Sitten kun pääsimme noin puolisen tuntia aikataulusta myöhässä laivaan sisään (vaikka olimme kolmas auto joka pääsi sisään), niin tekniikan ja bändien edustajat pidettiin pari pientä palaveria, sillä ylös oli aluksi menossa varmaan 7 eri kitarakomeroa jne.

Ensimmäisen palaverin tulos oli että muut bändit eivät tuo mitään muuta backline-osastoa ylös, paitsi Ancara tuo bassokamat joita muutkin bändit saivat käyttää, backline-vuokrafirma toi rummut ja kitarakomerot ja muut bändit toivat ainoastaan soittimet, nupit ja sitten se perus-rumpuosaston (virveli, pellit ja pedaali). Ainakin White Flamea vitutti suuresti että tästä ei oltu informoitu etukäteen, sillä jos he olisivat voineet jättää basso- ja kitarakaappinsa kotiin niin heidän ei olisi tarvinnut vuokrata sitä keikkabussia millä he tulivat (joka oli kuulemma lyhyellä varoitusajalla varattuna vieläpä aika kallis).

Kun päästiin ylös niin siellä oli aivan totaalinen avohärdelli käynnissä. Kukaan ei tiennyt mistään mitään, eikä tälle uudelle PA-firmalle ollu toimitettu aikatauluja, esiintyjälistoja, raidereita tai mitään muutakaan. Sitten kun saatiin se emailissa lähetetty aikataulu- ja esiintyjälista paikan päällä, niin huomattiin että HUPSISTA; Aikatauluissa ei ole jätetty sekuntiakaan aikaa vaihdoille! Juuri näin... Kyseisen tapahtuman järjestäjä ei selkeästi ole koskaan aikaisemmin järjestänyt elävän musiikin tapahtumia, vaikka olisi kuinka nopeat bändit tahansa niin vaihdoissa yleensä menee silti 10-30 minuuttia.

Ensin piti siis selvittää joka artistin kanavalistat, joista sitten tämä etupään vastaava koosti house-listan. Koska me muut teknikot (itseni lisäksi mm. Giant Leapia miksannut Terttu ja Beats & Stylesiä miksannut Oskari jne) huomattiin selkeästi, että jos me ei auteta noita tyyppejä (niitä PA-tyyppejä taisi olla 2 teknikkoa ja muutama roudari), niin nämä aikataulut tulee kusemaan vielä pahemmin mitä piti. Terttu ja Oskari sitten siinä auttoi etupään säätämisessä ja minä aloin mikittämään lavalla kamoja.

Oli kyllä selkeästi jotain järjestäjän tuttuja ne Random Eyesin tyypit, kun kaikki muut rockbändit soitti ihan kura-sloteissa (ekat kaksi esiintyjää ekana päivänä ja maanantaina justiinsa siihen krapula-aikaan eli 12-15 välillä), mutta he soittivat ainoana rock-bändinä silleen ehkä parhaassa slotissa eli yhden aikoihin (tosin aloittivat varmaan kahdelta kun aikataulut venähtivät aika kivasti). Lisäksi he vaativat että heidän pitää saada tehdä soundcheck, tai he eivät esiinny. Tai näin meille ainakin sanottiin sen järjestäjä-mimmin osalta, hyvä että ilmoittivat siinä vaiheessa kun meillä oli jo kaikki kamat pistetty kasaan.

SUNNUNTAI 4.5.2008, ALKUILTA:
Noh, se meni sitten siihen että Random Eyesit eivät tehneet checkiä, mutta ainakin bändin vokalisti Christian tuntui olevan asiasta ihan okei mitä kuulin olan yli. Me olimme ainoa joka teki sinä iltana soundcheckin, mutta meilläkin meni lähinnä todella hätäiseksi linjacheckiksi ja pojat vetivät nopeasti puoli biisiä että saivat monitorit checkattua. Muuten olin ihan tyytyväinen siihen lähtösoundiin, mutta virvelin mikin kävin kääntämässä enemmän vaaka-asentoon kun se oli jostain syystä laitettu lähes 45 asteen kulmaa niin siitä vain kuului sellainen plussapallomainen "plop", joka ei ollut yhtään väkivaltaisen kuuloinen kuten virvelin mielestäni kuuluisi olla.

Meidän piti aloittaa 19.30, mutta pääsimme aloittamaan kuitenkin vasta 19.50 vaikka kuinka nopeita yritimme olla. Juontajina toimineet Martina Aitorinta ja Oskari Katajisto spiikkasivat pojat sisään, mutta Oskariakin selkeästi vitutti se erittäin paljon ettei kukaan tiennyt mistään, oli mies meinaan aika katajassa seuraavana aamuna.

Euroviisumies Kim Herold (jonka olisi pitänyt esiintyä meidän jälkeen) sitten päätti jättää esiintymättä kun hän ei halunnut esiintyä niin aikaisin. Ymmärsin että mies ei sitten esiintynyt lainkaan. Ancaran jälkeen piti tulla Alexandra Alexis, mutta ilmeisesti sekin peruutti, koska meidän jälkeen tuli suoraan Giant Leap esiintymään, jonka piti esiintyä vasta klo 21.10.

Mutta joo, sitten kun pojat oli esiintyneet ja kamat saatu lavalta turvaan niin mentiin poikien kanssa syömään seisovaan pöytään ja naureskelemaan kun Deathlike Silencen pojat eivät osanneet työntää ovea auki. Saivat meidän pöydästä pienet aplodit. IPOn jälkeen menin taxfreehen pettymään, kun kuulin että sieltä saa ostaa viinaa vasta huomenna. Siinä vaiheessa oli kyllä sellainen oli että oli pakko mennä vähän laskemaan kuumetta hyttiin, eli nukkumaan ja suihkuun.

MAANANTAI 5.5.2008, YÖ:
00.06AM, täytin 24w beibe! Sitten kun olin suihkusta päässyt, niin vaihdoin vaatteet ja hain baarista lonkeron kouraan ja menin katsomaan kun Deathlike Silencen tyypit kävi ratsastamassa rodeota, jonka jälkeen menin kuuntelemaan vähän livemusaa. Ehkä ne Random Eyesin tyypit olisivat tarvinneet sen soundcheckin, koska ne kuulosti oikeasti vitun hirveälle yleisöön. Rumpuja ei kuulunut PA:sta lainkaan ja balanssi oli vähän mitä oli. Oli kuulemma ollut aika karu lentävä lähtö etupään kaverille, oli kuulemma ollut pari sekuntia hämillään ja kylmästi vain nopeasti viskannut kaikki liu'ut auki että edes jotain kuuluisi.

Tuo tapahtuma olisi muutenkin oikeasti vaatinut jonkun stagemanagerin ja erillisen lavavastaavan joka olisi vastannut pelkästään niistä kytkennöistä. En itse kuullut Giant Leapia, mutta heillä oli kuulemma saman suuntaista ongelmaa ollut kuin Random Eyesilla; Terttu oli saanut ainoastaan laulun, akustisen kitaran (ja jonkun muun) kuuluviin. Ilmeisesti Terttu ei sitten päässyt hyväksi käyttämään sitä Sennheiserin e901-basarimikkiä mitä lainasin hänelle, ainakin itselläni se tosin toimi ihan hyvin. edit: Terttu, viitaten blogitekstiisi, en tosiaan siis kuullut vetoasi, mutta tällaisen kuvan sain kun keskustelimme kun olit korjaamassa rulettivoittojasi. Sori.

Sitten alkoi siinä kahden aikoihin kyllä vituttamaan jo aika ancarasti se jengi siinä ympärillä, että oli pakko taas mennä vähäksi aikaa vetäytymään hyttiin ja sitten kun siellä alkoi ahdistaa se älytön moottorin humina, niin menin sitten infopisteen vieressä olevaan pyötäryhmään katsomaan USA - Slovenia matsia. USA vei 5-1.

Lätkämatsin jälkeen kävin vielä katsomassa loppupuolen tämän Euroviisuissakin käyneen Cristal Snown vedosta ja oli kyllä pakko sanoa, että yllätti positiivisesti. Kantsii oikeasti käydä tsekkaamassa, jos tulee mahis jonnekin muualle kuin Sedulaan.

MAANANTAI 5.5.2008, AAMUPÄIVÄ:

Random Eyesin vedon aikana Deathlike Silencen tyypit tulivat kysymään että haluanko miksata heidän vetonsa huomenna, koska eivät halua että he kuulostavat noin haikealta. Sanoin että eri maksusta toki, sanoivat että heidän pitää keskustella asiasta, sitten kävin joskus maksullisen aamupalan jälkeen katsemassa että milloin ne soundcheckit piti olla, mutta siellä oli vain vihaisia siivoojia, niin menin sitten käymään bändipoikien hytissä jossa haisi aika reippaasti musiikille. Menin sitten siitä muutamaksi tunniksi nukkumaan kun ei niistä DLS tyypeistä kuulunut, menin kuitenkin sitten niiden vetoa katsomaan. Ihan OK soundit se house-tyyppi sai, mutta oma henkilökohtainen mielipiteeni on että bändin oikeasti kannattaisi mieluummin roudailla sitä äänimiestä kuin valomiestä mukanaan.

Tax Freestä ostin itselleni puoli litraa 50% minttuviinaa ja litran Jallu-pullon, sain vielä kaupan päälle ilmaiseksi Jallu-pipon. Über-cool.

Noh, siinä sitten takaisin sinne keikka-areenalle mennessä kuulin White Flamen tyypiltä, että he joutuivat perumaan vetonsa koska jos he olisivat nousseet lauteille 16.30, niin PA-tyypit eivät olisi päässeet koskaan kotiin. Viimeiseksi esiintyi afrobeat-yhtye Mad Ice, joka oli oikeasti todella tiukka, kannattaa tsekata.

Noh, siinä sitten lähdimme purkamaan kamoja lavalta kun joku sanoi "eikun hei, älkää vielä purkako, me vedetään vielä kaks biisiä". Tämä kyseinen White Flamen tyyppi kenen kanssa juttelin sanoi "hyvä ettei loppu bändistä kuullut minkä takia me jouduttiin peruuttamaan keikka". Olen samaa mieltä. Kyseinen yhtye oli sellainen kuin Jack Legacy ja kyseessä oli kuulemma bändin eka keikka. Saisi olla samalla viimeinenkin.

edit: Meinasi unohtua, risteilyn liput oli siis maksaneet kuulemma 100 euroa, joka on C-luokan hytistä aikamoinen kiskurihinta. Lisäksi eräät kanssamatkustajat sanoivat että jos he varaisivat matkansa reilusti etukäteen, niin he saisivat hyttiinsä ilmaiseksi skumppapullon. Eipä ollut skumppia näkynyt ja Silja ei ollut tietoinen tästä järjestelystä millään tavalla, eli ei taida olla järjestäjällä muutenkaan ihan kaikki luottamusjutut kohdillaan.

[/piipitys]

Noh, kamat autoon, syömään paninit lähimmältä Shelliltä ja nokka kohti Helsinkiä.

Siljalle, L&R Audiolle ja muiden bändien tyypeille vielä kerran: kiitos ja anteeksi.

3 kommenttia:

Jazmanaut kirjoitti...

No mutta sehän vaikutti mielenkiintoiselta kokemukselta!

Mikael Holm kirjoitti...

Se 100e lipareen piti oikeuttaa myös kuvauttamaan itsensä Playboy-tytyn kans, mutta eihän nekään sinne laivaan sitten nousseet.

Barska kirjoitti...

Joo ei mitään. Tota kirjoitusta kirjoitellessa vaan tuli tunteet pintaan. Eihän siellä kukaan sähläyksittä selvinny. Sori avautuminen...