Tänään olisi tarkoitus mennä Chitzen Itzaan, mutta nämä amerikkalaiset ihmettelivät pari iltaa sitten että miten me saimme liput niin halvalla, olivat aivan varmoja että meitä on kusetettu.
Herätys 6:03. Laukkujen pakkaamista, Miia käy suihkussa. Meinasin laittaa lenkkarit jalkaan, mutta mun jalat on niin turvonneet, että ne eivät mahtuneet jalkaan.
Bussin pitäisi tulla 7:10 hakemaan meidät. Teimme aamupalaleivät ja joimme kahvit. Miia on tiskaamassa lautasiamme, kännykkäni herättää 7:05. Siirrymme hostellin eteen odottamaan. Kello tulee 7:10. Bussia ei näy. Kello tulee 7:15. Bussia ei näy. Kello tulee 7:25. Bussia ei näy. Miia alkaa olemaan jo ihan hermorauniona, tirauttaa pari kyyneltä että nyt meitä on huijattu, ja että olisi pitänyt maksaa vain puolet sille matkan myyjälle. Sovimme että odotamme 7:45 asti bussia, mutta jos se ei saapuisi onneksi meillä oli plan B, eli menemme Isla Mujeresille.
Mutta sitten kello tuli 7:30, joku nainen huutaa ”Anssi? Anssi Enauna?”. Voi kyllä, meidän bussimme tuli kuin tulikin. Mutta kyseessä olikin joku pieni sukkulabussi, jolla matkasimme noukkimaan muut keskustasta tulijat hotellialueelle, josta se varsinainen bussi lähtee.
Vaan eipä lähtenyt. Siellä meidän piti mennä vaihtamaan tilauksemme krääsäkaupassa GoMexicon asiakaspalvelupisteellä johonkin toiseen lippuun. Kello on 7:59, aikataulun mukaan bussin pitäisi lähteä 8:00, meidän edessä on vielä ainakin 30 ihmistä. Toivottavasti se bussi lähtee yhtä joustavasti kuin miten tuo sukkula poimi meidät.
Jonotus ohi, 8:08. ”First, sticker for the boss” ja Miia saa vihreän tarran rintaansa. Pientä kyräilyä minun suuntaan ja sitten minäkin saan oman tarrani. Lisää jonottamista.
Kello 8:28, bussi lähtee. Saamme ehkä maailman ahtaimmat penkit. Yhtäkkiä joku käsipuoli alkaa selittämään mikkiin espanjaksi, kunnes yhtäkkiä hän sanoo ”no panic, you are in the right bus”, selittää päivän kulusta jne. Bussi ajoi tunnin verran, ulkona näkyi lähinnä puita, niin katsoimme eilistä leffaa eteenpäin. Bussi piti kymmenen minuutin tauon jonka jälkeen ylitimme aikavyöhykkeen Yukataniin. Sitten meille jaettiin tarra jossa oli bussin numero. Turistiopas selitti älkää hävittäkö tätä bussitarraa, muuten ”no ticket, no taco”. Tämän jälkeen se alkoi höpöttämään useamman hetken Mayan historiasta, kalenterista, numeroista, uskonnosta, naisten hedelmällisyydestä, illuminatista, obsidianeista, balam-shamaaneista jne. Aika paljon tuli sellaista juttua että ei voi olla ihan varma uskookohan se itsekään tuohon kaikkeen mitä se suustaan päästää.
Päästiin ensimmäiseen pysähdyspaikkaan, jossa tämä käsipuoli-Hector näytti kuinka suolavesi saa täysin mustan obsidianin näyttämään kultaiselta. Hauskinta oli katsoa muiden evvk ilmettä kun Hector aloitti, kaikki olivat niin happaman näköisiä ja täysin häkeltyneitä tämän kemiallisen reaktion jälkeen. Tämän jälkeen tuli kyläyhteisön shamaani, balam, tekemään jonkun tervetuliais-siunauksen pienessä savimajassa samalla kun yrttien savu kantautuu nenään ja balam heiluttaa yrttikimpusta vettä meidän päälle samalla kun sepostaa jotain maya-kielellä. Tuli snadi savusaunafiilis. Tänän jälkeen sai mennä teettämään jonkun sikahintaisen riipuksen jossa olisi ”maya-nimesi” ja ostamaan muuta sikakallista turistiukotus-krääsää.
Tämän jälkeen todella ala-arvoinen buffet-lounas. Bussissa hehkutettiin kuin ette ole vielä syöneet Meksikossa oikeaa meksikolaista ruokaa, vaan että kaikki tähän mennessä syömänne on ollut ranskalaisten tekemää ruokaa. Saimme niinkin perinteistä huipputasokasta meksikolaista ruokaa kuin spagettia (italialaista), mac-n-cheese (amerikkalaista), todennköisesti raakaa kanaa (salmonellariski), plus riisiä, nachoja ja tacoja sekä hyytelöä. Ironisinta että suurin osa ruoasta oli loppu ja me olimme kolmantena syömässä! Esiintymään tuli 2 tanssijaa jotka tanssivat mm. Pullo ja täysi juomatarjotin päänsä päällä. Annoimme tippiä tanssijoille, mutta emme keittiölle.
Takaisin bussiin, 10 minuutin matka ja olimme Chitzen Itzassa. Yhtäkkiä Hector sanoo että muistakaa laittaa hyttysmyrkkyä, koska olemme keskellä viidakkoa. Kukaan ei ollut meille sanonut että hyttysmyrkkyä olisi tarvinnut tuoda. Onneksi emme maksaneet sitä pyydettyä $150 siitä hyttysmyrkystä, sillä yhtäkään hyttystä en nähneet ja olimme pitkälti pelkästään aukioilla suorassa auringonpaisteessa. Oli sen verran kuuma ettei hyttyset tälläisessä säässä muutenkaan olisi varmasti viihtyneet. Mutta kuitenkin, opaskierroksella tuli 30 metriä korkea Maya-kalenteripyramidi ja muut rauniot nähtyä, opas esitteli ihan mehuissaan kuinka pyramidin portaiden alapäässä tai pallopelikentän kahden tasaisen seinän välissä ollessa taputtaa käsiä, niin pyramidin huipulta olevasta huoneesta kuuluu jännä ääni tai että pallopelikentällä kuuluu monta kertaa toistuva kaiku. Akustiikkaa noin 12 opintopistettä kolmessa eri kolmannen asteen opintoja tarjoavassa oppilaitoksessa lukeneena tämä tärykaiku-/reflektio-ilmiö ei ollut itselleni mitään uutta, saman voi kokeilla pienemmässä mittakaavassa tyhjässä betonibunkkerissa.
Miia halusi käydä läheisellä cenotella (maassa oleva iso kuoppa jossa on vettä pohjalla), matkalla näin monta kojua josta sai ostettua jaguaaripillin. Se saa atsteekkien sotapillin tapaan puhalluksen kuulostamaan hieman jaguaarimaiselta. Kysyin sitten eräältä myyjältä paljonko sen pisteellä maksaa. Myyjä sanoo ”everything 1 dollar”, sanon että mulla on vain pesoja ja että olen kiinnostunut tuosta jaguaaripillistä, sanoo että ”20 dollar”, sanoin että ei kiitos, kun olen poistumassa kuulen vain perästäni ”10 dollar. 5 dollar!” ja huudot pikkuhiljaa vaimenevat. Jatkamme matkaa Cenotelle, se oli niin syvä ettei siitä nähnyt mitään, eli aika turha reissu. Paluumatkalla kysyn samalta äijältä paljonko jaguaaripilli on. ”10 dollar”, mutta sanoin että menomatkalla pyysit vitosen. Myyjä sanoo että ok, alan kaivamaan lompakkoa, huomaan että ei mulla ole sitä 100 pesoa. Ojennan 70 pesoa, sanon että enempää ei ole, ota tai jätä. Nyt minulla on jaguaaripilli. Maksoin siitä siis noin 3€, eli 18 dollaria vähemmän kuin mitä myyjä alunperin pyysi. Eli muistakaa olla tiukkana noiden ketkujen kanssa.
Muutamat kuvat vielä, Miia valittelee kun on kuuma ja mä en osaa lukea sen ajatuksia ja ottaa täydellistä kuvaa ilman että se kertoo mitä se haluaa. Sain kuitenkin ainakin yhden tyydyttävän kuvan, eli voiton puolelle meni.
Takaisin bussiin, puolisen tuntia ajoa Maya Selva Cenotelle. Siellä oli pakollista käyttää uimaliivejä, joista piti pulittaa $15 per naama (alle euron). Vaatteiden vaihdon, kylmän suihkun ja jyrkkien portaiden jälkeen eteen aukenee henkeäsalpaavan kaunis Cenote. Cenote on doliini, eli vesikuoppa. Kuvittele noin 200 metriä syvä ja 100m halkaisijaltaan oleva kuoppa, jossa on pohjalla 150m vettä. Siinä cenote noin pääpiirteittäin. Ehkä reissun yksi parhaimpia kokemuksia, vaikkei täällä kauaa ehtinytkään polskimaan. Miia jopa otti varta vasten tätä matkaa varten ostetun vedenkestävän puhelimensa mukaansa veteen. Rohkea nainen.
Vaatteet takaisin niskaan, pikainen pysähdys Vallodolidin kaupungin keskustassa, ehdittiin käydä vastapäistä kirkkoa katsomassa (IMHO jopa kohtuullisen karu Kallion kirkko on komeampi sisältä) sekä pyörähtämässä vastapäisellä torilla, jossa oli joku tanssiesitys menossa. Ilmassa oli aivan mieletön festivaalitunnelma ja taivaalla iso parvi mustia lintuja.
Paluumatka alkoi, saimme Eduardolta 2 shottilasillista ilmaista meksikolaista viinaa kiitokseksi (ilm. tequilaa ja xtabentun? Xtabentun on jotain mayalaista hunaja-anislikööriä), lopuksi Eduardo heitti vitsin ”lopuksi keräämme muovimukinne pois jotta voimme käyttää niitä uudelleen seuraavan bussin kanssa”. Bussimatkustajat repesivät nauruun.
Buffetin yhteydessä he ottivat meistä valokuvan, printtasivat ja liimasivat sen pienen xtabentun viinapullon kylkeen. Olisi maksanut $350 (15€) eli kalliimpaa kuin Suomen Systembolagetissa, joten jätimme väliin emmekä ostaneet sitä vaikka kuva olikin erittäin epäedustava.
Valot pois, noin tunti matkustusta ja kellojen siirtäminen, ensimmäiset matkustajat pääsivät hotellilleen 21:04. Otimme pienen vedonlyönnin milloin olisimme perillä. Minä veikkasin 22:15 ja Miia 21:45. Olimme hostellimme kohdalla 21:55, mutta bussi sen kun jatkaa matkaansa. Me huudamme kurkku suorana ”STOP!” ja että meidän hostelli oli tossa. Pahoittelivat että ajoivat ohi. Annoimme kuitenkin muutaman kympin tippiä.
Tavarat hostellille. Nälkä. Menimme Las Palapasille ja siellä oli melkein 400 ihmistä katsomassa isossa ringissä jonkun klovnin esitystä. Emme jääneet seuraamaan, koska se puhui niin hassulla tavalla että emme ymmärtäneet mitään mitä se puhui. Jumbo burrito puoliksi kahdelle, $45. Nam. Tuli täyteen, jäi nälkä, mutta oli hyvä olo niin ei halunnut syödä enempää. Meinasimme mennä Oxxolle ostamaan iltajuomat, mutta se on nähtävästi yöaikaan pelkästään kioskiluukku. Siellä oli joku 6 henkeä ennen meitä jonossa, joten päätimme mennä tähän Las Palapasin vieressä olevaan lähikuppilaamme, Litropolikseen. Tilasimme kaksi coctailia, totesimme että oli hieman keskivertoa (ehkä ~20-30%) kallimmat juomat, ehkä siksi se on niin tyhjä paikka. Juomat saapuivat, ja ei jumalauta; ne tuli LITRAN TUOPISSA. Ja niissä oli 3 ravintola-annoksellista viinaa. Suomessa vastaavat olisivat helposti maksaneet 30-40€, eikä niitä todnäk saisi edes myydä. Jos olisimme tästä paikasta tienneet aiemmin, olisimme varmaan juoneet iltajuomamme siellä joka päivä. Joimme yhdet tuopit ja otimme toiset mukaan. Miia sai vieläpä ensimmäisen juomansa ilmaiseksi, koska vahingossa sai väärän juoman (Melon Milk eikä Blue Melon).
Palasimme hostellille ja siellä oli aulassa noin 45v Julie Chicagosta, joka oli saapunut Cancuniin tänään. Rupattelimme hänen kanssaan ties mistä, huomasi että hänkin on matkustellut paljon elämänsä aikana. Miia ehti lähteä huoneeseen jo aikaisemmin, mutta minä jäin suustani kiinni lähes yhteen asti yöllä ja annoin vinkkejä Cancunista, jonka jälkeen totesin että nyt on pakko mennä tai Miia hirttää minut palleista kattoon. Huoneeseen, hampaiden pesu ja nukkumaan.
Heräsin yöllä aivan järkyttävään vatsakipuun. Ilmeisesti söin tai join jotain mikä ei sovi vatsalleni. Vatsa ei ollut ripulilla, mutta hätä oli muuten vain suuri. Naapurihuoneessa samaan aikaan rakasteltiin kuuluvasti. Pauke kuului ja nainen oli todella äänekäs.
Päivän kävelysaldo: 7,7km
Seuraava
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti