Suihku. Aamupala. Rasvaa. Uusi yritys rannalle. Taksi olisi maksanut kuulemma helposti 200 pesoa, joten menimme bussilla. Hinta aina sama $24. Emme ole vieläkään selvittäneet saako sillä lipulla vaihtaa bussia. Epäilen.
Playa Delfinoksella kivikovat nännini halkovat merituulta. Rannalla on viileää, pilvistä ja tuulista, mutta täällä on silti kohtuullisen paljon ihmisiä. Miia kirjoitteli postikortteja, minä matkapäiväkirjaa. Käymme pulahtamassa meressä, aallokko on voimakasta ja punaiset liput liehuvat. Haen mojitot rantabaarista, naamani kuulemma punoittaa. Menemme suihkuun, Miia kaivaa pesuaineet esiin ja närkästyy kun henkilökunta sanoo että saa käyttää vain vettä. Kylmää vettä. Vaihtaa pitää vessassa, lukot ei toimi, itse vessat on rikki ja kolmesta hanasta toimii vain yksi. Emme jätä tippiä.
Kello on 14:30. Ruuhka on pikkuhiljaa alkamaisillaan, mutta bussi on puolityhjä, tankissa kengurubensaa ja etuovi auki lähes koko matkan. Kuljettajan ahtaassa kopissa on kuljettajan lisäksi pikkutyttö. Kello on 15:30. Bussi tupaten täysi, emmekä ole vielä edes päässeet pois hotellialueelta. Ulkona on nainen Punaisen Ristin rahankeruulippaan kanssa.
Olemme pelanneet täällä Cancunissa ollessamme vanhaa kunnon kupla-peliä, koska täällä on edelleen todella paljon kuplavolkkareita. Jos peli ei ole tuttu, niin pelin säännöt on yksinkertaiset eli kun näkee vanhan Volkswagen Beetlen (uusia New Beetlejä ei lasketa), niin pitää läpsäistä toista olalle ja huutaa/sanoa ”kupla” ja saat pisteen. Lopetimme irtopisteiden laskemisen koska kirjanpito alkoi pettämään jo ensimmäisen päivän jälkeen, joten pidimme kirjaa ainoastaan piste-erosta. Miia johti 8 pisteellä, minä kirin tämän paluumatkan aikana kiinni 2 pisteeseen.
Suihkuun, totesimme että olemme kummatkin punaisia. After sunia ja hydrokortisonia iholle, Four Loko Blackia naamaan (maistuu ihan Pisang Ambonilta) ja ulkona sataa.
Odotimme sateen laantumista ja lähdimme puoli kuuden aikoihin Mercadolle. Taksi alle koska safe ei laantunut, $30 Mercadolle. Taisi mennä vähän sateen ja Four Locosin piikkiin, mutta tuntuu että puhuimme myyjille normaalia enemmän. Yksi mulkku yritti myydä paitaa minulle $1200 pesolla (60€). Näin vastaavan paidan $200 (10€) hintaan Mercado 23:lla. Juu ei. Kupla otsassa, ei pysty ajattelemaan. Vessatauko kummallekin $10 ja matka jatkuu.
Ostin Miialle korvakorut $120 hintaan. Miia sitten neuvotteli itselleen neljä cornrow-riviä. Tinkaamistaidot oli kohdillaan, tekijä pyysi 800 pesoa kolmesta rivistä, sai neljä riviä hintaan 300 pesoa. Meinasi ensin tehdä koko hiuksen pituudelta.
Paikat alkoivat menemään kiinni, kiirehdimme tänne ”paitamiehen” luokse. Hän oli juuri laittamassa munalukkoa kiinni, sanoin että myy se paits minulle. Hän pyysi 500, minä tarjosin 400. Lähti kysymään pomoltaan. Nyt minulla on uusi paita. Hyvin tippui 800 pesoa hinnasta pois kun vain jaksoi tingata.
Vettä sataa vietävästi. Yritämme ottaa taksia, pyytää 80 pesoa 2 korttelin ajamisesta. Morjens. Tarjoan 20 pesoa. Taksikuski ottaa setelinipun taskustaan, sanoo ”take it”. Ojennan käteni sinne, hän vetää nipun pois ja nauraa päälle ”20 pesos, you gotta be kidding me”.
Kadulla kirjaimellisesti tulvii, vettä on polveen asti. Kävelemme hiukan takaisinpäin, jotta pääsemme kävellen sinne Ramadan suuntaan. Kummallakin on käteinen aivan lopussa, joten menemme El Poblanoon syömään koska muistimme että siellä käy kortti. Ruoka oli huonompaa kuin viime kerralla, mutta hoiti tehtävänsä vatsan täyttämisen suhteen.
Tulee maksun aika, kaivan kortin esiin. ”Korttimaksu ei onnistu”. Paniikki. Kummatkin kaivaa lompakot tyhjiksi. Käteiset rahat ei vaan yksinkertaisesti riitä meidän tilaukselle. Aloin jo kysymään missä on lähin ATM, jotta voisin nostaa rahaa, mutta sitten ne jotain alkoi säätämään, menin korttini kanssa baarin puolelle, he kaivavat jostain tiskin alta selkeästi pitkään käyttämättä olleen korttimasiinan koska se oli pakattu pois johonkin laatikkoon. Muutaman minuutin odottelu ja maksu menee läpi.
Hostellille. Iltajuomaksi oli Mezcamaica, joka on jotain jamaikalaista mezcal-pohjaista juomasekoitusta. Maistui lähinnä oksennuksen ja yskänlääkkeen välistä. Koska juomasta jäi paha maku suuhun, ostimme yhdet Litropoliksesta ja otimme litran mukillisen jäitä mukaan koska hänestä oli tullut kuningatar-rapu. Ostimme Oxxosta purkin ”natural” jugurttia. Siinä oli niin paljon sokeria että Suomessa sitä ei olisi voinut edes väittää maustamattomaksi. Aivan ällömakeaa. Päästiin hostellille ja hivelin tätä jugurttia Miian palaneeseen selkään. Suihku ja leffa pyörimään. Tällä kertaa minä nukahdin ensimmäisen 5 minuutin aikana. Pyörin sängyssä ainakin kolmeen asti ja Miia kuorsasi.
Päivän kävelysaldo: 7,1km
Seuraava
keskiviikko 2. toukokuuta 2018
Matkapäiväkirja - Mexico 2018 - Päivä 12: Rannalle
On kansainvälinen naistenpäivä. Aamupäivän suunnitelma on aika suoraviivainen. Aamutoimet. Suihku. Aamupala. Rasvaa. Rannalle. Siinä se pitkälti pähkinänkuoressa.
Suoritamme aamutoimet ja käymme suihkussa. Miia vie pyyhkeensä kuivumaan. Syömme aamupalan, pakkaamme rantakamat ja eväät valmiiksi, rasvaa koko kehoon ja kevyt pukeutuminen. Otamme Miian pyyhkeen kuivumasta yläkerran yleisen tilan parven kaiteelta. Täytämme vesipullon. Pääsemme hostellin ulko-ovelle ja näemme kuinka alkaa aivan mieletön rankkasade juuri sillä sekunnilla. Omalla tavallaan oli jo aikakin, ei täällä ole kymmeneen päivään satanut. Takaisin huoneeseen, vaatteet vaihtoon ja suunnitelma uusiksi, huomenna uusi yritys.
Miia sitten ehdotti että mitä jos mentäisiin elokuviin? Kuulosti hyvältä. Google Maps huutamaan ja etsitään lähimmät elokuvateatterit. Cancunissa oli nähtävästi aika monta. Päätimme mennä sellaiseen joka oli ostoskeskuksessa jossa emme olleet aikaisemmin käyneet ja siedettävän kävelymatkan päässä. Kyseinen paikka oli hieman Walmartista kauemmas, mutta sinne oli helppo suunnistaa; pelkästään suoraan eteenpäin noin 2 kilometriä.
Pääsimme kyseiselle alueelle, ensimmäisenä näemme Assiksen, Home Depotin ja Sorianan. Kävimme Assiksessa, liike oli keskikokoisin näistä kolmesta Assis liikkeistä joissa olemme käyneet. Miia osti nappeja, maksoi, meni ulos liikkeestä, alkoi tuijottamaan kuittia että häntä on yliveloitettu 4 pesoa (~0.02€) ja meni valittamaan asiasta. En kehdannut mennä mukaan, olisi muuten voinut hävettää. Kävimme katsomassa Miialle tissiliivejä tissiliivikaupasta. Olivat joko liian pieniä ympärysmitaltaan tai liian suuria kupiltaan tai rumia. Koskaan ei voi voittaa.
Menimme Sorianaan. Paikallinen Citymarket vastaava. Miia löytää vihdoinkin kokoisiaan vaatteita. Tai siis lähes kokoisiaan vaatteita. Sitten meillä tuli aivan tyhmä kina siitä minkä värinen pitäisi valita. Miia suutahti kun minä sanoin että ”mun mielipiteellä ei nähtävästi ole mitään merkitystä” ja laittoi kaikki vaatteet takaisin rekkiin. Mykkäkoulua muutaman hyllyn verran, kunnes sovittiin muutamaa minuuttia myöhemmin. Ostettiin Murulle nameja, muutama paikallinen
suklaalevy tuliaisiksi, leffaeväät, kimmoisan jämäkkä rusinaleivos ja kaksi vaniljakreemillä täytettyä lehtitaikinakartiota. Kassa ei tunnistanut niitä suklaalevyjä, joten se kassapoikaparka joutui naputtamaan kaikki käsin. Sniikkasin myös ”salaa” ostamaan sen kivoimman värisen vaatekappaleen Miialle. Toinen kerta kun maksoin kortilla täällä ollessa, meni hieman vajaa $900.
Kassoilta siirryimme vastapäätä käytävää syömään ChePhillyyn. Miia tilasi vaihteen vuoksi. Jännää mitä sieltä tulee, sillä siinä oli 3 vaihtoehtoa. Tuli kaksi kinkkujuusto leipää ja lähinnä viemärivedeltä näyttävä omenamehu. Miia teki leivästään kaksi avoleipää. Teki tehtävänsä ravinnonsaannin suhteen, ei mitään ihmeellistä.
Pääsimme sinne ostarille asti. Kävimme ensin vessassa. Tämä oli pakko mainita sillä kyseessä oli taikavessa. Kun nostit takapuolesi istuimelta, niin vessa veti itsensä. Mielessäni pyöri vain skenaario, mitä jos mulla olisikin vahingossa tippunut puhelin pönttöön? Kreemirullat ja rusinaleivos naamaan. Nam.
Leffateatteriin. Täällä nähtävästi esitetään joko espanjaksi dubattuna tai tekstitettynä, eli kannattaa mennä sellaiseen missä lukee subtitulado eikä españa. Mentiin katsomaan Red Sparrow, jossa Jennifer Lawrence esittä vjenäläistä. Liput kahdelta $96 (~5€). Kilometrin pituinen kuitti ja läjä alennuskuponkeja (mm. Kaksi yhden hinnalla, eli täällä olisi päässyt katsomaan 5 leffaa sillä hinnalla millä Finnkinossa pääsee katsomaan yhden elokuvan). Leffateatterin lattialla torakka. Lähes tyhjä sali ja toistakymmentä mainosta ennen elokuvaa. Ei lipuntarkastajaa, eli sisään olisi päässyt varmasti sniikkaamaan helposti. Ääni tuli yllätyksekseni todella hiljaa.
Näytös alkoi 16:10, elokuva oli yli kaksi tuntia pitkä, joten alkoi jo hieman olemaan nälkä ja jano kun elokuva päättyi. Meinasimme ensin ottaa jonkun kylmän juotavan, mutta koska oli aika viileä päätimme ottaa kahvin. Tämä tuntui hieman mahdottomalta tehtävältä, sillä täällä ei juurikaan kahviloita ole, emmekä halunneet mennä Starbucksiin. Olimme 19:40 kahvilla Cafe Andradessa lähellä hostelliamme. Otimme tien toiselta puolelta neljän juuston pizzan Domino’sista, $135. Syömään Litropoliksen viereiseen puistoon. Pizza oli hyvää, mutta ei niin hyvää kuin jenkeissä tai Lontoossa käydessäni. Pohjasta puuttui se ”garlic butter” juttu. Litropolis ja laivanupotus oli loppuillan ohjelma, siellä soitti joku pieni kokoonpano livemusaa.
Päivän kävelysaldo: 11,3km
Seuraava
Suoritamme aamutoimet ja käymme suihkussa. Miia vie pyyhkeensä kuivumaan. Syömme aamupalan, pakkaamme rantakamat ja eväät valmiiksi, rasvaa koko kehoon ja kevyt pukeutuminen. Otamme Miian pyyhkeen kuivumasta yläkerran yleisen tilan parven kaiteelta. Täytämme vesipullon. Pääsemme hostellin ulko-ovelle ja näemme kuinka alkaa aivan mieletön rankkasade juuri sillä sekunnilla. Omalla tavallaan oli jo aikakin, ei täällä ole kymmeneen päivään satanut. Takaisin huoneeseen, vaatteet vaihtoon ja suunnitelma uusiksi, huomenna uusi yritys.
Miia sitten ehdotti että mitä jos mentäisiin elokuviin? Kuulosti hyvältä. Google Maps huutamaan ja etsitään lähimmät elokuvateatterit. Cancunissa oli nähtävästi aika monta. Päätimme mennä sellaiseen joka oli ostoskeskuksessa jossa emme olleet aikaisemmin käyneet ja siedettävän kävelymatkan päässä. Kyseinen paikka oli hieman Walmartista kauemmas, mutta sinne oli helppo suunnistaa; pelkästään suoraan eteenpäin noin 2 kilometriä.
Pääsimme kyseiselle alueelle, ensimmäisenä näemme Assiksen, Home Depotin ja Sorianan. Kävimme Assiksessa, liike oli keskikokoisin näistä kolmesta Assis liikkeistä joissa olemme käyneet. Miia osti nappeja, maksoi, meni ulos liikkeestä, alkoi tuijottamaan kuittia että häntä on yliveloitettu 4 pesoa (~0.02€) ja meni valittamaan asiasta. En kehdannut mennä mukaan, olisi muuten voinut hävettää. Kävimme katsomassa Miialle tissiliivejä tissiliivikaupasta. Olivat joko liian pieniä ympärysmitaltaan tai liian suuria kupiltaan tai rumia. Koskaan ei voi voittaa.
Menimme Sorianaan. Paikallinen Citymarket vastaava. Miia löytää vihdoinkin kokoisiaan vaatteita. Tai siis lähes kokoisiaan vaatteita. Sitten meillä tuli aivan tyhmä kina siitä minkä värinen pitäisi valita. Miia suutahti kun minä sanoin että ”mun mielipiteellä ei nähtävästi ole mitään merkitystä” ja laittoi kaikki vaatteet takaisin rekkiin. Mykkäkoulua muutaman hyllyn verran, kunnes sovittiin muutamaa minuuttia myöhemmin. Ostettiin Murulle nameja, muutama paikallinen
suklaalevy tuliaisiksi, leffaeväät, kimmoisan jämäkkä rusinaleivos ja kaksi vaniljakreemillä täytettyä lehtitaikinakartiota. Kassa ei tunnistanut niitä suklaalevyjä, joten se kassapoikaparka joutui naputtamaan kaikki käsin. Sniikkasin myös ”salaa” ostamaan sen kivoimman värisen vaatekappaleen Miialle. Toinen kerta kun maksoin kortilla täällä ollessa, meni hieman vajaa $900.
Kassoilta siirryimme vastapäätä käytävää syömään ChePhillyyn. Miia tilasi vaihteen vuoksi. Jännää mitä sieltä tulee, sillä siinä oli 3 vaihtoehtoa. Tuli kaksi kinkkujuusto leipää ja lähinnä viemärivedeltä näyttävä omenamehu. Miia teki leivästään kaksi avoleipää. Teki tehtävänsä ravinnonsaannin suhteen, ei mitään ihmeellistä.
Pääsimme sinne ostarille asti. Kävimme ensin vessassa. Tämä oli pakko mainita sillä kyseessä oli taikavessa. Kun nostit takapuolesi istuimelta, niin vessa veti itsensä. Mielessäni pyöri vain skenaario, mitä jos mulla olisikin vahingossa tippunut puhelin pönttöön? Kreemirullat ja rusinaleivos naamaan. Nam.
Leffateatteriin. Täällä nähtävästi esitetään joko espanjaksi dubattuna tai tekstitettynä, eli kannattaa mennä sellaiseen missä lukee subtitulado eikä españa. Mentiin katsomaan Red Sparrow, jossa Jennifer Lawrence esittä vjenäläistä. Liput kahdelta $96 (~5€). Kilometrin pituinen kuitti ja läjä alennuskuponkeja (mm. Kaksi yhden hinnalla, eli täällä olisi päässyt katsomaan 5 leffaa sillä hinnalla millä Finnkinossa pääsee katsomaan yhden elokuvan). Leffateatterin lattialla torakka. Lähes tyhjä sali ja toistakymmentä mainosta ennen elokuvaa. Ei lipuntarkastajaa, eli sisään olisi päässyt varmasti sniikkaamaan helposti. Ääni tuli yllätyksekseni todella hiljaa.
Näytös alkoi 16:10, elokuva oli yli kaksi tuntia pitkä, joten alkoi jo hieman olemaan nälkä ja jano kun elokuva päättyi. Meinasimme ensin ottaa jonkun kylmän juotavan, mutta koska oli aika viileä päätimme ottaa kahvin. Tämä tuntui hieman mahdottomalta tehtävältä, sillä täällä ei juurikaan kahviloita ole, emmekä halunneet mennä Starbucksiin. Olimme 19:40 kahvilla Cafe Andradessa lähellä hostelliamme. Otimme tien toiselta puolelta neljän juuston pizzan Domino’sista, $135. Syömään Litropoliksen viereiseen puistoon. Pizza oli hyvää, mutta ei niin hyvää kuin jenkeissä tai Lontoossa käydessäni. Pohjasta puuttui se ”garlic butter” juttu. Litropolis ja laivanupotus oli loppuillan ohjelma, siellä soitti joku pieni kokoonpano livemusaa.
Päivän kävelysaldo: 11,3km
Seuraava
Matkapäiväkirja - Mexico 2018 - Päivä 11: Matka- ja vatsalaukun täydennys
Miia potkii minua monta kertaa keskellä yötä hereille. Ilmeisesti kuorsaan. Aamupala ja rasvaa iholle. Lähdettiin ulos ja kuultiin kun edellä kävelevät tytöt puhuivat suomea. Woot. Toinen tytöistä oli valkoistakin valkoisempi. Olivat ilmeisesti juuri saapuneet.
Meidän oli tarkoitus ostaa siltä samalta kivalta sedältä, jolta ostimme matkan Chitzen Itsaan, matka Cobaan. Sieltä löytyy korkein pyramidi jonka huipulle saa kiivetä. Mutta se sama setä ei ollut paikalla, paikalla oli ainoastaan huonosti englantia puhuvia asiakaspalvelijoita. Matka ensinnäkin oli huomattavasti kalliimpi ($1500) ja Coballa olisi saanut olla alle tunnin ja muissa sivuaktiviteeteissä 10 tuntia. Jos olisi halunnut pelkästään Cobaan pidemmäksi aikaa ja yhdelle Cenotelle, se olisi ollut $2000. Sillä tavalla se sponsorikohteiden puute nostaa hintaa.
Miia sitten halusi itselleen pinkin sugarskull topin. Tunnin etsimisen jälkeen löysimme pinkin Katerina (eräs tunnettu versio sugarskullista) topin, mutta totesimme että Miialla oli liian isot rinnat, joten siitä tuli aikamoinen mulkosilmä. Löysimme muutamaa kojua myöhemmin 90% sen tyylisen kuviolla mitä Miia haki, mutta harmaana ja mustana. Lisäksi se XL kokoinen oli liian suuri, joten päädyimme neliosaiseen kompromissiin; väärä design, väärä väri, väärä koko ja liian suuri ”Cancun” teksti. Myyjä pyysi paidasta $250, mutta saimme tingittyä sen hintaan $150.
Jääteejuomat kaupasta ja tien toiselle puolelle, matka kohti Mercado 23:a. Miialla alkoivat sisäreidet hiertää, joten pysähdyimme penkille istumaan, jotta hän saisi laitettua reisiinsä talkkia. Siinä takanamme joku apteekin massiiviseen farmaseutti-maskottiasuun pukeutunut ukko tuijotteli tätä opetaatiota ja vilkutteli kuin mikäkin pervo setä.
Pikkunälkä alkoi iskemään, joten ostimme kinkku-juusto kolmioleivät K-circle kaupasta. Näimme että siellä oli myynnissä myös tätä mainoskylteissä näkemäämme 14% sisältävää Four Loco Blackia. Ostimme sitä 2 tölkkiä.
Mercadolle päästyämme kiersimme ensin ulkoreunan, sisemmän ulkoreunan, ulomman sisäreunan ja sisemmän sisäreunan. Kuulostaako monimutkaiselta? Nämä mercadot ovat tarkoituksella aikamoisia sokkeloita ja niihin on helppo eksyä. Tämän takia käytimme tätä taktiikkaa, että varmasti näkisimme kaikki liikkeet tehokkaasti.
Mukaan Mercadolta tarttui Miialle ponnari ja korvikset. Myyjä pyysl $8, Miia meinasi alkaa jo tinkimään, mutta minä annoin kympin ja sanoin että pidä loput. Alle 50 eurosenttiä, ei tunnu missään. Onpahan Miia nätimpi nyt. Itse ostin töihin vietäväksi massiivisesta paikallista karkkia myyvästä kaupasta mahdollisimman tulisia karkkeja mitä heiltä löytyi. Siellä tosin nyt oli joku noin 15v poika neuvomassa mitkä oli tulisimpia, kielimuuri kävi sen verran korkeaksi että vain luovutin jossakin vaiheessa ja otin chilillä höystettyjä tamarindin makuisia karkkeja. Kävimme hakemassa vielä nami-Kahlua-frappet ja otimme taksin Walmartille 40 pesolla.
Walmartista ostimme dödöä ja muuta pientä mukavaa, jonka jälkeen suuntasimme tien toisella puolella olevaan La Europea kauppaan, joka oli lähinnä viinakauppa, vaikka sieltä saikin myös mm. juustoa ja suklaata. Miia tuskaili tullirajoitusten kanssa että mitä kaikkea olisi halunnut ostaa vs mitä voi tuoda.
Alkoi tulla oikea nälkä ja ulkona oli tuhottoman kuuma, joten päätimme mennä vieressä olleeseen Applebees ravintolaan. Siellä oli joku Faji-TSS kampanja. Taas kielimuuri koitui kohtaloksemme; vaikka näytimme sormella että haluamme tämän yhden hengen annoksen, niin saimme silti sen jaettavaksi tarkoitetun annoksen. Hän oli jo vaihtamassa sitä pois, mutta sanoin, että ei tarvitse vaihtaa. Eiköhän me kaksi isoa jakseta tuo syödä. Aika tarkkaan puolivälissä alkoi tehdä tiukkaa, eli se yhden hengen annos olisi ollut juuri sopiva lounas. Taistelimme kuitenkin annoksen loppuun asti, ainoastaan jalapenon puolikas jäi. Tarjoilija sai jonkun ihme hikkakohtauksen ja sen kollegat alkoivat ilkkua sille. Reilukerhosta päivää.
Pyörimme hostellille ja annoin Miialle noin puolen tunnin selkähieronnan. Vaatteiden vaihto, pullonavaaja taskuun, pullo paikallista valkoviiniä alakerran pakkasesta mukaan ja viereiseen puistoon pelaamaan laivanupotusta. Viini oli ällömakeaa, mutta on sitä kauheampaakin kuraa tällä matkalla juotu. Takanamme aloittaa mies djembe-rummun soittamisen ja nainen tulitanssin treenaamisen. Viini kun oli juotu, siirryimme 50 metriä Litropolikseen. Siellä oli vakikyypparin lisäksi joku toinen tyyppi, jolta tilasimme juomamme. Se sitten sanoo englanniksi että kai te tiedätte että nämä ovat litran tuoppeja. Vakikyyppari nauraa hörähtää ja sanoo ”hah, they know”. Kaikki nauravat. Viimeinen muistiinpanoni illalta on ”Aivan naamat. Miia voitti laivanupotuksesta.”
Päivän kävelysaldo: 9,0km
Seuraava
Meidän oli tarkoitus ostaa siltä samalta kivalta sedältä, jolta ostimme matkan Chitzen Itsaan, matka Cobaan. Sieltä löytyy korkein pyramidi jonka huipulle saa kiivetä. Mutta se sama setä ei ollut paikalla, paikalla oli ainoastaan huonosti englantia puhuvia asiakaspalvelijoita. Matka ensinnäkin oli huomattavasti kalliimpi ($1500) ja Coballa olisi saanut olla alle tunnin ja muissa sivuaktiviteeteissä 10 tuntia. Jos olisi halunnut pelkästään Cobaan pidemmäksi aikaa ja yhdelle Cenotelle, se olisi ollut $2000. Sillä tavalla se sponsorikohteiden puute nostaa hintaa.
Miia sitten halusi itselleen pinkin sugarskull topin. Tunnin etsimisen jälkeen löysimme pinkin Katerina (eräs tunnettu versio sugarskullista) topin, mutta totesimme että Miialla oli liian isot rinnat, joten siitä tuli aikamoinen mulkosilmä. Löysimme muutamaa kojua myöhemmin 90% sen tyylisen kuviolla mitä Miia haki, mutta harmaana ja mustana. Lisäksi se XL kokoinen oli liian suuri, joten päädyimme neliosaiseen kompromissiin; väärä design, väärä väri, väärä koko ja liian suuri ”Cancun” teksti. Myyjä pyysi paidasta $250, mutta saimme tingittyä sen hintaan $150.
Jääteejuomat kaupasta ja tien toiselle puolelle, matka kohti Mercado 23:a. Miialla alkoivat sisäreidet hiertää, joten pysähdyimme penkille istumaan, jotta hän saisi laitettua reisiinsä talkkia. Siinä takanamme joku apteekin massiiviseen farmaseutti-maskottiasuun pukeutunut ukko tuijotteli tätä opetaatiota ja vilkutteli kuin mikäkin pervo setä.
Pikkunälkä alkoi iskemään, joten ostimme kinkku-juusto kolmioleivät K-circle kaupasta. Näimme että siellä oli myynnissä myös tätä mainoskylteissä näkemäämme 14% sisältävää Four Loco Blackia. Ostimme sitä 2 tölkkiä.
Mercadolle päästyämme kiersimme ensin ulkoreunan, sisemmän ulkoreunan, ulomman sisäreunan ja sisemmän sisäreunan. Kuulostaako monimutkaiselta? Nämä mercadot ovat tarkoituksella aikamoisia sokkeloita ja niihin on helppo eksyä. Tämän takia käytimme tätä taktiikkaa, että varmasti näkisimme kaikki liikkeet tehokkaasti.
Mukaan Mercadolta tarttui Miialle ponnari ja korvikset. Myyjä pyysl $8, Miia meinasi alkaa jo tinkimään, mutta minä annoin kympin ja sanoin että pidä loput. Alle 50 eurosenttiä, ei tunnu missään. Onpahan Miia nätimpi nyt. Itse ostin töihin vietäväksi massiivisesta paikallista karkkia myyvästä kaupasta mahdollisimman tulisia karkkeja mitä heiltä löytyi. Siellä tosin nyt oli joku noin 15v poika neuvomassa mitkä oli tulisimpia, kielimuuri kävi sen verran korkeaksi että vain luovutin jossakin vaiheessa ja otin chilillä höystettyjä tamarindin makuisia karkkeja. Kävimme hakemassa vielä nami-Kahlua-frappet ja otimme taksin Walmartille 40 pesolla.
Walmartista ostimme dödöä ja muuta pientä mukavaa, jonka jälkeen suuntasimme tien toisella puolella olevaan La Europea kauppaan, joka oli lähinnä viinakauppa, vaikka sieltä saikin myös mm. juustoa ja suklaata. Miia tuskaili tullirajoitusten kanssa että mitä kaikkea olisi halunnut ostaa vs mitä voi tuoda.
Alkoi tulla oikea nälkä ja ulkona oli tuhottoman kuuma, joten päätimme mennä vieressä olleeseen Applebees ravintolaan. Siellä oli joku Faji-TSS kampanja. Taas kielimuuri koitui kohtaloksemme; vaikka näytimme sormella että haluamme tämän yhden hengen annoksen, niin saimme silti sen jaettavaksi tarkoitetun annoksen. Hän oli jo vaihtamassa sitä pois, mutta sanoin, että ei tarvitse vaihtaa. Eiköhän me kaksi isoa jakseta tuo syödä. Aika tarkkaan puolivälissä alkoi tehdä tiukkaa, eli se yhden hengen annos olisi ollut juuri sopiva lounas. Taistelimme kuitenkin annoksen loppuun asti, ainoastaan jalapenon puolikas jäi. Tarjoilija sai jonkun ihme hikkakohtauksen ja sen kollegat alkoivat ilkkua sille. Reilukerhosta päivää.
Pyörimme hostellille ja annoin Miialle noin puolen tunnin selkähieronnan. Vaatteiden vaihto, pullonavaaja taskuun, pullo paikallista valkoviiniä alakerran pakkasesta mukaan ja viereiseen puistoon pelaamaan laivanupotusta. Viini oli ällömakeaa, mutta on sitä kauheampaakin kuraa tällä matkalla juotu. Takanamme aloittaa mies djembe-rummun soittamisen ja nainen tulitanssin treenaamisen. Viini kun oli juotu, siirryimme 50 metriä Litropolikseen. Siellä oli vakikyypparin lisäksi joku toinen tyyppi, jolta tilasimme juomamme. Se sitten sanoo englanniksi että kai te tiedätte että nämä ovat litran tuoppeja. Vakikyyppari nauraa hörähtää ja sanoo ”hah, they know”. Kaikki nauravat. Viimeinen muistiinpanoni illalta on ”Aivan naamat. Miia voitti laivanupotuksesta.”
Päivän kävelysaldo: 9,0km
Seuraava
Matkapäiväkirja - Mexico 2018 - Päivä 10: Isla Mujeres
Walmartista ostamamme puolikas papaya täydensi aamupalaamme. Meillä on lisäksi enää muutamaksi päiväksi juusto- ja kinkkuleikkeleitä. Takaisin hotellihuoneeseen suihku ja rasvaa ihoille, hieromaan vatsaa ja kattelemaan mikä on meininki, että joko päästäisiin lähtemään. Puoli tuntia aamupalan jälkeen ei enää turvottanut eikä sattunut joten nyt se on varma. Me mennään tänään Isla Mujeresille.
Veimme pyykit naapurissa sijaitsevaan pesulaan, 3.5kg maksoi $56. Kävelimme muutaman sata metriä satamaan päin, yritimme ottaa paikallaan olevan taksin, olisi ollut $80, joten otimme lennosta taksin Puerto Juareziin, jolloin pienen neuvottelun jälkeen hinnaksi tuli $50.
Menimme ilmeisesti jollakin kalliimmalla lautalla, meno-paluulippu maksoi $300 per naama. Matka kesti 30-40 minuuttia ja lautalla tuli Behringerin kaiuttimesta korvia särkevällä volyymillä musiikkiohjelmaa. Minä kirjoitin matkapäiväkirjaa ja Miia nautti ilmakitaroinnista.
Pääsimme Isla Mujeresin satamaan noin 12, meidän piti katsella olisiko jostain saanut polkupyöriä vuokralle, mutta yhtään vuokraajaa emme nähneet. Skoottereita ja golfkärryjä taasen oli pilvin pimein. Kumpikaan meistä ei osaa ajaa skootterilla ja golfkärry oli mielestämme liian kallis ($500), joten päätimme kävellä Isla Mujeresin toiseen päähän. Matkaa oli noin 9 kilsaa, eli sen kävelee reilussa 2 tunnissa.
Matka oli pitkä, kuuma ja tuskainen. Saaren puolessa välissä oli Hacienda Mundoca, jonne Miia halusi mennä käymään. Oltiin pahiksia ja sniikattiin sisään maksamatta. Ulkona oli siis pääsymaksukyltti, mutta ei mitään mihin maksaa tai ketään kuka rahastaa. Siellä oli jonkun Fernando Cortadon kartanon, eläintarhan ja puutarhan rauniot. Oli ilmeisesti aika off season, sillä se oli todella hoitamattomassa kunnossa (kaikkialla oli paljon lehtiä maassa). Miiaa nauratti kun minä säikyin perhosia ja päätään nyökyttäviä iguaaneja, aivan kuin ne olisivat halunneet sanoa ”moro” tai ”jos tuut lähemmäs niin mä syön sun naaman”. Ne taitaa oikeasti syödä vain pieniä hyönteisiä, mutta on sitä aina hyvä olla varuillaan. Miia mainitsi sellaisen hyvän huomion, että jos vastaavanlainen paikka olisi Suomessa, se olisi täynnä graffitteja. Täällä niitä ei ollut yhtään.
Matka jatkui, otin yhden kylmän kookospähkinän. Tietääpähän ettei ota uudestaan. Yök. Kun päästiin saaren toiseen päähän, siellä odotti turistihelvetti ja $30 pääsymaksu sinne päädyn raunioalueelle. Emme menneet, sillä sieltä maksullisen alueen ulkopuolelta näki siitä kohteesta kaiken oleellisen.
Miialta pääsi pieni turhautumisitku ruokakojulla ruokaa tilatessa, kun sieltä ei saanut taaskaan sitä mitä hän tilasi, kun oli kuuma, nälkä sekä jalkoihin ja selkään sattui. Noh, pusu poskelle ja valkosipuli-katkarapu-tacoja á $20 sekä juusto-marquesita naamariin, niin molempien olo parani.
Jalat alkoivat sanomaan ”moro” kuten ne iguaanit, joten meinasimme ottaa taksin takaisin, mutta suhari pyysi $100. Yritimme tinkiä, alkoi näyttämään jotain hitsin hinnastoa. Kieltäydyimme. Päätimme jatkaa jalan takaisin satamaan päin ja joko liftata tai ottaa taksin matkalta. Miia oli minulle vihainen ala-arvoisen olemattomista liftausyrityksistäni. Oltiin siinä toista kilometriä tallusteltu Atlantin puoleista itärantaa, kunnes hieman kaatopaikan ohi käveltyämme tuli joku taksi kohdalle, jossa oli jo 2 asiakasta kyydissä. Pääsimme hänen kyydissään viimeiset 5 kilsaa pienen vääntämisen jälkeen $50 hintaan satamaan. Kyydissä olleet jätkät maksoivat saman $50. Suhari yritti vain selkeästi nyhtää turisteilta kaikki pesot mitä irti lähti.
Möyrimme taksista ulos, 7-11 -kaupasta reissun ensimmäiset kaljat ja muuta juotavaa. Katseltiin krääsäkaupoista että niissä oli eri paidat kuin Cancunissa. Yritimme löytää Miialle kivaa kaulakorua, mutta ei löytynyt. Miia osti läjän postikortteja.
Lautalle, ilmaisia sipsejä ja vettä. Jei. Lautta Cancunissa klo 19. Satamassa viereisellä laiturilla kapteeni Koukun ”merirosvolaiva”. Satamassa tuulee. Ensimmäinen hetki tällä reissulla (kun en ole kylmässä suihkussa) kun mulla on nännit sen verran kovana, että kehtaisin väittää että mulla on jopa hieman kylmä. Taksilla pois satamasta $100. Juu ei. Käveltiin 100 metriä, otettiin bussi numero 6, $24. Meni jostain slummin kautta, mutta päästiin kuin päästiinkin keskustaan ADOn lähelle.
Pyykit hakuun ja hostellille. Miia meinaa kaatua rappusissa. Täräytän taas jalkani sängyn kulmaan laittaessani ilmastointia päälle, ei tapahdu kuin lähes joka kerta. Kävimme suihkussa, jonka jälkeen menimme syömään överiannokset El Poblanossa. Litropoliksesta Mojito ja Tequila Splash iltajuomiksi. Esiintymässä piti olla Michael Jackson imitaattori, mutta olimme ainoat asiakkaat tai sitten esitys olisi vain myöhemmin. May Tay mukaan, kymppi tippiä kyypparille ja hostellille.
Päivän kävelysaldo: 20,1km
Seuraava
Veimme pyykit naapurissa sijaitsevaan pesulaan, 3.5kg maksoi $56. Kävelimme muutaman sata metriä satamaan päin, yritimme ottaa paikallaan olevan taksin, olisi ollut $80, joten otimme lennosta taksin Puerto Juareziin, jolloin pienen neuvottelun jälkeen hinnaksi tuli $50.
Menimme ilmeisesti jollakin kalliimmalla lautalla, meno-paluulippu maksoi $300 per naama. Matka kesti 30-40 minuuttia ja lautalla tuli Behringerin kaiuttimesta korvia särkevällä volyymillä musiikkiohjelmaa. Minä kirjoitin matkapäiväkirjaa ja Miia nautti ilmakitaroinnista.
Pääsimme Isla Mujeresin satamaan noin 12, meidän piti katsella olisiko jostain saanut polkupyöriä vuokralle, mutta yhtään vuokraajaa emme nähneet. Skoottereita ja golfkärryjä taasen oli pilvin pimein. Kumpikaan meistä ei osaa ajaa skootterilla ja golfkärry oli mielestämme liian kallis ($500), joten päätimme kävellä Isla Mujeresin toiseen päähän. Matkaa oli noin 9 kilsaa, eli sen kävelee reilussa 2 tunnissa.
Matka oli pitkä, kuuma ja tuskainen. Saaren puolessa välissä oli Hacienda Mundoca, jonne Miia halusi mennä käymään. Oltiin pahiksia ja sniikattiin sisään maksamatta. Ulkona oli siis pääsymaksukyltti, mutta ei mitään mihin maksaa tai ketään kuka rahastaa. Siellä oli jonkun Fernando Cortadon kartanon, eläintarhan ja puutarhan rauniot. Oli ilmeisesti aika off season, sillä se oli todella hoitamattomassa kunnossa (kaikkialla oli paljon lehtiä maassa). Miiaa nauratti kun minä säikyin perhosia ja päätään nyökyttäviä iguaaneja, aivan kuin ne olisivat halunneet sanoa ”moro” tai ”jos tuut lähemmäs niin mä syön sun naaman”. Ne taitaa oikeasti syödä vain pieniä hyönteisiä, mutta on sitä aina hyvä olla varuillaan. Miia mainitsi sellaisen hyvän huomion, että jos vastaavanlainen paikka olisi Suomessa, se olisi täynnä graffitteja. Täällä niitä ei ollut yhtään.
Matka jatkui, otin yhden kylmän kookospähkinän. Tietääpähän ettei ota uudestaan. Yök. Kun päästiin saaren toiseen päähän, siellä odotti turistihelvetti ja $30 pääsymaksu sinne päädyn raunioalueelle. Emme menneet, sillä sieltä maksullisen alueen ulkopuolelta näki siitä kohteesta kaiken oleellisen.
Miialta pääsi pieni turhautumisitku ruokakojulla ruokaa tilatessa, kun sieltä ei saanut taaskaan sitä mitä hän tilasi, kun oli kuuma, nälkä sekä jalkoihin ja selkään sattui. Noh, pusu poskelle ja valkosipuli-katkarapu-tacoja á $20 sekä juusto-marquesita naamariin, niin molempien olo parani.
Jalat alkoivat sanomaan ”moro” kuten ne iguaanit, joten meinasimme ottaa taksin takaisin, mutta suhari pyysi $100. Yritimme tinkiä, alkoi näyttämään jotain hitsin hinnastoa. Kieltäydyimme. Päätimme jatkaa jalan takaisin satamaan päin ja joko liftata tai ottaa taksin matkalta. Miia oli minulle vihainen ala-arvoisen olemattomista liftausyrityksistäni. Oltiin siinä toista kilometriä tallusteltu Atlantin puoleista itärantaa, kunnes hieman kaatopaikan ohi käveltyämme tuli joku taksi kohdalle, jossa oli jo 2 asiakasta kyydissä. Pääsimme hänen kyydissään viimeiset 5 kilsaa pienen vääntämisen jälkeen $50 hintaan satamaan. Kyydissä olleet jätkät maksoivat saman $50. Suhari yritti vain selkeästi nyhtää turisteilta kaikki pesot mitä irti lähti.
Möyrimme taksista ulos, 7-11 -kaupasta reissun ensimmäiset kaljat ja muuta juotavaa. Katseltiin krääsäkaupoista että niissä oli eri paidat kuin Cancunissa. Yritimme löytää Miialle kivaa kaulakorua, mutta ei löytynyt. Miia osti läjän postikortteja.
Lautalle, ilmaisia sipsejä ja vettä. Jei. Lautta Cancunissa klo 19. Satamassa viereisellä laiturilla kapteeni Koukun ”merirosvolaiva”. Satamassa tuulee. Ensimmäinen hetki tällä reissulla (kun en ole kylmässä suihkussa) kun mulla on nännit sen verran kovana, että kehtaisin väittää että mulla on jopa hieman kylmä. Taksilla pois satamasta $100. Juu ei. Käveltiin 100 metriä, otettiin bussi numero 6, $24. Meni jostain slummin kautta, mutta päästiin kuin päästiinkin keskustaan ADOn lähelle.
Pyykit hakuun ja hostellille. Miia meinaa kaatua rappusissa. Täräytän taas jalkani sängyn kulmaan laittaessani ilmastointia päälle, ei tapahdu kuin lähes joka kerta. Kävimme suihkussa, jonka jälkeen menimme syömään överiannokset El Poblanossa. Litropoliksesta Mojito ja Tequila Splash iltajuomiksi. Esiintymässä piti olla Michael Jackson imitaattori, mutta olimme ainoat asiakkaat tai sitten esitys olisi vain myöhemmin. May Tay mukaan, kymppi tippiä kyypparille ja hostellille.
Päivän kävelysaldo: 20,1km
Seuraava
Matkapäiväkirja - Mexico 2018 - Päivä 9: Näin ne suunnitelmat muuttuvat
Se mikä täällä on kyllä hieman pepusta että julkisia wifejä ei (vielä) ole juuri missään, eli internetin käyttö pääasiallisesti rajoittuu lähinnä hostellille tai joihinkin harvoihin kansainvälisiin ravintolaketjuihin.
Herään siihen että Miia tökkii minut ylös joskus kahdeksan aikaan, menen edelleen vatsa kipeänä vessaan, jonka jälkeen menimme tuhdille aamupalalle. Pieni välikuolema koska kumpaakin väsytti. Rasvaa iholle ja taksi Puerto Juareziin. Tai tämä oli suunnitelma. Sitten vatsani sanoi että ”ei”, joten siirsimme Isla Mujeresin reissun huomiselle. Emme kuitenkaan olleet enää hostellilla, joten maksoin $5 julkisen vessan käytöstä. Vessassa ei ollut rengasta, mutta sillon kun pitää mennä niin pitää mennä.
Tämän jälkeen menimme kävelemään Puerto Cancuniin, joka alueena oli pitkälti vielä rakenteilla ja siellä selkeästi oli aika monta dineroa kiinni ja hintatasosta päätellen suunnattu hieman ”paremmalle väelle”. Alueen kauppakeskuksella maksoivat esim. naisten uimasut yli $2000 pesoa (>100€). Vastaavia saa Cancunista helposti alle kymmenykselllä tuosta hinnasta. Ostimme jäätelöpallot Aldo’sista hintaan $60 per pallo.
Puerton Cancunin Marina Town Centerin ostoskeskuksen edestä otimme ilmaisen shuttle bussin hotellialueen lähimmälle bussipysäkille, josta menimme Hard Rock Cafen myymälään ostamaan paidan. Mulla on niitä eri HRC kaupungeista jossa olen käynyt, mm. Teneriffalta, New Yorkista, Lontoosta, Wienistä ja nyt Cancunista, mutta ironista kyllä, ei Helsingistä. Vielä.
Hard Rock Cafelta käveltiin Forrest Gump elokuvasta tuttuun Bubba Gump ravintolaan. Syötiin kaksi katkarapuannosta (pasta ja uppopaistettu) ja otettiin mango/mustikka-mansikka mojitot. Kallis paikka paikalliseen hintatasoon nähden, mutta kaikki on suhteellista; Suomessa Rossossa kahdestaan syöminen olisi ollut kalliimpaa.
Unohdin käydä vessassa ennen lähtöä ja vatsani alkoi muistuttaa siitä noin 10 minuuttia ravintolasta lähtömme jälkeen. Etsimme tätä toista julkista rantaa, Playa Marlinia, noin 20-30 minuuttia. Kun löysimme sen, kävin vessassa. Ei ollut ripuli, muuten vain vatsassa väänsi ja turvotti. Ihme että laktoosiherkkänä pärjäsin näinkin pitkälle ilman mitään vatsavaivoja. Kävimme pikaisesti rannalla, totesimme että siellä se on, siellä on baari ja siellä on hieroja.
Otimme rannan läheltä lähtevän bussin Walmartiin, ostin itselleni paluumatkalle isoimmat farkut mitä koko lafkasta löytyi, iltajuomat sekä muutaman suklaapatukan. Näimme kotimatkalla lähistöllä ”Downtown 28” nimisen krääsäkaupan, jossa maistomme 10x ylihintaista tequilaa. Hyväähän se oli, mutta silloin kun Suomesta saa halvemmalla viinaa kuin täältä, niin tietää että se on kallista.
Hostellilla, aivan rikki. Nostin jalat ylös, kuten niissä vanhoissa Mobilat mainoksissa. Aloin kirjoittamaan edellispäivien matkapäiväkirjaa, Miia meni alas lukemaan jotain kirjaa. Miia palasi huoneeseen, vaatteiden vaihto ja syömään todella halpaan kuubalaiseen ravintolaan joka oli tässä kotikatumme päässä juuri ennen ADOn bussipysäkkiä. Söimme aikalailla sokkona, sillä ruokien nimet eivät sanoneet mitään ja Miian haluama ”jotain kanaa” oli loppu. Miia sai todella herkullisen, tuoreista papajoista, ei papanoista, tehdyn mehun ja minä sain jonkun Coca-Cola companyn kauhean purkkimehun. Yäk. Miia sai Tamalin, jossa oli jotain mysteeri nyhtölihaa ja keltainen maissimötkylä. Minä taasen sain ylämäkeen ammutun lehmän lihalla varustetun pariloidun leivän. Miia siis ainakin päällisin puolin nautti ateriastaan, minä vain söin.
Tarkoitus oli lopuksi mennä ottamaan vielä yhdet tuopit Litropolikseen, mutta se oli nähtävästi maanantaisin kiinni. Menimme Las Palapasille, Miia osti tuliaisia ja ostimme Babu Te juomat. Nam. Hostellille, iltajuomat aulassa naamariin, Julie tulee aulaan aivan naama punaisena päivän mansikkamargaritoja juoneena. Hauskaa oli kummallakin. Hampaiden pesu ja nukkumaan.
Päivän kävelysaldo: 17,1km
Seuraava
Herään siihen että Miia tökkii minut ylös joskus kahdeksan aikaan, menen edelleen vatsa kipeänä vessaan, jonka jälkeen menimme tuhdille aamupalalle. Pieni välikuolema koska kumpaakin väsytti. Rasvaa iholle ja taksi Puerto Juareziin. Tai tämä oli suunnitelma. Sitten vatsani sanoi että ”ei”, joten siirsimme Isla Mujeresin reissun huomiselle. Emme kuitenkaan olleet enää hostellilla, joten maksoin $5 julkisen vessan käytöstä. Vessassa ei ollut rengasta, mutta sillon kun pitää mennä niin pitää mennä.
Tämän jälkeen menimme kävelemään Puerto Cancuniin, joka alueena oli pitkälti vielä rakenteilla ja siellä selkeästi oli aika monta dineroa kiinni ja hintatasosta päätellen suunnattu hieman ”paremmalle väelle”. Alueen kauppakeskuksella maksoivat esim. naisten uimasut yli $2000 pesoa (>100€). Vastaavia saa Cancunista helposti alle kymmenykselllä tuosta hinnasta. Ostimme jäätelöpallot Aldo’sista hintaan $60 per pallo.
Puerton Cancunin Marina Town Centerin ostoskeskuksen edestä otimme ilmaisen shuttle bussin hotellialueen lähimmälle bussipysäkille, josta menimme Hard Rock Cafen myymälään ostamaan paidan. Mulla on niitä eri HRC kaupungeista jossa olen käynyt, mm. Teneriffalta, New Yorkista, Lontoosta, Wienistä ja nyt Cancunista, mutta ironista kyllä, ei Helsingistä. Vielä.
Hard Rock Cafelta käveltiin Forrest Gump elokuvasta tuttuun Bubba Gump ravintolaan. Syötiin kaksi katkarapuannosta (pasta ja uppopaistettu) ja otettiin mango/mustikka-mansikka mojitot. Kallis paikka paikalliseen hintatasoon nähden, mutta kaikki on suhteellista; Suomessa Rossossa kahdestaan syöminen olisi ollut kalliimpaa.
Unohdin käydä vessassa ennen lähtöä ja vatsani alkoi muistuttaa siitä noin 10 minuuttia ravintolasta lähtömme jälkeen. Etsimme tätä toista julkista rantaa, Playa Marlinia, noin 20-30 minuuttia. Kun löysimme sen, kävin vessassa. Ei ollut ripuli, muuten vain vatsassa väänsi ja turvotti. Ihme että laktoosiherkkänä pärjäsin näinkin pitkälle ilman mitään vatsavaivoja. Kävimme pikaisesti rannalla, totesimme että siellä se on, siellä on baari ja siellä on hieroja.
Otimme rannan läheltä lähtevän bussin Walmartiin, ostin itselleni paluumatkalle isoimmat farkut mitä koko lafkasta löytyi, iltajuomat sekä muutaman suklaapatukan. Näimme kotimatkalla lähistöllä ”Downtown 28” nimisen krääsäkaupan, jossa maistomme 10x ylihintaista tequilaa. Hyväähän se oli, mutta silloin kun Suomesta saa halvemmalla viinaa kuin täältä, niin tietää että se on kallista.
Hostellilla, aivan rikki. Nostin jalat ylös, kuten niissä vanhoissa Mobilat mainoksissa. Aloin kirjoittamaan edellispäivien matkapäiväkirjaa, Miia meni alas lukemaan jotain kirjaa. Miia palasi huoneeseen, vaatteiden vaihto ja syömään todella halpaan kuubalaiseen ravintolaan joka oli tässä kotikatumme päässä juuri ennen ADOn bussipysäkkiä. Söimme aikalailla sokkona, sillä ruokien nimet eivät sanoneet mitään ja Miian haluama ”jotain kanaa” oli loppu. Miia sai todella herkullisen, tuoreista papajoista, ei papanoista, tehdyn mehun ja minä sain jonkun Coca-Cola companyn kauhean purkkimehun. Yäk. Miia sai Tamalin, jossa oli jotain mysteeri nyhtölihaa ja keltainen maissimötkylä. Minä taasen sain ylämäkeen ammutun lehmän lihalla varustetun pariloidun leivän. Miia siis ainakin päällisin puolin nautti ateriastaan, minä vain söin.
Tarkoitus oli lopuksi mennä ottamaan vielä yhdet tuopit Litropolikseen, mutta se oli nähtävästi maanantaisin kiinni. Menimme Las Palapasille, Miia osti tuliaisia ja ostimme Babu Te juomat. Nam. Hostellille, iltajuomat aulassa naamariin, Julie tulee aulaan aivan naama punaisena päivän mansikkamargaritoja juoneena. Hauskaa oli kummallakin. Hampaiden pesu ja nukkumaan.
Päivän kävelysaldo: 17,1km
Seuraava
Matkapäiväkirja - Mexico 2018 - Päivä 8: Apinaa on nyt kyllä koijattu - Chizen Itza
Tänään olisi tarkoitus mennä Chitzen Itzaan, mutta nämä amerikkalaiset ihmettelivät pari iltaa sitten että miten me saimme liput niin halvalla, olivat aivan varmoja että meitä on kusetettu.
Herätys 6:03. Laukkujen pakkaamista, Miia käy suihkussa. Meinasin laittaa lenkkarit jalkaan, mutta mun jalat on niin turvonneet, että ne eivät mahtuneet jalkaan.
Bussin pitäisi tulla 7:10 hakemaan meidät. Teimme aamupalaleivät ja joimme kahvit. Miia on tiskaamassa lautasiamme, kännykkäni herättää 7:05. Siirrymme hostellin eteen odottamaan. Kello tulee 7:10. Bussia ei näy. Kello tulee 7:15. Bussia ei näy. Kello tulee 7:25. Bussia ei näy. Miia alkaa olemaan jo ihan hermorauniona, tirauttaa pari kyyneltä että nyt meitä on huijattu, ja että olisi pitänyt maksaa vain puolet sille matkan myyjälle. Sovimme että odotamme 7:45 asti bussia, mutta jos se ei saapuisi onneksi meillä oli plan B, eli menemme Isla Mujeresille.
Mutta sitten kello tuli 7:30, joku nainen huutaa ”Anssi? Anssi Enauna?”. Voi kyllä, meidän bussimme tuli kuin tulikin. Mutta kyseessä olikin joku pieni sukkulabussi, jolla matkasimme noukkimaan muut keskustasta tulijat hotellialueelle, josta se varsinainen bussi lähtee.
Vaan eipä lähtenyt. Siellä meidän piti mennä vaihtamaan tilauksemme krääsäkaupassa GoMexicon asiakaspalvelupisteellä johonkin toiseen lippuun. Kello on 7:59, aikataulun mukaan bussin pitäisi lähteä 8:00, meidän edessä on vielä ainakin 30 ihmistä. Toivottavasti se bussi lähtee yhtä joustavasti kuin miten tuo sukkula poimi meidät.
Jonotus ohi, 8:08. ”First, sticker for the boss” ja Miia saa vihreän tarran rintaansa. Pientä kyräilyä minun suuntaan ja sitten minäkin saan oman tarrani. Lisää jonottamista.
Kello 8:28, bussi lähtee. Saamme ehkä maailman ahtaimmat penkit. Yhtäkkiä joku käsipuoli alkaa selittämään mikkiin espanjaksi, kunnes yhtäkkiä hän sanoo ”no panic, you are in the right bus”, selittää päivän kulusta jne. Bussi ajoi tunnin verran, ulkona näkyi lähinnä puita, niin katsoimme eilistä leffaa eteenpäin. Bussi piti kymmenen minuutin tauon jonka jälkeen ylitimme aikavyöhykkeen Yukataniin. Sitten meille jaettiin tarra jossa oli bussin numero. Turistiopas selitti älkää hävittäkö tätä bussitarraa, muuten ”no ticket, no taco”. Tämän jälkeen se alkoi höpöttämään useamman hetken Mayan historiasta, kalenterista, numeroista, uskonnosta, naisten hedelmällisyydestä, illuminatista, obsidianeista, balam-shamaaneista jne. Aika paljon tuli sellaista juttua että ei voi olla ihan varma uskookohan se itsekään tuohon kaikkeen mitä se suustaan päästää.
Päästiin ensimmäiseen pysähdyspaikkaan, jossa tämä käsipuoli-Hector näytti kuinka suolavesi saa täysin mustan obsidianin näyttämään kultaiselta. Hauskinta oli katsoa muiden evvk ilmettä kun Hector aloitti, kaikki olivat niin happaman näköisiä ja täysin häkeltyneitä tämän kemiallisen reaktion jälkeen. Tämän jälkeen tuli kyläyhteisön shamaani, balam, tekemään jonkun tervetuliais-siunauksen pienessä savimajassa samalla kun yrttien savu kantautuu nenään ja balam heiluttaa yrttikimpusta vettä meidän päälle samalla kun sepostaa jotain maya-kielellä. Tuli snadi savusaunafiilis. Tänän jälkeen sai mennä teettämään jonkun sikahintaisen riipuksen jossa olisi ”maya-nimesi” ja ostamaan muuta sikakallista turistiukotus-krääsää.
Tämän jälkeen todella ala-arvoinen buffet-lounas. Bussissa hehkutettiin kuin ette ole vielä syöneet Meksikossa oikeaa meksikolaista ruokaa, vaan että kaikki tähän mennessä syömänne on ollut ranskalaisten tekemää ruokaa. Saimme niinkin perinteistä huipputasokasta meksikolaista ruokaa kuin spagettia (italialaista), mac-n-cheese (amerikkalaista), todennköisesti raakaa kanaa (salmonellariski), plus riisiä, nachoja ja tacoja sekä hyytelöä. Ironisinta että suurin osa ruoasta oli loppu ja me olimme kolmantena syömässä! Esiintymään tuli 2 tanssijaa jotka tanssivat mm. Pullo ja täysi juomatarjotin päänsä päällä. Annoimme tippiä tanssijoille, mutta emme keittiölle.
Takaisin bussiin, 10 minuutin matka ja olimme Chitzen Itzassa. Yhtäkkiä Hector sanoo että muistakaa laittaa hyttysmyrkkyä, koska olemme keskellä viidakkoa. Kukaan ei ollut meille sanonut että hyttysmyrkkyä olisi tarvinnut tuoda. Onneksi emme maksaneet sitä pyydettyä $150 siitä hyttysmyrkystä, sillä yhtäkään hyttystä en nähneet ja olimme pitkälti pelkästään aukioilla suorassa auringonpaisteessa. Oli sen verran kuuma ettei hyttyset tälläisessä säässä muutenkaan olisi varmasti viihtyneet. Mutta kuitenkin, opaskierroksella tuli 30 metriä korkea Maya-kalenteripyramidi ja muut rauniot nähtyä, opas esitteli ihan mehuissaan kuinka pyramidin portaiden alapäässä tai pallopelikentän kahden tasaisen seinän välissä ollessa taputtaa käsiä, niin pyramidin huipulta olevasta huoneesta kuuluu jännä ääni tai että pallopelikentällä kuuluu monta kertaa toistuva kaiku. Akustiikkaa noin 12 opintopistettä kolmessa eri kolmannen asteen opintoja tarjoavassa oppilaitoksessa lukeneena tämä tärykaiku-/reflektio-ilmiö ei ollut itselleni mitään uutta, saman voi kokeilla pienemmässä mittakaavassa tyhjässä betonibunkkerissa.
Miia halusi käydä läheisellä cenotella (maassa oleva iso kuoppa jossa on vettä pohjalla), matkalla näin monta kojua josta sai ostettua jaguaaripillin. Se saa atsteekkien sotapillin tapaan puhalluksen kuulostamaan hieman jaguaarimaiselta. Kysyin sitten eräältä myyjältä paljonko sen pisteellä maksaa. Myyjä sanoo ”everything 1 dollar”, sanon että mulla on vain pesoja ja että olen kiinnostunut tuosta jaguaaripillistä, sanoo että ”20 dollar”, sanoin että ei kiitos, kun olen poistumassa kuulen vain perästäni ”10 dollar. 5 dollar!” ja huudot pikkuhiljaa vaimenevat. Jatkamme matkaa Cenotelle, se oli niin syvä ettei siitä nähnyt mitään, eli aika turha reissu. Paluumatkalla kysyn samalta äijältä paljonko jaguaaripilli on. ”10 dollar”, mutta sanoin että menomatkalla pyysit vitosen. Myyjä sanoo että ok, alan kaivamaan lompakkoa, huomaan että ei mulla ole sitä 100 pesoa. Ojennan 70 pesoa, sanon että enempää ei ole, ota tai jätä. Nyt minulla on jaguaaripilli. Maksoin siitä siis noin 3€, eli 18 dollaria vähemmän kuin mitä myyjä alunperin pyysi. Eli muistakaa olla tiukkana noiden ketkujen kanssa.
Muutamat kuvat vielä, Miia valittelee kun on kuuma ja mä en osaa lukea sen ajatuksia ja ottaa täydellistä kuvaa ilman että se kertoo mitä se haluaa. Sain kuitenkin ainakin yhden tyydyttävän kuvan, eli voiton puolelle meni.
Takaisin bussiin, puolisen tuntia ajoa Maya Selva Cenotelle. Siellä oli pakollista käyttää uimaliivejä, joista piti pulittaa $15 per naama (alle euron). Vaatteiden vaihdon, kylmän suihkun ja jyrkkien portaiden jälkeen eteen aukenee henkeäsalpaavan kaunis Cenote. Cenote on doliini, eli vesikuoppa. Kuvittele noin 200 metriä syvä ja 100m halkaisijaltaan oleva kuoppa, jossa on pohjalla 150m vettä. Siinä cenote noin pääpiirteittäin. Ehkä reissun yksi parhaimpia kokemuksia, vaikkei täällä kauaa ehtinytkään polskimaan. Miia jopa otti varta vasten tätä matkaa varten ostetun vedenkestävän puhelimensa mukaansa veteen. Rohkea nainen.
Vaatteet takaisin niskaan, pikainen pysähdys Vallodolidin kaupungin keskustassa, ehdittiin käydä vastapäistä kirkkoa katsomassa (IMHO jopa kohtuullisen karu Kallion kirkko on komeampi sisältä) sekä pyörähtämässä vastapäisellä torilla, jossa oli joku tanssiesitys menossa. Ilmassa oli aivan mieletön festivaalitunnelma ja taivaalla iso parvi mustia lintuja.
Paluumatka alkoi, saimme Eduardolta 2 shottilasillista ilmaista meksikolaista viinaa kiitokseksi (ilm. tequilaa ja xtabentun? Xtabentun on jotain mayalaista hunaja-anislikööriä), lopuksi Eduardo heitti vitsin ”lopuksi keräämme muovimukinne pois jotta voimme käyttää niitä uudelleen seuraavan bussin kanssa”. Bussimatkustajat repesivät nauruun.
Buffetin yhteydessä he ottivat meistä valokuvan, printtasivat ja liimasivat sen pienen xtabentun viinapullon kylkeen. Olisi maksanut $350 (15€) eli kalliimpaa kuin Suomen Systembolagetissa, joten jätimme väliin emmekä ostaneet sitä vaikka kuva olikin erittäin epäedustava.
Valot pois, noin tunti matkustusta ja kellojen siirtäminen, ensimmäiset matkustajat pääsivät hotellilleen 21:04. Otimme pienen vedonlyönnin milloin olisimme perillä. Minä veikkasin 22:15 ja Miia 21:45. Olimme hostellimme kohdalla 21:55, mutta bussi sen kun jatkaa matkaansa. Me huudamme kurkku suorana ”STOP!” ja että meidän hostelli oli tossa. Pahoittelivat että ajoivat ohi. Annoimme kuitenkin muutaman kympin tippiä.
Tavarat hostellille. Nälkä. Menimme Las Palapasille ja siellä oli melkein 400 ihmistä katsomassa isossa ringissä jonkun klovnin esitystä. Emme jääneet seuraamaan, koska se puhui niin hassulla tavalla että emme ymmärtäneet mitään mitä se puhui. Jumbo burrito puoliksi kahdelle, $45. Nam. Tuli täyteen, jäi nälkä, mutta oli hyvä olo niin ei halunnut syödä enempää. Meinasimme mennä Oxxolle ostamaan iltajuomat, mutta se on nähtävästi yöaikaan pelkästään kioskiluukku. Siellä oli joku 6 henkeä ennen meitä jonossa, joten päätimme mennä tähän Las Palapasin vieressä olevaan lähikuppilaamme, Litropolikseen. Tilasimme kaksi coctailia, totesimme että oli hieman keskivertoa (ehkä ~20-30%) kallimmat juomat, ehkä siksi se on niin tyhjä paikka. Juomat saapuivat, ja ei jumalauta; ne tuli LITRAN TUOPISSA. Ja niissä oli 3 ravintola-annoksellista viinaa. Suomessa vastaavat olisivat helposti maksaneet 30-40€, eikä niitä todnäk saisi edes myydä. Jos olisimme tästä paikasta tienneet aiemmin, olisimme varmaan juoneet iltajuomamme siellä joka päivä. Joimme yhdet tuopit ja otimme toiset mukaan. Miia sai vieläpä ensimmäisen juomansa ilmaiseksi, koska vahingossa sai väärän juoman (Melon Milk eikä Blue Melon).
Palasimme hostellille ja siellä oli aulassa noin 45v Julie Chicagosta, joka oli saapunut Cancuniin tänään. Rupattelimme hänen kanssaan ties mistä, huomasi että hänkin on matkustellut paljon elämänsä aikana. Miia ehti lähteä huoneeseen jo aikaisemmin, mutta minä jäin suustani kiinni lähes yhteen asti yöllä ja annoin vinkkejä Cancunista, jonka jälkeen totesin että nyt on pakko mennä tai Miia hirttää minut palleista kattoon. Huoneeseen, hampaiden pesu ja nukkumaan.
Heräsin yöllä aivan järkyttävään vatsakipuun. Ilmeisesti söin tai join jotain mikä ei sovi vatsalleni. Vatsa ei ollut ripulilla, mutta hätä oli muuten vain suuri. Naapurihuoneessa samaan aikaan rakasteltiin kuuluvasti. Pauke kuului ja nainen oli todella äänekäs.
Päivän kävelysaldo: 7,7km
Seuraava
Herätys 6:03. Laukkujen pakkaamista, Miia käy suihkussa. Meinasin laittaa lenkkarit jalkaan, mutta mun jalat on niin turvonneet, että ne eivät mahtuneet jalkaan.
Bussin pitäisi tulla 7:10 hakemaan meidät. Teimme aamupalaleivät ja joimme kahvit. Miia on tiskaamassa lautasiamme, kännykkäni herättää 7:05. Siirrymme hostellin eteen odottamaan. Kello tulee 7:10. Bussia ei näy. Kello tulee 7:15. Bussia ei näy. Kello tulee 7:25. Bussia ei näy. Miia alkaa olemaan jo ihan hermorauniona, tirauttaa pari kyyneltä että nyt meitä on huijattu, ja että olisi pitänyt maksaa vain puolet sille matkan myyjälle. Sovimme että odotamme 7:45 asti bussia, mutta jos se ei saapuisi onneksi meillä oli plan B, eli menemme Isla Mujeresille.
Mutta sitten kello tuli 7:30, joku nainen huutaa ”Anssi? Anssi Enauna?”. Voi kyllä, meidän bussimme tuli kuin tulikin. Mutta kyseessä olikin joku pieni sukkulabussi, jolla matkasimme noukkimaan muut keskustasta tulijat hotellialueelle, josta se varsinainen bussi lähtee.
Vaan eipä lähtenyt. Siellä meidän piti mennä vaihtamaan tilauksemme krääsäkaupassa GoMexicon asiakaspalvelupisteellä johonkin toiseen lippuun. Kello on 7:59, aikataulun mukaan bussin pitäisi lähteä 8:00, meidän edessä on vielä ainakin 30 ihmistä. Toivottavasti se bussi lähtee yhtä joustavasti kuin miten tuo sukkula poimi meidät.
Jonotus ohi, 8:08. ”First, sticker for the boss” ja Miia saa vihreän tarran rintaansa. Pientä kyräilyä minun suuntaan ja sitten minäkin saan oman tarrani. Lisää jonottamista.
Kello 8:28, bussi lähtee. Saamme ehkä maailman ahtaimmat penkit. Yhtäkkiä joku käsipuoli alkaa selittämään mikkiin espanjaksi, kunnes yhtäkkiä hän sanoo ”no panic, you are in the right bus”, selittää päivän kulusta jne. Bussi ajoi tunnin verran, ulkona näkyi lähinnä puita, niin katsoimme eilistä leffaa eteenpäin. Bussi piti kymmenen minuutin tauon jonka jälkeen ylitimme aikavyöhykkeen Yukataniin. Sitten meille jaettiin tarra jossa oli bussin numero. Turistiopas selitti älkää hävittäkö tätä bussitarraa, muuten ”no ticket, no taco”. Tämän jälkeen se alkoi höpöttämään useamman hetken Mayan historiasta, kalenterista, numeroista, uskonnosta, naisten hedelmällisyydestä, illuminatista, obsidianeista, balam-shamaaneista jne. Aika paljon tuli sellaista juttua että ei voi olla ihan varma uskookohan se itsekään tuohon kaikkeen mitä se suustaan päästää.
Päästiin ensimmäiseen pysähdyspaikkaan, jossa tämä käsipuoli-Hector näytti kuinka suolavesi saa täysin mustan obsidianin näyttämään kultaiselta. Hauskinta oli katsoa muiden evvk ilmettä kun Hector aloitti, kaikki olivat niin happaman näköisiä ja täysin häkeltyneitä tämän kemiallisen reaktion jälkeen. Tämän jälkeen tuli kyläyhteisön shamaani, balam, tekemään jonkun tervetuliais-siunauksen pienessä savimajassa samalla kun yrttien savu kantautuu nenään ja balam heiluttaa yrttikimpusta vettä meidän päälle samalla kun sepostaa jotain maya-kielellä. Tuli snadi savusaunafiilis. Tänän jälkeen sai mennä teettämään jonkun sikahintaisen riipuksen jossa olisi ”maya-nimesi” ja ostamaan muuta sikakallista turistiukotus-krääsää.
Tämän jälkeen todella ala-arvoinen buffet-lounas. Bussissa hehkutettiin kuin ette ole vielä syöneet Meksikossa oikeaa meksikolaista ruokaa, vaan että kaikki tähän mennessä syömänne on ollut ranskalaisten tekemää ruokaa. Saimme niinkin perinteistä huipputasokasta meksikolaista ruokaa kuin spagettia (italialaista), mac-n-cheese (amerikkalaista), todennköisesti raakaa kanaa (salmonellariski), plus riisiä, nachoja ja tacoja sekä hyytelöä. Ironisinta että suurin osa ruoasta oli loppu ja me olimme kolmantena syömässä! Esiintymään tuli 2 tanssijaa jotka tanssivat mm. Pullo ja täysi juomatarjotin päänsä päällä. Annoimme tippiä tanssijoille, mutta emme keittiölle.
Takaisin bussiin, 10 minuutin matka ja olimme Chitzen Itzassa. Yhtäkkiä Hector sanoo että muistakaa laittaa hyttysmyrkkyä, koska olemme keskellä viidakkoa. Kukaan ei ollut meille sanonut että hyttysmyrkkyä olisi tarvinnut tuoda. Onneksi emme maksaneet sitä pyydettyä $150 siitä hyttysmyrkystä, sillä yhtäkään hyttystä en nähneet ja olimme pitkälti pelkästään aukioilla suorassa auringonpaisteessa. Oli sen verran kuuma ettei hyttyset tälläisessä säässä muutenkaan olisi varmasti viihtyneet. Mutta kuitenkin, opaskierroksella tuli 30 metriä korkea Maya-kalenteripyramidi ja muut rauniot nähtyä, opas esitteli ihan mehuissaan kuinka pyramidin portaiden alapäässä tai pallopelikentän kahden tasaisen seinän välissä ollessa taputtaa käsiä, niin pyramidin huipulta olevasta huoneesta kuuluu jännä ääni tai että pallopelikentällä kuuluu monta kertaa toistuva kaiku. Akustiikkaa noin 12 opintopistettä kolmessa eri kolmannen asteen opintoja tarjoavassa oppilaitoksessa lukeneena tämä tärykaiku-/reflektio-ilmiö ei ollut itselleni mitään uutta, saman voi kokeilla pienemmässä mittakaavassa tyhjässä betonibunkkerissa.
Miia halusi käydä läheisellä cenotella (maassa oleva iso kuoppa jossa on vettä pohjalla), matkalla näin monta kojua josta sai ostettua jaguaaripillin. Se saa atsteekkien sotapillin tapaan puhalluksen kuulostamaan hieman jaguaarimaiselta. Kysyin sitten eräältä myyjältä paljonko sen pisteellä maksaa. Myyjä sanoo ”everything 1 dollar”, sanon että mulla on vain pesoja ja että olen kiinnostunut tuosta jaguaaripillistä, sanoo että ”20 dollar”, sanoin että ei kiitos, kun olen poistumassa kuulen vain perästäni ”10 dollar. 5 dollar!” ja huudot pikkuhiljaa vaimenevat. Jatkamme matkaa Cenotelle, se oli niin syvä ettei siitä nähnyt mitään, eli aika turha reissu. Paluumatkalla kysyn samalta äijältä paljonko jaguaaripilli on. ”10 dollar”, mutta sanoin että menomatkalla pyysit vitosen. Myyjä sanoo että ok, alan kaivamaan lompakkoa, huomaan että ei mulla ole sitä 100 pesoa. Ojennan 70 pesoa, sanon että enempää ei ole, ota tai jätä. Nyt minulla on jaguaaripilli. Maksoin siitä siis noin 3€, eli 18 dollaria vähemmän kuin mitä myyjä alunperin pyysi. Eli muistakaa olla tiukkana noiden ketkujen kanssa.
Muutamat kuvat vielä, Miia valittelee kun on kuuma ja mä en osaa lukea sen ajatuksia ja ottaa täydellistä kuvaa ilman että se kertoo mitä se haluaa. Sain kuitenkin ainakin yhden tyydyttävän kuvan, eli voiton puolelle meni.
Takaisin bussiin, puolisen tuntia ajoa Maya Selva Cenotelle. Siellä oli pakollista käyttää uimaliivejä, joista piti pulittaa $15 per naama (alle euron). Vaatteiden vaihdon, kylmän suihkun ja jyrkkien portaiden jälkeen eteen aukenee henkeäsalpaavan kaunis Cenote. Cenote on doliini, eli vesikuoppa. Kuvittele noin 200 metriä syvä ja 100m halkaisijaltaan oleva kuoppa, jossa on pohjalla 150m vettä. Siinä cenote noin pääpiirteittäin. Ehkä reissun yksi parhaimpia kokemuksia, vaikkei täällä kauaa ehtinytkään polskimaan. Miia jopa otti varta vasten tätä matkaa varten ostetun vedenkestävän puhelimensa mukaansa veteen. Rohkea nainen.
Vaatteet takaisin niskaan, pikainen pysähdys Vallodolidin kaupungin keskustassa, ehdittiin käydä vastapäistä kirkkoa katsomassa (IMHO jopa kohtuullisen karu Kallion kirkko on komeampi sisältä) sekä pyörähtämässä vastapäisellä torilla, jossa oli joku tanssiesitys menossa. Ilmassa oli aivan mieletön festivaalitunnelma ja taivaalla iso parvi mustia lintuja.
Paluumatka alkoi, saimme Eduardolta 2 shottilasillista ilmaista meksikolaista viinaa kiitokseksi (ilm. tequilaa ja xtabentun? Xtabentun on jotain mayalaista hunaja-anislikööriä), lopuksi Eduardo heitti vitsin ”lopuksi keräämme muovimukinne pois jotta voimme käyttää niitä uudelleen seuraavan bussin kanssa”. Bussimatkustajat repesivät nauruun.
Buffetin yhteydessä he ottivat meistä valokuvan, printtasivat ja liimasivat sen pienen xtabentun viinapullon kylkeen. Olisi maksanut $350 (15€) eli kalliimpaa kuin Suomen Systembolagetissa, joten jätimme väliin emmekä ostaneet sitä vaikka kuva olikin erittäin epäedustava.
Valot pois, noin tunti matkustusta ja kellojen siirtäminen, ensimmäiset matkustajat pääsivät hotellilleen 21:04. Otimme pienen vedonlyönnin milloin olisimme perillä. Minä veikkasin 22:15 ja Miia 21:45. Olimme hostellimme kohdalla 21:55, mutta bussi sen kun jatkaa matkaansa. Me huudamme kurkku suorana ”STOP!” ja että meidän hostelli oli tossa. Pahoittelivat että ajoivat ohi. Annoimme kuitenkin muutaman kympin tippiä.
Tavarat hostellille. Nälkä. Menimme Las Palapasille ja siellä oli melkein 400 ihmistä katsomassa isossa ringissä jonkun klovnin esitystä. Emme jääneet seuraamaan, koska se puhui niin hassulla tavalla että emme ymmärtäneet mitään mitä se puhui. Jumbo burrito puoliksi kahdelle, $45. Nam. Tuli täyteen, jäi nälkä, mutta oli hyvä olo niin ei halunnut syödä enempää. Meinasimme mennä Oxxolle ostamaan iltajuomat, mutta se on nähtävästi yöaikaan pelkästään kioskiluukku. Siellä oli joku 6 henkeä ennen meitä jonossa, joten päätimme mennä tähän Las Palapasin vieressä olevaan lähikuppilaamme, Litropolikseen. Tilasimme kaksi coctailia, totesimme että oli hieman keskivertoa (ehkä ~20-30%) kallimmat juomat, ehkä siksi se on niin tyhjä paikka. Juomat saapuivat, ja ei jumalauta; ne tuli LITRAN TUOPISSA. Ja niissä oli 3 ravintola-annoksellista viinaa. Suomessa vastaavat olisivat helposti maksaneet 30-40€, eikä niitä todnäk saisi edes myydä. Jos olisimme tästä paikasta tienneet aiemmin, olisimme varmaan juoneet iltajuomamme siellä joka päivä. Joimme yhdet tuopit ja otimme toiset mukaan. Miia sai vieläpä ensimmäisen juomansa ilmaiseksi, koska vahingossa sai väärän juoman (Melon Milk eikä Blue Melon).
Palasimme hostellille ja siellä oli aulassa noin 45v Julie Chicagosta, joka oli saapunut Cancuniin tänään. Rupattelimme hänen kanssaan ties mistä, huomasi että hänkin on matkustellut paljon elämänsä aikana. Miia ehti lähteä huoneeseen jo aikaisemmin, mutta minä jäin suustani kiinni lähes yhteen asti yöllä ja annoin vinkkejä Cancunista, jonka jälkeen totesin että nyt on pakko mennä tai Miia hirttää minut palleista kattoon. Huoneeseen, hampaiden pesu ja nukkumaan.
Heräsin yöllä aivan järkyttävään vatsakipuun. Ilmeisesti söin tai join jotain mikä ei sovi vatsalleni. Vatsa ei ollut ripulilla, mutta hätä oli muuten vain suuri. Naapurihuoneessa samaan aikaan rakasteltiin kuuluvasti. Pauke kuului ja nainen oli todella äänekäs.
Päivän kävelysaldo: 7,7km
Seuraava
Matkapäiväkirja - Mexico 2018 - Päivä 7: Hatuttaa niin vietävästi
Aamupala. Kinkkua ja juustoa. Vihdoinkin proteiinia. Suihku. Ei vieläkään lämmintä vettä. Rasvaa iholle. Eikun menoksi, Miia tarvitsee vieläkin hatun ja minun hieman tuliaisia. Oxxosta vettä ja sille enemmän paikallisille suunnatulle torille, Mercado 23:lle. Pääsimme perille yllättävän nopeasti suoraa reittiä ja ihmettelimme kuinka puolet kojuista oli vielä kiinni. Oli lauantai ja kello hieman yli 10. Näimme kun iso porukka miehiä siinä maassa perkasi maissia, Miia osti maapähkinöitä, mutta valitteli ettei ne olleet yhtä hyviä kuin Sambiassa. Miia löysi myös toisen lankakaupan, mutta ei löytynyt hattua eikä tuliaisia.
Kävelimme mercadolta sitten Av Tulum tielle, jossa näimme ison liikkeen nimeltä ”Coppel”. Miia sitten hieman vastahankaisesti tuli sinne, oli aulassa, näki jotain kodinkoneita ja totesi ”joo tää paikka on nähty”. Kiersin kuitenkin koko alakerran läpi, ihan perus Anttilaa vastaava liike, sanoin kuitenkin Miialle että yläkerrassa on vaatteita. Miia tuli vielä vastahankaisammin yläkertaan, ilmeisesti ajatteli että mitö turhaan. Sieltä se lierihattu kuitenkin löytyi. Siinä kymmenen minuuttia kassajonossa seistyään sen vain näki Miian ilmeestä kuinka tatti sen kun vain kasvoi. Ilmeisesti hatutti sen verran.
Ylitimme Tulum Avenuen ylikulkusillan, josta näki yllättävän pitkälle. Heti ylikulkusillan toisessa päässä oli kaksi apteekkia vierekkäin, joista kysyimme magnesiumia, koska jalat alkavat olemaan aika kovilla. Nämäkö oli niitä niin kutsuttuja lihaksia mistä isi mulle joskus pienenä kertoi? Siellä oli jotain limen makuisia alumiini+magnesium tabletteja, mutta koska ”no habla ingles”, niin emme uskaltaneet ottaa niitä.
Tänään oli to-del-la kuuma, noin 28 astetta ja todella vähän tuuli. Näimme sitten tekstin ”Tropical mango smoothie”, päätimme ottaa sellaisen. Mutta siinä vaiheessa kun se alkoi törkkäämään ensin 2 desiä sokeria ja sitten jotain punaista jauhetta ja törkkää jonkun paksulla punaisella chilin näköisellä jutulla kuorrutetun kakkospillin sinne, alkoi hälytys kellot soimaan että mitä hattua tää nyt oikein on? Se punainen juttu oli ilmeisesti suurimmalta osalta suolaa ja pitkälti lähinnä pilasi sen smoothie kokemuksen. Miian laskujen mukaan kolmanneksi pahimman makuista juttua mitä hän on täällä syönyt. Täällä on ollut muuten todella outoa se että ne haluaa pilata monet juomat tunkemalla sinne suolaa. En minä ainakaan nauti siitä että juoma maistuu siltä kuin se olisi tehty merivedestä. Otin siitä sitten samalta tiskiltä nimettömän ”arroz con leche” taskupiiraan, joka maistui lähinnä makealta joulupuurolta. Nam. Ainiin, eikös Suomessa ollut nyt aika kylmä?
Kävimme sitten vielä kotimatkalla vielä jossakin kauneudenhoito-henkisessä krääsäliikkeessä, josta Miia vihdoin löysi sen kauan kaipaamansa jalkaraspin. Näimme myös pienellä sivukujalla todella ison liikkeen, missä ei ollut mitään kylttejä. Päätimme mennä sisään, ja mikä sieltä löytyikään? Miian taivas, eli jättimäinen askartelukauppa. Koko putiikki kyllä kierrettiin, mutta jossain vaiheessa kuulin jupinaa että jalkoihin sattuu, niin lähdimme siitä sitten hostellille päin.
Miia valitti respaan kuinka huoneeseemme ei vieläkään tule lämmintä vettä, menen respaan valittamaan kuinka vessapaperi on lopussa, menimme lämmittämään Cheesterin pizzojamme mikrossa ja valitimme respalle kun sulake posahti. Voi kun me ollaan ihania ja helppoja asiakkaita.
Sitten otin pitkät päikkärit. Herään ja Miiaa ei näy missään. Avaimet hävinneet taskusta. Paniikki iski.... mutta vielä nukuttaa, niin käänsin kylkeä, kai se sieltä ilmestyy. Aikuinen nainen kuitenkin ja kaikkea. Sitten kun olin siinä vartin ihmetellyt että eikö se vieläkään ollut tullut, niin pistin Miialle viestiä ”Missä sinä minun elämäni valo ja sydämeni käpy viiletät, sillä minä kaipaan sinua kulta”, tai no oikea kirjoitusasu oli ehkä lähempänä muotoa ”Missä oot?”, mutta sama asia. Alakerrassahan se oli ollut lukemassa kirjaa.
Miia sitten tuli huoneeseen, alkoi raspaamaan jalkojaan ja minä päästin puujalkavitsit valloilleen luokkaa ”sinähän suorastaan laihdut silmissä” ja ”kilot suorastaan karisee” jne. Vaivaantunutta ironista naurua. Iltalehden otsikkona ”Murskavoitto! Saara Aalto voitti Suomen Euroviisuäänestyksen, biisinä Monsters” tjsp. Vaivaantunutta ja ironista.
Lähdimme etsimään ruokaa, mutta kaikki matkalla olleet ravintolat olivatkin yllätykseksemme lauantai illalla kuudelta jo kiinni. Päädyimme pyörimään mercadolle, jossa moni oli jo sulkemassa putiikkejaan. Ostin todennäköisesti hieman ylihintaan 2 t-paitaa, mutta sain tingittyä mutsille tulevasta tuliaisesta hyvän siivun hinnasta pois. Mentiin syömään Mercadon keskelle, Jose sai meidät ylipuhuttua ottamaan tarjoamansa ilmaisen juoman (minä otin Pina Coladan, Miia Margaritan ilman suolaa) ja saimme erinomaiset annokset kanaa ja arracheraa hintaan $305 sisältäen tipin.
Pienen suuntavaiston pettämisen kautta hostellille, eilen tapaamamme jenkit olivat todella hiljaisia ja naurettavan krapulaisia. Söivät kokonaista kanaa siinä terassilla. Iltajuomat naamariin, pikaisesti suihkuun, hieman leffaa netflixistä ja nukkumaan. Huomenna pitkä päivä.
Päivän kävelysaldo: 11,0km
Seuraava
Kävelimme mercadolta sitten Av Tulum tielle, jossa näimme ison liikkeen nimeltä ”Coppel”. Miia sitten hieman vastahankaisesti tuli sinne, oli aulassa, näki jotain kodinkoneita ja totesi ”joo tää paikka on nähty”. Kiersin kuitenkin koko alakerran läpi, ihan perus Anttilaa vastaava liike, sanoin kuitenkin Miialle että yläkerrassa on vaatteita. Miia tuli vielä vastahankaisammin yläkertaan, ilmeisesti ajatteli että mitö turhaan. Sieltä se lierihattu kuitenkin löytyi. Siinä kymmenen minuuttia kassajonossa seistyään sen vain näki Miian ilmeestä kuinka tatti sen kun vain kasvoi. Ilmeisesti hatutti sen verran.
Ylitimme Tulum Avenuen ylikulkusillan, josta näki yllättävän pitkälle. Heti ylikulkusillan toisessa päässä oli kaksi apteekkia vierekkäin, joista kysyimme magnesiumia, koska jalat alkavat olemaan aika kovilla. Nämäkö oli niitä niin kutsuttuja lihaksia mistä isi mulle joskus pienenä kertoi? Siellä oli jotain limen makuisia alumiini+magnesium tabletteja, mutta koska ”no habla ingles”, niin emme uskaltaneet ottaa niitä.
Tänään oli to-del-la kuuma, noin 28 astetta ja todella vähän tuuli. Näimme sitten tekstin ”Tropical mango smoothie”, päätimme ottaa sellaisen. Mutta siinä vaiheessa kun se alkoi törkkäämään ensin 2 desiä sokeria ja sitten jotain punaista jauhetta ja törkkää jonkun paksulla punaisella chilin näköisellä jutulla kuorrutetun kakkospillin sinne, alkoi hälytys kellot soimaan että mitä hattua tää nyt oikein on? Se punainen juttu oli ilmeisesti suurimmalta osalta suolaa ja pitkälti lähinnä pilasi sen smoothie kokemuksen. Miian laskujen mukaan kolmanneksi pahimman makuista juttua mitä hän on täällä syönyt. Täällä on ollut muuten todella outoa se että ne haluaa pilata monet juomat tunkemalla sinne suolaa. En minä ainakaan nauti siitä että juoma maistuu siltä kuin se olisi tehty merivedestä. Otin siitä sitten samalta tiskiltä nimettömän ”arroz con leche” taskupiiraan, joka maistui lähinnä makealta joulupuurolta. Nam. Ainiin, eikös Suomessa ollut nyt aika kylmä?
Kävimme sitten vielä kotimatkalla vielä jossakin kauneudenhoito-henkisessä krääsäliikkeessä, josta Miia vihdoin löysi sen kauan kaipaamansa jalkaraspin. Näimme myös pienellä sivukujalla todella ison liikkeen, missä ei ollut mitään kylttejä. Päätimme mennä sisään, ja mikä sieltä löytyikään? Miian taivas, eli jättimäinen askartelukauppa. Koko putiikki kyllä kierrettiin, mutta jossain vaiheessa kuulin jupinaa että jalkoihin sattuu, niin lähdimme siitä sitten hostellille päin.
Miia valitti respaan kuinka huoneeseemme ei vieläkään tule lämmintä vettä, menen respaan valittamaan kuinka vessapaperi on lopussa, menimme lämmittämään Cheesterin pizzojamme mikrossa ja valitimme respalle kun sulake posahti. Voi kun me ollaan ihania ja helppoja asiakkaita.
Sitten otin pitkät päikkärit. Herään ja Miiaa ei näy missään. Avaimet hävinneet taskusta. Paniikki iski.... mutta vielä nukuttaa, niin käänsin kylkeä, kai se sieltä ilmestyy. Aikuinen nainen kuitenkin ja kaikkea. Sitten kun olin siinä vartin ihmetellyt että eikö se vieläkään ollut tullut, niin pistin Miialle viestiä ”Missä sinä minun elämäni valo ja sydämeni käpy viiletät, sillä minä kaipaan sinua kulta”, tai no oikea kirjoitusasu oli ehkä lähempänä muotoa ”Missä oot?”, mutta sama asia. Alakerrassahan se oli ollut lukemassa kirjaa.
Miia sitten tuli huoneeseen, alkoi raspaamaan jalkojaan ja minä päästin puujalkavitsit valloilleen luokkaa ”sinähän suorastaan laihdut silmissä” ja ”kilot suorastaan karisee” jne. Vaivaantunutta ironista naurua. Iltalehden otsikkona ”Murskavoitto! Saara Aalto voitti Suomen Euroviisuäänestyksen, biisinä Monsters” tjsp. Vaivaantunutta ja ironista.
Lähdimme etsimään ruokaa, mutta kaikki matkalla olleet ravintolat olivatkin yllätykseksemme lauantai illalla kuudelta jo kiinni. Päädyimme pyörimään mercadolle, jossa moni oli jo sulkemassa putiikkejaan. Ostin todennäköisesti hieman ylihintaan 2 t-paitaa, mutta sain tingittyä mutsille tulevasta tuliaisesta hyvän siivun hinnasta pois. Mentiin syömään Mercadon keskelle, Jose sai meidät ylipuhuttua ottamaan tarjoamansa ilmaisen juoman (minä otin Pina Coladan, Miia Margaritan ilman suolaa) ja saimme erinomaiset annokset kanaa ja arracheraa hintaan $305 sisältäen tipin.
Pienen suuntavaiston pettämisen kautta hostellille, eilen tapaamamme jenkit olivat todella hiljaisia ja naurettavan krapulaisia. Söivät kokonaista kanaa siinä terassilla. Iltajuomat naamariin, pikaisesti suihkuun, hieman leffaa netflixistä ja nukkumaan. Huomenna pitkä päivä.
Päivän kävelysaldo: 11,0km
Seuraava
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
