keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Matkapäiväkirja - Mexico 2018 - Päivä 0: Kohta se alkaa

Minä ja Miia oltiin säästetty matkakassa nyt hieman toista vuotta, aloitettiin muistaakseni noin puoli vuotta sen jälkeen kun aloitettiin seurustelemaan. Mulla on 15 päivää käyttämättömiä lomapäiviä töissä ja Helsingissä ollut keskimäärin 15-23 astetta pakkasta joka päivä, joten päätimme lähteä viikon varoitusajalla lomalle. Ensin oltiin kovasti lähdössä Maltalle, mutta sitten Miia bongasi jostain netistä että Tuin kautta pääsisi Meksikoon 340€ per pää. No perkele, sinnehän me sitten lähdetään! Cancunin keskustasta joku über-halpa hostelli privaattihuoneella ja ilmastoinnilla, 6.50€ per naama per päivä. Eli lennot aterioilla yhdellä matkalaukulla + majoitus reilusti alle tonnin yhteensä kahdelta.

Sunnuntaina lähdettiin, pistin esimiehille työ-chättiin viestin että me lähdetään nyt, merkatkaa työvuoroihin loma. Kävin vaihtamassa rahaa ja hakemassa vahvistuksen vanhentuneeseen jäykkäkouristusrokotukseeni ja siinä ne suurimmat esivalmistelut olikin. Käytiin Miialle ostamassa uusi puhelin, maksoin sille ison muistikortin, koska Miian piheyden tuntien se ei sitä itse olisi kuitenkaan ostanut. Eipähän lopu heti kesken.

Kännykkään latasin 4 äppiä joita tiedän että tulemme tarvitsemaan: Converter+ (valuuttalaskin), maps.me (offline navigaatio, muista ladata kartta etukäteen. Google Translate (kääntäjä ja ”osoita kameralla tekstiä niin se kääntää sen” ominaisuus, muista ladata suomi, englanti ja espanja etukäteen. Näiden lisäksi Google Maps oli käytössä, mutta se vie paljon enemmän akkua kuin maps.me.

Lauantai-ilta, klo noin 20. Kämpän siivous ja matkalaukun pakkaus. Itselläni mukaan lähti 6 alusasu kerrastot (t-paita, sukat, kalsarit), 3 shortsit ja muutama kauluspaita, uimahousut, varakengät, paljon compeedeja, laatikollinen buranaa, sakset, kynsileikkurit, viinipullon avaaja ja tietty kaikkl Miian tavarat. olkalaukussa purkkapussi, aurinkolasit, kuulokkeet, kännykän laturi ja vara-akku. Eli helpolla päästiin, matkalaukkukaan ei painanut edes yli 18 kiloa.

Seuraava

Ei kommentteja: