Aikamoinen Catch 33 - Peruspalvelut vaativat asukkaita, mutta asukkaat vaativat peruspalveluita

Olen asunut nyt 3 vuotta Pukinmäessä, ja Pukinmäki on ihan aikuisten oikeesti aika perseestä noin alueena. Täällä on turvallista liikkua joo, mutta lähinnä siitä syystä että täällä ei ole oikein mitään tekemistä. Heti kun lähdet Puksun juna-asemalta pois tänne kaupungin omistamille HEKA KOILLINEN -kämpille, niin tää on vähän niinkun kaukana kaikesta ja ainoa mitä tässä on lähellä on koulu, kirjasto, urheilukenttä ja bussipysäkki. Sinä ne suunnilleen onkin.

Ihmettelen suuresti miten kaupungin asuntojen lähimmät peruspalvelut (kauppa, apteekki jne) ovat yli kilometrin päässä. S-Marketiin on 1.3km ja K-Market, Alepa ja R-Kioski ovat 1.2km päässä. Vaikka vielä olen lapseton, niin itse en uskaltaisi lähettää omaa lastani 40 minuutin kauppamatkalle yksin. Yhtään ravintolaa ei ole lähellä, ja tuo luonasravintola Kaari joka tuossa lähellä, niin se menee arkisin kiinni klo 14. Lähimmät pidempään auki olevat ravintolat ovat tuolla Pukinmäen juna-asemalla tai Kehä I varressa (McDonald's ja Burger King, yöks). 

Tässä vieressä kuitenkin ON eräs laajennuskelpoinen paikka, noin 300 metrin päässä. Kaavoituskartassa näkyy numerolla 37070. Alla havainnekuvat:

 

Joten minäpä päätin 15.5.2018 lähettää asiasta palautetta virallisia reittejä Helsingin kaupungin sivujen kautta. Palautteeni kuului:

Hei. Olen nyt asunut Pukinmäessä Helsingin kaupungin kämpässä Pukinkujalla nyt reilut 3 vuotta (Helsingissä kolmattakymmenettä vuotta) ja omasta mielestäni on käsittämätöntä, että kirjastoa ja bussipysäkkiä lukuunottamatta kaikki peruspalvelut (posti, kioski, kauppa, juna, ravintolat) ovat kilometrin päässä. Tuossa Pukinmäen matonpesupaikan vieressä on helvetin iso läntti heinäpeltoa ja vieressä iso parkkipaikka. Miten olisi jos siihen rakentaisi jonkun pienen kaupan tai ostarin?

Sain sieltä 24.5.2018 vastauksen asemakaavoituksen arkkitehdiltä Joakim Kettuselta jossa luki näin:

Hei
Pyrimme parantamaan palvelutarjontaa ja tukemaan täydennysrakentamista alueella. Suurempi asukasmäärä voisi mahdollistaa uusia liiketiloja tulevaisuudessa. Uudessa yleiskaavassa on myös Pukinkujan ympäristöön hahmoteltu lisärakentamismahdollisuuksia. 

linkki karttapalveluun:
http://paikkatietovipunen.hel.fi:10058/link/4uShf1

Aluetta kehitetään pääasiassa asumisen, puistojen, virkistys- ja liikuntapalvelujen sekä lähipalvelujen käyttöön.

Olenko mä oikeasti ainoa, kenen mielestä tämä on hieman outo lähestymistapa, jolla saadaan aika outo Catch-33 tilanne? Eli alueelle tarvitaan enemmän asukkaita jotta sinne voidaan rakentaa peruspalveluita, mutta jotta alueesta saadaan houkuttelevampi, siellä pitäisi olla niitä peruspalveluita. Plus tuo Joakimin linkittämä linkki oli rikki, eli sieltäkään en saanut lisäinfoa.

Saas nähdä miten käy, joutuuko asumaan vielä 10 vuotta ennen kuin loputkin peruspalvelut täältä ajetaan alas. Pukinmäessä ei nääs ole enää edes pankkiautomaattia, se lähti pois tuossa vuosi sitten.

Matkapäiväkirja - Mexico 2018 - Päivä 4: Just one Mexican Minute!

Heräsin, selkä tulessa. Argh. Vaatetta päälle ja aamupalalle. Lisäsimme aamupalalle omista eväistä valikoimaan mehua, banaania, kurkkua ja valmispuuroa. Kädetin kahvini kanssa kaataessani sokeripurkista noin desin sokeria kuppiin. Vaikka kauhoin kaiken ei-sulaneen sokerin pois puuroni sekaan ja lisäsin kahvia, oli se silti aivan juomakelvottoman makeaa, joten kaadoin sen viemäriin.

Päivän agendana oli vierailla kahdella eri torilla, löytyivät kartasta nimellä Mercado 28 ja Mercado 23. Menimme ensin lähempään näistä kahdesta, joka selkeästi oli turistihenkisempi näistä kahdesta torista, kun mercado 23 oli selkeästi suunnattu enemmän paikallisille ja siellä oli mm. paljon piñatoja ja jättimäisiä 3 kilon metri kertaa kaksi kokoisia juustonaksusäkkejä.

Kumpikin kuitenkin meistä ei tykkää tinkaamisesta näillä markkinoilla ja näistä sisäänheittäjähuutelijoita. ”Hello my friend, come see my shop, just one mexican minute! We have souvenirs, cuban cigars, t-shits that change colors, try free tequila samples” jne. Jostain syystä yhtäkkiä joku amerikkalainen turisti (aksentista veikkaisin että jostain keskilännestä) kysyy meiltä että mistä olemme, sanomme että ”Finland”, ja hän vastaa että nämä kaksi tyttöä ovat Norjasta ja Tanskasta (joilla myös oli hyvin amerikkalais-sävytteinen aksentti, but you never know nowadays)! Saimme heiltä hyviä neuvoja missä käydä, miten mennä lentokentälle miten tingata jne. Noh, kokeilimme tätä heidän ehdottamaa tinkaamismenetelmää; jos se myyjä olisi puhunut suomea, keskustelu olisi mennyt kutakuinkin näin:

- Miia: paljonko tämä maksaa?
- Myyjä: $60
- Miia: miten olis $30?
- Myyjä: tää on niin halpa hinta että et tuu sitä halvemmalla mistään löytämään, että voitteko painua v*ttuun *ja myyjä poistuu paikalta*
- Miia ja Anssi: ....

Loppujen lopuksi löysimme saman tuotteen sieltä toisesta mercadosta (Mercado 23) lähtöhinnaltaan $10 pesoa halvemmalla, ja saimme vielä tingittyä $10 hinnasta pois, eli maksoimme $40, eikä tinkimisessä ollut mitään ongelmia, äijä oli vaan silleen ”okei”.

Näimme myös todella ihanan Maya henkisen rievun joka oli jäätävän suuri, totesimme että se voisi olla aika kiva kotiin sängyn päiväpeitoksi. Saimme siitäkin tingittyä pois kolmanneksen hinnasta ilman ongelmia, eli todennäköisesti edelleen maksoimme siitä ylihintaa vaikka hinta olikin vain $250 (~12€). Sitten menimme syömään kyseisen mercadon erääseen ruokapaikkaan. Tarjoilija siinä sitten sekoili tilauksemme kanssa ja saimme kaksi samaa enchiladaa kahden erilaisen tilauksen sijaan, mutta emme jaksaneet alkaa valittamaan asiasta.

Aloimme siirtyä hostellille päin, otimme kylmän passionhedelmä-smoothien ja Kahlua-frappen ja jatkoimme matkaa. Huomasimme huoneeseen päästyämme iloksemme, että jättämämme vessan lattian siivousta anova lappu ja sen yhteyteen jättämämme rahat olivat hävinneet. Lattia myöskin oli siivottu lattiakaivoa myöten.

Pienen välikuoleman jälkeen kävimme ostamassa Bepanthenia palaneelle selälleni, läheisestä apteekista ei löytynyt kuin vauvoille tarkoitettua versiota joten sillä mentiin. Kielimuuri on kieltämättä todella suuri ongelma täällä jos et itse osaa espanjaa, sillä paikalliset lähes poikkeuksetta eivät osaa englantia, suomesta puhumattakaan. Syötiin apteekin lähellä sijaitsevasta kojusta $15 peson quesadillat ja mentiin levittelemään rasvaa palaneille alueille. Tämän jälkeen lähdimme syömään Los Archokseen, jossa söimme tähän mennessä parhaat ateriamme. Alkupalatortillojen salsat (kaikki kolme) olivat tosin niin tulista että meidän oli pakko pyytää miedompaa tomaattisalsaa tilalle. Minä tilasin jonkun banaani-coctailin ja burriton, Miia tilasi sangriaa ja kasvisvartaan. Tarjoilija alkoi jotain mussuttamaan kun emme jättäneet sitä 10% tippiä illallisen jälkeen, Miia halusi olla tiukkana että ei maksetakaan koska emme olleet 100% tyytyväisiä palveluun, mutta minä sitten luovutin, kaivoin $20 (~1€) setelin lompakosta, lisäsin nykyiseen tippimäärään ja lähdimme pois. Lopuksi vielä hostellilla tölkit Four Locosia, hieman huonoa huumoria ja nukkumaan


Päivän kävelysaldo: 11,1km

Seuraava

Matkapäiväkirja - Mexico 2018 - Päivä 1: Su 25.2.2018 HEL-CUN

Pitkä lento edessä. Heräsimme Pukinmäestä sunnuntaina noin klo 6. Hirvee stressi onhan kaikki pakattu, millä mennään jne. Päätin maksavana diktaattorina että menemme taksilla, niin mielelläni maksan 25€ siitä ettei tarvitse stressata tuleeko kipeäksi juuri ennen matkaa ja mitä jos ei ehdikään junaan/bussiin jne.

Lentokentällä helppo check-in ja turvatarkastus. Juodaan lähtömaljat ja lähdemme portillemme päin. 12 tunnin lento edessä ja selviää että Miia oli nähtävästi unohtanut tehdä check inin netissä etukäteen. Seuraus? Emme istuneet samalla rivillä. Sinänsä ei haitannut mitään, mutta olisihan se ollut mukavampi ollut istua vierekkäin. Pidettiin Miian kanssa kädestä kiinni lähdön ajan, nousu oli todella smoothi, eli hyvä kapteeni oli.

Suuri pettymys oli että lennolla EI ollut ilmaisia juomia. Ei edes vettä tai kahvia. Onneksi tajusimme maksaa ruoat etukäteen, olisi muuten oltu aivan rikki lennon jälkeen. Lennolla laktoositon annos oli aika köyhä verrattuna tavalliseen annokseen, riisiä, jotain lihaa tomaattikastikkeessa, kurkkua, tomaattia, meloneita ja leipää. Leipä oli tosi hyvää.

Vanhaan tapaan en pysty nukkumaan täydessä lentokoneessa, koska siellä humisee ihan törkeästi, lapset huutaa, jengi ramppaa edestakaisin ikkunapaikalta, ohikulkijat ja crew kärkkyt aina törmää olkapäähäni mennessään ohi (leveähartiaisten ongelmia käytäväpaikalla), vessassa pitää käydä ja muutenkin ahdasta ja ahdistaa. Sitten urpot taputtaa kun laskeudutaan tonttiin.

Noniin, täällä ollaan. Cancun, Mexico! Ai saatana kun alkoi ahdistaa jo heti kun pääsi ulos koneesta. Melkein tuhat(!) ihmistä passitarkastusjonossa. Onneksi jonoja ja tarkastajia oli monta, Siinä me sitten jonotettiin reipas puoli tuntia. Päästään meidän kohdalle, niin mun passi ei toimi. Siis se joku RFID tjms siru ei toimi. Virkailijatäti sitten syöttää tiedot käsin, leimaa matkustusasiakirjat ja päästään matkalaukkuruletille. Noin minuutin odottelun jälkeen Samsoniteni tulee kohdalle. Ei olisi parempaa ajoitusta voinut olla. Sitten vielä laukkujen läpivalaisu ja etsimään että mites hitossa me päästiin pois kentältä. ADO bussilla $78 (~€) Cancuniin. Ei paha. Mutta se lähtee ihan just, eikä mitään hajua MISTÄ se lähtee.

Astumme ulos ovesta ja kuuman koskea Cancunin ilmasto iskee naamalle. Edessä ihan perkeleesti kaikkia opasmatkojen, taksien jne myyjiä. Äkkiä TUIn suomenkieliseltä oppaalta kysymään mistä se lähtee ja paljonko pitää varata aikaa paluuseen kun täällä nuo jonot on hieman eri tasoa kuin HKI-Vantaalla (kuulemma noin 3h ennen lentoa kannattaa olla kentällä), noin 5 minuutin kävelymatka 2 suljetun portin läpi niin löysimme sinne bussiterminaaliin.

Ilmastoi bussi. Ah, ihanaa. Cancunin keskustan ADOn bussiterminaalille mennessämme näimme hostellimme ikkunasta. Maps.me auki ja navigoimaan sinne. Alle kilometrin matka. Ensimmäinen asia mikä tuli todettua että tien ylittäminen on aivan perkeleen kuumottavaa, kun täällä ei ole juuri lainkaan suojateitä ja kaikki ajaa ihan perkeleen lujaa. Päätimme samalla jo ekan päivän aikana ettemme edes harkitse auton vuokraamista, sen verran kuumottava liikennekulttuuri täällä.

Hostel Mundo Maya, kello on noin 17. Edessä näimme heti ensimmäisen kuolleen torakan. Lentokone laskeutui 14.45. olimme ilmeisesti ”morsius”huoneessa. Huone haisee homeelta, likaiset lakanat, lattiat ja seinät, suihkussa ei juurikaan vedenpainetta, telkkarin virtanappi rikki, ei peittoja tai pyyhkeitä jne. Yleisesti 1/5, mutta hintaansa nähden 3/5. Ilmastointi toimii ja wifi on hyvä.

Ensimmäisen päivän agenda; etsitään lähin kauppa. Vettä ja jotain pientä purtavaa. Vierestä löytyi paikallinen Siwa nimeltään OXXO. Niitä on todella paljon täällä ja tämä kyseinen on auki kellon ympäri. Sitten lähdimme etsimään jostakin paikan mistä saamme ostettua pyyhkeen ja lakanan. Löysimme noin puolentoista kilsan päästä hylätyn hyvipuiston vierestä ison ASSIS nimisen kaupan, josta ostimme pyyhkeet ja lakanan. Paluumatkalla ostimme suihkusaippuan. Päätimme että emme halua ripulia heti ensimmäisenä päivänä, joten kävimme syömässä ketjuravintolassa. Carls jr löytyi ihan parin sadan metrin päästä. En ollut aiemmin käynyt, positiivinen yllätys. Miia ei lämmennyt. Sitten hostellille suihkuun, avattiin sängyn lakanat ja nähtiin että siellä oli helvetin iso neon keltainen ja ruskea läiskä. Pyysimme henkilökuntaa vaihtamaan puhtaan lakanan tilalle. Ajattelimme että ostamme vielä yhdet kaljat, teimme virheen ja ostimme maustettua Solia. Clamato (tomaatti-sipuli) ja lime-suola oli kummatkin oksettavia. Joimme ehkä desin ja kaadoimme loput viemäriin. Suihkuun, kattotuuletin päälle ja nukkumaan.


Päivän kävelysaldo: 10.4km

Seuraava

Matkapäiväkirja - Mexico 2018

Tämä on koostesivu matkapäiväkirjastani Meksikon Cancunissa talvella 25.2-12.3.2018. Linkit eivät tällä hetkellä vielä toimi eikä kuvat ole tekstien mukana, mutta kohta nekin toimivat. Varoituksen sanana että päivitykset sisältävät ronskia kieltä ja sisältöä.

Navigointi:

Päivä 0: Kohta se alkaa
Päivä 1: Su 25.2.2018 HEL-CUN
Päivä 2: Zonas Hoteleras
Päivä 3: Täältä tulee kuningasrapu!
Päivä 4: Just one Mexican minute!
Päivä 5: Cancunin keskusta
Päivä 6: Pyykkipäivä
Päivä 7: Hatuttaa niin vietävästi
Päivä 8: Apinaa on nyt kyllä koijattu
Päivä 9: Näin ne suunnitelmat muuttuvat
Päivä 10: Isla Mujeres
Päivä 11: Matka- ja vatsalaukun täydennys
Päivä 12: Rannalle
Päivä 13: Rannalle (redux)
Päivä 14: Viimeisiä viedään
Päivä 15: Mennään kotiin

Matkapäiväkirja - Mexico 2018 - Päivä 14: Viimeisiä viedään

Aamupala. Miian ostama Mango haisi mielestäni pahalta, joten hän sai syödä sen itse. Vein lähes kaikki likaiset pyykit viereiseen pesulaan niin ovatpahan puhtaina matkalaukussa. Reilu 5 kiloa, $85, 4 tunnin päästä sai kuulemma hakea.

Meillä alkoi kummallakin olla käteinen raha loppu, minulla oli joku $80 pesoa ja Miialla ei sitäkään. Pieni budjettilaskelma että tarvitsisimme $2500 näille kahdelle viimeiselle päivälle. Walmartille nostamaan rahaa, mutta emme kaskeneet tuohon sitä melkein $500 mikä meillä meni nyt Walmartiin (ostimme mm. Hydrokortisonia ja litran purkin jugurttia Miian palaneelle selälle, syötävää ja tuliaisia).

Kävelimme postille viemään postikortit, myyjä meinasi yliveloittaa minua postimerkeistä. Näimme matkalla hostellille raskaana olevan kissan.

Hostellilla kamojen purku ja heti perään puistolounas. Mandariinilimu, neljä empinadaa puoliksi ja donitsi per naama. Vieressä kuvasivat jotain ohjelmaa, näytti aika matalan budjetin hommalta, eli se voi olla ihan mitä tahansa polttariporukan, youtube-kanavan tai pienen budjetin Jackass/Duudsonit henkisen tv-ohjelman väliltä. Mutta joku Luchador-painija siellä oli joka hakkasi toista miestä vatsaan.

Käytiin vihdoinkin siinä Las Palapasin viereisessä kirkossa, siellä oli noin 25 Jeesus-patsasta. Kirkossa oli avoimet ovet ja ilmeisesti joku pyhäkoulu juttu menossa lapsille.

Tässä Cancunin keskustassa oli todella komean näköinen paikka jota kokoajan luulimme karaokebaariksi, kävimme vihdoinkin sen aulassa ja selvisi että se oli hotelli Xbalamque. Heillä oli taidenäyttely jossa sai käydä ilmaiseksi. Miia haikaili ulkona näkyvän uima-altaan perään. Ehkä sitten ensi matkalla otamme hotellin jossa on uima-allas.

Haettiin pyykit. matkalla hotellille kysyin parturin hintaa. $120 ja $130. En ottanut, sillä Mercado 23:lla se oli $35. Näin jälkikäteen harmittaa kun jopa tuo $130 (~6€) on murto-osa siitä mitä se olisi maksanut Suomessa.

Jugurttia kehoon. Ensin Miian selkä ja sitten minun rinta ja jalat. Itse en tarvinnut eilen jugurttia koska pystyin nukkumaan selälläni, mutta kyllä tuo rinta alkoi olemaan jo aika liekeissä. Miialla oli hauskaa hivellessään sitä minun keholleni, jugurtti oli kylmää ja minusta pääsi hassuja tuskan parahduksia. Mitä jos siivooja tulee ja näkee tämän tilanteen kun minä makaan sängyssä keltaisen sadeviitan päällä aataminasussa ja Miia levittää jugurttia mun päälle?

Suihku ja päikkärit. Miia pakkasi matkalaukun sillä aikaa. Katsoimme leffan loppuun kun heräsin. yritimme tehdä check-inin TUIn nettisivuilla, mutta se epäonnistui. Olimme taas 2 eri rivillä, tällä kertaa vieläpä kauempana toisistamme.

Viimeinen ilta, aurinko ei ole vielä laskenut. Menemme Las Palapasille ja otamme välipalaksi Miian valitseman $45 Chorizo Mega Burriton, joka jaettiin puoliksi, jälkiruoaksi ilmainen maistiaischurro. Istahdimme penkille ja siinä tuli joku nainen että saako tehdä meistä portretin 10 peson hintaan. Oli niin halpa hinta että kyllähän siihen piti suostua.

Hostellille vaihtamaan vaatteet viimeistä illallista varten. Jalkani ovat niin turvonneet että kengät ovat tuskastuttavan tiukat. Miialla on hieman samantyyppisiä ongelmia ja joutuu vaihtamaan asua kahteen kertaan. Asu on liian pieni ja palovammat sattuvat, joten mieluummin joku asu päälle jossa on mukavampi olla.

Jos ikinä aiotte mennä Cancuniin, niin älkää missään tapauksessa menkö Picana & Grilliin syömään. Meitä ei ensinnäkään huomioitu mitenkään kun tulimme paikalle, odotimme toista minuuttia ennen kuin kukaan näistä 5 tarjoilijasta näki meidät. Istuimme pöytään jossa oli edellisten ruokailijoiden salsat jäljellä, ja nähtävästi he tekevät näin jokaiselle, sillä näimme että viereisissä pöydissä nämä salsakipot eivät vaihtuneet vaikka seurueet vaihtuivat. Me emme saaneet nachoja millä dipata näitä salsoja vaikka 3 eri tarjoilijalta niitä pyysimme ja kaiken lisäksi ruokani salaatti oli homeessa. Kaiken lisäksi he reklamointimme jälkeen kehtasivat laskuttaa täyden hinnan ruoasta, joten Miia meni räyhäämään heidän esimiehelleen ja sai jotain alennusta ruoasta. Ehkä suurin pettymys koko reissullamme, ja koska tämä oli meidän viimeinen illallisemme, niin jäi todella inhottava maku suuhun.

Onneksi sen pahan maun sai huuhdottua alas Litropoliksessa kolmen tuopin voimin. Litropoliksen baarimikko otti meistä kuvan ja laittoi kuvan heidän Facebook sivuilleen. Jätimme hyvän tipin. Nopea kierros Las Palapaksella, joku klovnipelle esiintyi, siinä oli taas aivan hirveä ihmislauma ympärillä. Saimme lisää ilmaisia maistiaischurroja.

Hostellilla Julie korkkasi pullon tequilaa ja pisti pullon kiertämään. Yhden aikoihin vatsani sanoi sopimuksen irti ja minun oli pakko mennä vuoraamaan vessaposliinia. Miia tuli tuntia myöhemmin huoneeseen, olin jo nukahtanut siinä vaiheessa.


Päivän kävelysaldo: 10,5km

Seuraava

Matkapäiväkirja - Mexico 2018 - Päivä 13: Rannalle (redux)

Suihku. Aamupala. Rasvaa. Uusi yritys rannalle. Taksi olisi maksanut kuulemma helposti 200 pesoa, joten menimme bussilla. Hinta aina sama $24. Emme ole vieläkään selvittäneet saako sillä lipulla vaihtaa bussia. Epäilen.

Playa Delfinoksella kivikovat nännini halkovat merituulta. Rannalla on viileää, pilvistä ja tuulista, mutta täällä on silti kohtuullisen paljon ihmisiä. Miia kirjoitteli postikortteja, minä matkapäiväkirjaa. Käymme pulahtamassa meressä, aallokko on voimakasta ja punaiset liput liehuvat. Haen mojitot rantabaarista, naamani kuulemma punoittaa. Menemme suihkuun, Miia kaivaa pesuaineet esiin ja närkästyy kun henkilökunta sanoo että saa käyttää vain vettä. Kylmää vettä. Vaihtaa pitää vessassa, lukot ei toimi, itse vessat on rikki ja kolmesta hanasta toimii vain yksi. Emme jätä tippiä.

Kello on 14:30. Ruuhka on pikkuhiljaa alkamaisillaan, mutta bussi on puolityhjä, tankissa kengurubensaa ja etuovi auki lähes koko matkan. Kuljettajan ahtaassa kopissa on kuljettajan lisäksi pikkutyttö. Kello on 15:30. Bussi tupaten täysi, emmekä ole vielä edes päässeet pois hotellialueelta. Ulkona on nainen Punaisen Ristin rahankeruulippaan kanssa.

Olemme pelanneet täällä Cancunissa ollessamme vanhaa kunnon kupla-peliä, koska täällä on edelleen todella paljon kuplavolkkareita. Jos peli ei ole tuttu, niin pelin säännöt on yksinkertaiset eli kun näkee vanhan Volkswagen Beetlen (uusia New Beetlejä ei lasketa), niin pitää läpsäistä toista olalle ja huutaa/sanoa ”kupla” ja saat pisteen. Lopetimme irtopisteiden laskemisen koska kirjanpito alkoi pettämään jo ensimmäisen päivän jälkeen, joten pidimme kirjaa ainoastaan piste-erosta. Miia johti 8 pisteellä, minä kirin tämän paluumatkan aikana kiinni 2 pisteeseen.

Suihkuun, totesimme että olemme kummatkin punaisia. After sunia ja hydrokortisonia iholle, Four Loko Blackia naamaan (maistuu ihan Pisang Ambonilta) ja ulkona sataa.

Odotimme sateen laantumista ja lähdimme puoli kuuden aikoihin Mercadolle. Taksi alle koska safe ei laantunut, $30 Mercadolle. Taisi mennä vähän sateen ja Four Locosin piikkiin, mutta tuntuu että puhuimme myyjille normaalia enemmän. Yksi mulkku yritti myydä paitaa minulle $1200 pesolla (60€). Näin vastaavan paidan $200 (10€) hintaan Mercado 23:lla. Juu ei. Kupla otsassa, ei pysty ajattelemaan. Vessatauko kummallekin $10 ja matka jatkuu.

Ostin Miialle korvakorut $120 hintaan. Miia sitten neuvotteli itselleen neljä cornrow-riviä. Tinkaamistaidot oli kohdillaan, tekijä pyysi 800 pesoa kolmesta rivistä, sai neljä riviä hintaan 300 pesoa. Meinasi ensin tehdä koko hiuksen pituudelta.

Paikat alkoivat menemään kiinni, kiirehdimme tänne ”paitamiehen” luokse. Hän oli juuri laittamassa munalukkoa kiinni, sanoin että myy se paits minulle. Hän pyysi 500, minä tarjosin 400. Lähti kysymään pomoltaan. Nyt minulla on uusi paita. Hyvin tippui 800 pesoa hinnasta pois kun vain jaksoi tingata. 

Vettä sataa vietävästi. Yritämme ottaa taksia, pyytää 80 pesoa 2 korttelin ajamisesta. Morjens. Tarjoan 20 pesoa. Taksikuski ottaa setelinipun taskustaan, sanoo ”take it”. Ojennan käteni sinne, hän vetää nipun pois ja nauraa päälle ”20 pesos, you gotta be kidding me”.

Kadulla kirjaimellisesti tulvii, vettä on polveen asti. Kävelemme hiukan takaisinpäin, jotta pääsemme kävellen sinne Ramadan suuntaan. Kummallakin on käteinen aivan lopussa, joten menemme El Poblanoon syömään koska muistimme että siellä käy kortti. Ruoka oli huonompaa kuin viime kerralla, mutta hoiti tehtävänsä vatsan täyttämisen suhteen.

Tulee maksun aika, kaivan kortin esiin. ”Korttimaksu ei onnistu”. Paniikki. Kummatkin kaivaa lompakot tyhjiksi. Käteiset rahat ei vaan yksinkertaisesti riitä meidän tilaukselle. Aloin jo kysymään missä on lähin ATM, jotta voisin nostaa rahaa, mutta sitten ne jotain alkoi säätämään, menin korttini kanssa baarin puolelle, he kaivavat jostain tiskin alta selkeästi pitkään käyttämättä olleen korttimasiinan koska se oli pakattu pois johonkin laatikkoon. Muutaman minuutin odottelu ja maksu menee läpi.

Hostellille. Iltajuomaksi oli Mezcamaica, joka on jotain jamaikalaista mezcal-pohjaista juomasekoitusta. Maistui lähinnä oksennuksen ja yskänlääkkeen välistä. Koska juomasta jäi paha maku suuhun, ostimme yhdet Litropoliksesta ja otimme litran mukillisen jäitä mukaan koska hänestä oli tullut kuningatar-rapu. Ostimme Oxxosta purkin ”natural” jugurttia. Siinä oli niin paljon sokeria että Suomessa sitä ei olisi voinut edes väittää maustamattomaksi. Aivan ällömakeaa. Päästiin hostellille ja hivelin tätä jugurttia Miian palaneeseen selkään. Suihku ja leffa pyörimään. Tällä kertaa minä nukahdin ensimmäisen 5 minuutin aikana. Pyörin sängyssä ainakin kolmeen asti ja Miia kuorsasi.


Päivän kävelysaldo: 7,1km

Seuraava

Matkapäiväkirja - Mexico 2018 - Päivä 12: Rannalle

On kansainvälinen naistenpäivä. Aamupäivän suunnitelma on aika suoraviivainen. Aamutoimet. Suihku. Aamupala. Rasvaa. Rannalle. Siinä se pitkälti pähkinänkuoressa.

Suoritamme aamutoimet ja käymme suihkussa. Miia vie pyyhkeensä kuivumaan. Syömme aamupalan, pakkaamme rantakamat ja eväät valmiiksi, rasvaa koko kehoon ja kevyt pukeutuminen. Otamme Miian pyyhkeen kuivumasta yläkerran yleisen tilan parven kaiteelta. Täytämme vesipullon. Pääsemme hostellin ulko-ovelle ja näemme kuinka alkaa aivan mieletön rankkasade juuri sillä sekunnilla. Omalla tavallaan oli jo aikakin, ei täällä ole kymmeneen päivään satanut. Takaisin huoneeseen, vaatteet vaihtoon ja suunnitelma uusiksi, huomenna uusi yritys.

Miia sitten ehdotti että mitä jos mentäisiin elokuviin? Kuulosti hyvältä. Google Maps huutamaan ja etsitään lähimmät elokuvateatterit. Cancunissa oli nähtävästi aika monta. Päätimme mennä sellaiseen joka oli ostoskeskuksessa jossa emme olleet aikaisemmin käyneet ja siedettävän kävelymatkan päässä. Kyseinen paikka oli hieman Walmartista kauemmas, mutta sinne oli helppo suunnistaa; pelkästään suoraan eteenpäin noin 2 kilometriä.

Pääsimme kyseiselle alueelle, ensimmäisenä näemme Assiksen, Home Depotin ja Sorianan. Kävimme Assiksessa, liike oli keskikokoisin näistä kolmesta Assis liikkeistä joissa olemme käyneet. Miia osti nappeja, maksoi, meni ulos liikkeestä, alkoi tuijottamaan kuittia että häntä on yliveloitettu 4 pesoa (~0.02€) ja meni valittamaan asiasta. En kehdannut mennä mukaan, olisi muuten voinut hävettää. Kävimme katsomassa Miialle tissiliivejä tissiliivikaupasta. Olivat joko liian pieniä ympärysmitaltaan tai liian suuria kupiltaan tai rumia. Koskaan ei voi voittaa.

Menimme Sorianaan. Paikallinen Citymarket vastaava. Miia löytää vihdoinkin kokoisiaan vaatteita. Tai siis lähes kokoisiaan vaatteita. Sitten meillä tuli aivan tyhmä kina siitä minkä värinen pitäisi valita. Miia suutahti kun minä sanoin että ”mun mielipiteellä ei nähtävästi ole mitään merkitystä” ja laittoi kaikki vaatteet takaisin rekkiin. Mykkäkoulua muutaman hyllyn verran, kunnes sovittiin muutamaa minuuttia myöhemmin. Ostettiin Murulle nameja, muutama paikallinen

suklaalevy tuliaisiksi, leffaeväät, kimmoisan jämäkkä rusinaleivos ja kaksi vaniljakreemillä täytettyä lehtitaikinakartiota. Kassa ei tunnistanut niitä suklaalevyjä, joten se kassapoikaparka joutui naputtamaan kaikki käsin. Sniikkasin myös ”salaa” ostamaan sen kivoimman värisen vaatekappaleen Miialle. Toinen kerta kun maksoin kortilla täällä ollessa, meni hieman vajaa $900.

Kassoilta siirryimme vastapäätä käytävää syömään ChePhillyyn. Miia tilasi vaihteen vuoksi. Jännää mitä sieltä tulee, sillä siinä oli 3 vaihtoehtoa. Tuli kaksi kinkkujuusto leipää ja lähinnä viemärivedeltä näyttävä omenamehu. Miia teki leivästään kaksi avoleipää. Teki tehtävänsä ravinnonsaannin suhteen, ei mitään ihmeellistä.

Pääsimme sinne ostarille asti. Kävimme ensin vessassa. Tämä oli pakko mainita sillä kyseessä oli taikavessa. Kun nostit takapuolesi istuimelta, niin vessa veti itsensä. Mielessäni pyöri vain skenaario, mitä jos mulla olisikin vahingossa tippunut puhelin pönttöön? Kreemirullat ja rusinaleivos naamaan. Nam.

Leffateatteriin. Täällä nähtävästi esitetään joko espanjaksi dubattuna tai tekstitettynä, eli kannattaa mennä sellaiseen missä lukee subtitulado eikä españa. Mentiin katsomaan Red Sparrow, jossa Jennifer Lawrence esittä vjenäläistä. Liput kahdelta $96 (~5€). Kilometrin pituinen kuitti ja läjä alennuskuponkeja (mm. Kaksi yhden hinnalla, eli täällä olisi päässyt katsomaan 5 leffaa sillä hinnalla millä Finnkinossa pääsee katsomaan yhden elokuvan). Leffateatterin lattialla torakka. Lähes tyhjä sali ja toistakymmentä mainosta ennen elokuvaa. Ei lipuntarkastajaa, eli sisään olisi päässyt varmasti sniikkaamaan helposti. Ääni tuli yllätyksekseni todella hiljaa.

Näytös alkoi 16:10, elokuva oli yli kaksi tuntia pitkä, joten alkoi jo hieman olemaan nälkä ja jano kun elokuva päättyi. Meinasimme ensin ottaa jonkun kylmän juotavan, mutta koska oli aika viileä päätimme ottaa kahvin. Tämä tuntui hieman mahdottomalta tehtävältä, sillä täällä ei juurikaan kahviloita ole, emmekä halunneet mennä Starbucksiin. Olimme 19:40 kahvilla Cafe Andradessa lähellä hostelliamme. Otimme tien toiselta puolelta neljän juuston pizzan Domino’sista, $135. Syömään Litropoliksen viereiseen puistoon. Pizza oli hyvää, mutta ei niin hyvää kuin jenkeissä tai Lontoossa käydessäni. Pohjasta puuttui se ”garlic butter” juttu. Litropolis ja laivanupotus oli loppuillan ohjelma, siellä soitti joku pieni kokoonpano livemusaa.


Päivän kävelysaldo: 11,3km

Seuraava

Matkapäiväkirja - Mexico 2018 - Päivä 11: Matka- ja vatsalaukun täydennys

Miia potkii minua monta kertaa keskellä yötä hereille. Ilmeisesti kuorsaan. Aamupala ja rasvaa iholle. Lähdettiin ulos ja kuultiin kun edellä kävelevät tytöt puhuivat suomea. Woot. Toinen tytöistä oli valkoistakin valkoisempi. Olivat ilmeisesti juuri saapuneet. 

Meidän oli tarkoitus ostaa siltä samalta kivalta sedältä, jolta ostimme matkan Chitzen Itsaan, matka Cobaan. Sieltä löytyy korkein pyramidi jonka huipulle saa kiivetä. Mutta se sama setä ei ollut paikalla, paikalla oli ainoastaan huonosti englantia puhuvia asiakaspalvelijoita. Matka ensinnäkin oli huomattavasti kalliimpi ($1500) ja Coballa olisi saanut olla alle tunnin ja muissa sivuaktiviteeteissä 10 tuntia. Jos olisi halunnut pelkästään Cobaan pidemmäksi aikaa ja yhdelle Cenotelle, se olisi ollut $2000. Sillä tavalla se sponsorikohteiden puute nostaa hintaa.

Miia sitten halusi itselleen pinkin sugarskull topin. Tunnin etsimisen jälkeen löysimme pinkin Katerina (eräs tunnettu versio sugarskullista) topin, mutta totesimme että Miialla oli liian isot rinnat, joten siitä tuli aikamoinen mulkosilmä. Löysimme muutamaa kojua myöhemmin 90% sen tyylisen kuviolla mitä Miia haki, mutta harmaana ja mustana. Lisäksi se XL kokoinen oli liian suuri, joten päädyimme neliosaiseen kompromissiin; väärä design, väärä väri, väärä koko ja liian suuri ”Cancun” teksti. Myyjä pyysi paidasta $250, mutta saimme tingittyä sen hintaan $150.

Jääteejuomat kaupasta ja tien toiselle puolelle, matka kohti Mercado 23:a. Miialla alkoivat sisäreidet hiertää, joten pysähdyimme penkille istumaan, jotta hän saisi laitettua reisiinsä talkkia. Siinä takanamme joku apteekin massiiviseen farmaseutti-maskottiasuun pukeutunut ukko tuijotteli tätä opetaatiota ja vilkutteli kuin mikäkin pervo setä.

Pikkunälkä alkoi iskemään, joten ostimme kinkku-juusto kolmioleivät K-circle kaupasta. Näimme että siellä oli myynnissä myös tätä mainoskylteissä näkemäämme 14% sisältävää Four Loco Blackia. Ostimme sitä 2 tölkkiä.

Mercadolle päästyämme kiersimme ensin ulkoreunan, sisemmän ulkoreunan, ulomman sisäreunan ja sisemmän sisäreunan. Kuulostaako monimutkaiselta? Nämä mercadot ovat tarkoituksella aikamoisia sokkeloita ja niihin on helppo eksyä. Tämän takia käytimme tätä taktiikkaa, että varmasti näkisimme kaikki liikkeet tehokkaasti.

Mukaan Mercadolta tarttui Miialle ponnari ja korvikset. Myyjä pyysl $8, Miia meinasi alkaa jo tinkimään, mutta minä annoin kympin ja sanoin että pidä loput. Alle 50 eurosenttiä, ei tunnu missään. Onpahan Miia nätimpi nyt. Itse ostin töihin vietäväksi massiivisesta paikallista karkkia myyvästä kaupasta mahdollisimman tulisia karkkeja mitä heiltä löytyi. Siellä tosin nyt oli joku noin 15v poika neuvomassa mitkä oli tulisimpia, kielimuuri kävi sen verran korkeaksi että vain luovutin jossakin vaiheessa ja otin chilillä höystettyjä tamarindin makuisia karkkeja. Kävimme hakemassa vielä nami-Kahlua-frappet ja otimme taksin Walmartille 40 pesolla.

Walmartista ostimme dödöä ja muuta pientä mukavaa, jonka jälkeen suuntasimme tien toisella puolella olevaan La Europea kauppaan, joka oli lähinnä viinakauppa, vaikka sieltä saikin myös mm. juustoa ja suklaata. Miia tuskaili tullirajoitusten kanssa että mitä kaikkea olisi halunnut ostaa vs mitä voi tuoda.

Alkoi tulla oikea nälkä ja ulkona oli tuhottoman kuuma, joten päätimme mennä vieressä olleeseen Applebees ravintolaan. Siellä oli joku Faji-TSS kampanja. Taas kielimuuri koitui kohtaloksemme; vaikka näytimme sormella että haluamme tämän yhden hengen annoksen, niin saimme silti sen jaettavaksi tarkoitetun annoksen. Hän oli jo vaihtamassa sitä pois, mutta sanoin, että ei tarvitse vaihtaa. Eiköhän me kaksi isoa jakseta tuo syödä. Aika tarkkaan puolivälissä alkoi tehdä tiukkaa, eli se yhden hengen annos olisi ollut juuri sopiva lounas. Taistelimme kuitenkin annoksen loppuun asti, ainoastaan jalapenon puolikas jäi. Tarjoilija sai jonkun ihme hikkakohtauksen ja sen kollegat alkoivat ilkkua sille. Reilukerhosta päivää.

Pyörimme hostellille ja annoin Miialle noin puolen tunnin selkähieronnan. Vaatteiden vaihto, pullonavaaja taskuun, pullo paikallista valkoviiniä alakerran pakkasesta mukaan ja viereiseen puistoon pelaamaan laivanupotusta. Viini oli ällömakeaa, mutta on sitä kauheampaakin kuraa tällä matkalla juotu. Takanamme aloittaa mies djembe-rummun soittamisen ja nainen tulitanssin treenaamisen. Viini kun oli juotu, siirryimme 50 metriä Litropolikseen. Siellä oli vakikyypparin lisäksi joku toinen tyyppi, jolta tilasimme juomamme. Se sitten sanoo englanniksi että kai te tiedätte että nämä ovat litran tuoppeja. Vakikyyppari nauraa hörähtää ja sanoo ”hah, they know”. Kaikki nauravat. Viimeinen muistiinpanoni illalta on ”Aivan naamat. Miia voitti laivanupotuksesta.”


Päivän kävelysaldo: 9,0km

Seuraava

Matkapäiväkirja - Mexico 2018 - Päivä 10: Isla Mujeres

Walmartista ostamamme puolikas papaya täydensi aamupalaamme. Meillä on lisäksi enää muutamaksi päiväksi juusto- ja kinkkuleikkeleitä. Takaisin hotellihuoneeseen suihku ja rasvaa ihoille, hieromaan vatsaa ja kattelemaan mikä on meininki, että joko päästäisiin lähtemään. Puoli tuntia aamupalan jälkeen ei enää turvottanut eikä sattunut joten nyt se on varma. Me mennään tänään Isla Mujeresille.

Veimme pyykit naapurissa sijaitsevaan pesulaan, 3.5kg maksoi $56. Kävelimme muutaman sata metriä satamaan päin, yritimme ottaa paikallaan olevan taksin, olisi ollut $80, joten otimme lennosta taksin Puerto Juareziin, jolloin pienen neuvottelun jälkeen hinnaksi tuli $50.

Menimme ilmeisesti jollakin kalliimmalla lautalla, meno-paluulippu maksoi $300 per naama. Matka kesti 30-40 minuuttia ja lautalla tuli Behringerin kaiuttimesta korvia särkevällä volyymillä musiikkiohjelmaa. Minä kirjoitin matkapäiväkirjaa ja Miia nautti ilmakitaroinnista.

Pääsimme Isla Mujeresin satamaan noin 12, meidän piti katsella olisiko jostain saanut polkupyöriä vuokralle, mutta yhtään vuokraajaa emme nähneet. Skoottereita ja golfkärryjä taasen oli pilvin pimein. Kumpikaan meistä ei osaa ajaa skootterilla ja golfkärry oli mielestämme liian kallis ($500), joten päätimme kävellä Isla Mujeresin toiseen päähän. Matkaa oli noin 9 kilsaa, eli sen kävelee reilussa 2 tunnissa.

Matka oli pitkä, kuuma ja tuskainen. Saaren puolessa välissä oli Hacienda Mundoca, jonne Miia halusi mennä käymään. Oltiin pahiksia ja sniikattiin sisään maksamatta. Ulkona oli siis pääsymaksukyltti, mutta ei mitään mihin maksaa tai ketään kuka rahastaa. Siellä oli jonkun Fernando Cortadon kartanon, eläintarhan ja puutarhan rauniot. Oli ilmeisesti aika off season, sillä se oli todella hoitamattomassa kunnossa (kaikkialla oli paljon lehtiä maassa). Miiaa nauratti kun minä säikyin perhosia ja päätään nyökyttäviä iguaaneja, aivan kuin ne olisivat halunneet sanoa ”moro” tai ”jos tuut lähemmäs niin mä syön sun naaman”. Ne taitaa oikeasti syödä vain pieniä hyönteisiä, mutta on sitä aina hyvä olla varuillaan. Miia mainitsi sellaisen hyvän huomion, että jos vastaavanlainen paikka olisi Suomessa, se olisi täynnä graffitteja. Täällä niitä ei ollut yhtään.

Matka jatkui, otin yhden kylmän kookospähkinän. Tietääpähän ettei ota uudestaan. Yök. Kun päästiin saaren toiseen päähän, siellä odotti turistihelvetti ja $30 pääsymaksu sinne päädyn raunioalueelle. Emme menneet, sillä sieltä maksullisen alueen ulkopuolelta näki siitä kohteesta kaiken oleellisen.

Miialta pääsi pieni turhautumisitku ruokakojulla ruokaa tilatessa, kun sieltä ei saanut taaskaan sitä mitä hän tilasi, kun oli kuuma, nälkä sekä jalkoihin ja selkään sattui. Noh, pusu poskelle ja valkosipuli-katkarapu-tacoja á $20 sekä juusto-marquesita naamariin, niin molempien olo parani.

Jalat alkoivat sanomaan ”moro” kuten ne iguaanit, joten meinasimme ottaa taksin takaisin, mutta suhari pyysi $100. Yritimme tinkiä, alkoi näyttämään jotain hitsin hinnastoa. Kieltäydyimme. Päätimme jatkaa jalan takaisin satamaan päin ja joko liftata tai ottaa taksin matkalta. Miia oli minulle vihainen ala-arvoisen olemattomista liftausyrityksistäni. Oltiin siinä toista kilometriä tallusteltu Atlantin puoleista itärantaa, kunnes hieman kaatopaikan ohi käveltyämme tuli joku taksi kohdalle, jossa oli jo 2 asiakasta kyydissä. Pääsimme hänen kyydissään viimeiset 5 kilsaa pienen vääntämisen jälkeen $50 hintaan satamaan. Kyydissä olleet jätkät maksoivat saman $50. Suhari yritti vain selkeästi nyhtää turisteilta kaikki pesot mitä irti lähti.

Möyrimme taksista ulos, 7-11 -kaupasta reissun ensimmäiset kaljat ja muuta juotavaa. Katseltiin krääsäkaupoista että niissä oli eri paidat kuin Cancunissa. Yritimme löytää Miialle kivaa kaulakorua, mutta ei löytynyt. Miia osti läjän postikortteja.

Lautalle, ilmaisia sipsejä ja vettä. Jei. Lautta Cancunissa klo 19. Satamassa viereisellä laiturilla kapteeni Koukun ”merirosvolaiva”. Satamassa tuulee. Ensimmäinen hetki tällä reissulla (kun en ole kylmässä suihkussa) kun mulla on nännit sen verran kovana, että kehtaisin väittää että mulla on jopa hieman kylmä. Taksilla pois satamasta $100. Juu ei. Käveltiin 100 metriä, otettiin bussi numero 6, $24. Meni jostain slummin kautta, mutta päästiin kuin päästiinkin keskustaan ADOn lähelle.

Pyykit hakuun ja hostellille. Miia meinaa kaatua rappusissa. Täräytän taas jalkani sängyn kulmaan laittaessani ilmastointia päälle, ei tapahdu kuin lähes joka kerta. Kävimme suihkussa, jonka jälkeen menimme syömään överiannokset El Poblanossa. Litropoliksesta Mojito ja Tequila Splash iltajuomiksi. Esiintymässä piti olla Michael Jackson imitaattori, mutta olimme ainoat asiakkaat tai sitten esitys olisi vain myöhemmin. May Tay mukaan, kymppi tippiä kyypparille ja hostellille.


Päivän kävelysaldo: 20,1km

Seuraava

Matkapäiväkirja - Mexico 2018 - Päivä 9: Näin ne suunnitelmat muuttuvat

Se mikä täällä on kyllä hieman pepusta että julkisia wifejä ei (vielä) ole juuri missään, eli internetin käyttö pääasiallisesti rajoittuu lähinnä hostellille tai joihinkin harvoihin kansainvälisiin ravintolaketjuihin.

Herään siihen että Miia tökkii minut ylös joskus kahdeksan aikaan, menen  edelleen vatsa kipeänä vessaan, jonka jälkeen menimme tuhdille aamupalalle. Pieni välikuolema koska kumpaakin väsytti. Rasvaa iholle ja taksi Puerto Juareziin. Tai tämä oli suunnitelma. Sitten vatsani sanoi että ”ei”, joten siirsimme Isla Mujeresin reissun huomiselle. Emme kuitenkaan olleet enää hostellilla, joten maksoin $5 julkisen vessan käytöstä. Vessassa ei ollut rengasta, mutta sillon kun pitää mennä niin pitää mennä.

Tämän jälkeen menimme kävelemään Puerto Cancuniin, joka alueena oli pitkälti vielä rakenteilla ja siellä selkeästi oli aika monta dineroa kiinni ja hintatasosta päätellen suunnattu hieman ”paremmalle väelle”. Alueen kauppakeskuksella maksoivat esim. naisten uimasut yli $2000 pesoa (>100€). Vastaavia saa Cancunista helposti alle kymmenykselllä tuosta hinnasta. Ostimme jäätelöpallot Aldo’sista hintaan $60 per pallo.

Puerton Cancunin Marina Town Centerin ostoskeskuksen edestä otimme ilmaisen shuttle bussin hotellialueen lähimmälle bussipysäkille, josta menimme Hard Rock Cafen myymälään ostamaan paidan. Mulla on niitä eri HRC kaupungeista jossa olen käynyt, mm. Teneriffalta, New Yorkista, Lontoosta, Wienistä ja nyt Cancunista, mutta ironista kyllä, ei Helsingistä. Vielä.

Hard Rock Cafelta käveltiin Forrest Gump elokuvasta tuttuun Bubba Gump ravintolaan. Syötiin kaksi katkarapuannosta (pasta ja uppopaistettu) ja otettiin mango/mustikka-mansikka mojitot. Kallis paikka paikalliseen hintatasoon nähden, mutta kaikki on suhteellista; Suomessa Rossossa kahdestaan syöminen olisi ollut kalliimpaa.

Unohdin käydä vessassa ennen lähtöä ja vatsani alkoi muistuttaa siitä noin 10 minuuttia ravintolasta lähtömme jälkeen. Etsimme tätä toista julkista rantaa, Playa Marlinia, noin 20-30 minuuttia. Kun löysimme sen, kävin vessassa. Ei ollut ripuli, muuten vain vatsassa väänsi ja turvotti. Ihme että laktoosiherkkänä pärjäsin näinkin pitkälle ilman mitään vatsavaivoja. Kävimme pikaisesti rannalla, totesimme että siellä se on, siellä on baari ja siellä on hieroja.

Otimme rannan läheltä lähtevän bussin Walmartiin, ostin itselleni paluumatkalle isoimmat farkut mitä koko lafkasta löytyi, iltajuomat sekä muutaman suklaapatukan. Näimme kotimatkalla lähistöllä ”Downtown 28” nimisen krääsäkaupan, jossa maistomme 10x ylihintaista tequilaa. Hyväähän se oli, mutta silloin kun Suomesta saa halvemmalla viinaa kuin täältä, niin tietää että se on kallista.

Hostellilla, aivan rikki. Nostin jalat ylös, kuten niissä vanhoissa Mobilat mainoksissa. Aloin kirjoittamaan edellispäivien matkapäiväkirjaa, Miia meni alas lukemaan jotain kirjaa. Miia palasi huoneeseen, vaatteiden vaihto ja syömään todella halpaan kuubalaiseen ravintolaan joka oli tässä kotikatumme päässä juuri ennen ADOn bussipysäkkiä. Söimme aikalailla sokkona, sillä ruokien nimet eivät sanoneet mitään ja Miian haluama ”jotain kanaa” oli loppu. Miia sai todella herkullisen,  tuoreista papajoista, ei papanoista, tehdyn mehun ja minä sain jonkun Coca-Cola companyn kauhean purkkimehun. Yäk. Miia sai Tamalin, jossa oli jotain mysteeri nyhtölihaa ja keltainen maissimötkylä. Minä taasen sain ylämäkeen ammutun lehmän lihalla varustetun pariloidun leivän. Miia siis ainakin päällisin puolin nautti ateriastaan, minä vain söin.

Tarkoitus oli lopuksi mennä ottamaan vielä yhdet tuopit Litropolikseen, mutta se oli nähtävästi maanantaisin kiinni. Menimme Las Palapasille, Miia osti tuliaisia ja ostimme Babu Te juomat. Nam. Hostellille, iltajuomat aulassa naamariin, Julie tulee aulaan aivan naama punaisena päivän mansikkamargaritoja juoneena. Hauskaa oli kummallakin. Hampaiden pesu ja nukkumaan.


Päivän kävelysaldo: 17,1km

Seuraava

Matkapäiväkirja - Mexico 2018 - Päivä 8: Apinaa on nyt kyllä koijattu - Chizen Itza

Tänään olisi tarkoitus mennä Chitzen Itzaan, mutta nämä amerikkalaiset ihmettelivät pari iltaa sitten että miten me saimme liput niin halvalla, olivat aivan varmoja että meitä on kusetettu.

Herätys 6:03. Laukkujen pakkaamista, Miia käy suihkussa. Meinasin laittaa lenkkarit jalkaan, mutta mun jalat on niin turvonneet, että ne eivät mahtuneet jalkaan.

Bussin pitäisi tulla 7:10 hakemaan meidät. Teimme aamupalaleivät ja joimme kahvit. Miia on tiskaamassa lautasiamme, kännykkäni herättää 7:05. Siirrymme hostellin eteen odottamaan. Kello tulee 7:10. Bussia ei näy. Kello tulee 7:15. Bussia ei näy. Kello tulee 7:25. Bussia ei näy. Miia alkaa olemaan jo ihan hermorauniona, tirauttaa pari kyyneltä että nyt meitä on huijattu, ja että olisi pitänyt maksaa vain puolet sille matkan myyjälle. Sovimme että odotamme 7:45 asti bussia, mutta jos se ei saapuisi onneksi meillä oli plan B, eli menemme Isla Mujeresille.

Mutta sitten kello tuli 7:30, joku nainen huutaa ”Anssi? Anssi Enauna?”. Voi kyllä, meidän bussimme tuli kuin tulikin. Mutta kyseessä olikin joku pieni sukkulabussi, jolla matkasimme noukkimaan muut keskustasta tulijat hotellialueelle, josta se varsinainen bussi lähtee.

Vaan eipä lähtenyt. Siellä meidän piti mennä vaihtamaan tilauksemme krääsäkaupassa GoMexicon asiakaspalvelupisteellä johonkin toiseen lippuun. Kello on 7:59, aikataulun mukaan bussin pitäisi lähteä 8:00, meidän edessä on vielä ainakin 30 ihmistä. Toivottavasti se bussi lähtee yhtä joustavasti kuin miten tuo sukkula poimi meidät.

Jonotus ohi, 8:08. ”First, sticker for the boss” ja Miia saa vihreän tarran rintaansa. Pientä kyräilyä minun suuntaan ja sitten minäkin saan oman tarrani. Lisää jonottamista.

Kello 8:28, bussi lähtee. Saamme ehkä maailman ahtaimmat penkit. Yhtäkkiä joku käsipuoli alkaa selittämään mikkiin espanjaksi, kunnes yhtäkkiä hän sanoo ”no panic, you are in the right bus”, selittää päivän kulusta jne. Bussi ajoi tunnin verran, ulkona näkyi lähinnä puita, niin katsoimme eilistä leffaa eteenpäin. Bussi piti kymmenen minuutin tauon jonka jälkeen ylitimme aikavyöhykkeen Yukataniin. Sitten meille jaettiin tarra jossa oli bussin numero. Turistiopas selitti älkää hävittäkö tätä bussitarraa, muuten ”no ticket, no taco”. Tämän jälkeen se alkoi höpöttämään useamman hetken Mayan historiasta, kalenterista, numeroista, uskonnosta, naisten hedelmällisyydestä, illuminatista, obsidianeista, balam-shamaaneista jne. Aika paljon tuli sellaista juttua että ei voi olla ihan varma uskookohan se itsekään tuohon kaikkeen mitä se suustaan päästää.

Päästiin ensimmäiseen pysähdyspaikkaan, jossa tämä käsipuoli-Hector näytti kuinka suolavesi saa täysin mustan obsidianin näyttämään kultaiselta. Hauskinta oli katsoa muiden evvk ilmettä kun Hector aloitti, kaikki olivat niin happaman näköisiä ja täysin häkeltyneitä tämän kemiallisen reaktion jälkeen. Tämän jälkeen tuli kyläyhteisön shamaani, balam, tekemään jonkun tervetuliais-siunauksen pienessä savimajassa samalla kun yrttien savu kantautuu nenään ja balam heiluttaa yrttikimpusta vettä meidän päälle samalla kun sepostaa jotain maya-kielellä. Tuli snadi savusaunafiilis. Tänän jälkeen sai mennä teettämään jonkun sikahintaisen riipuksen jossa olisi ”maya-nimesi” ja ostamaan muuta sikakallista turistiukotus-krääsää. 

Tämän jälkeen todella ala-arvoinen buffet-lounas. Bussissa hehkutettiin kuin ette ole vielä syöneet Meksikossa oikeaa meksikolaista ruokaa, vaan että kaikki tähän mennessä syömänne on ollut ranskalaisten tekemää ruokaa. Saimme niinkin perinteistä huipputasokasta meksikolaista ruokaa kuin spagettia (italialaista), mac-n-cheese (amerikkalaista), todennköisesti raakaa kanaa (salmonellariski), plus riisiä, nachoja ja tacoja sekä hyytelöä. Ironisinta että suurin osa ruoasta oli loppu ja me olimme kolmantena syömässä! Esiintymään tuli 2 tanssijaa jotka tanssivat mm. Pullo ja täysi juomatarjotin päänsä päällä. Annoimme tippiä tanssijoille, mutta emme keittiölle.

Takaisin bussiin, 10 minuutin matka ja olimme Chitzen Itzassa. Yhtäkkiä Hector sanoo että muistakaa laittaa hyttysmyrkkyä, koska olemme keskellä viidakkoa. Kukaan ei ollut meille sanonut että hyttysmyrkkyä olisi tarvinnut tuoda. Onneksi emme maksaneet sitä pyydettyä $150 siitä hyttysmyrkystä, sillä yhtäkään hyttystä en nähneet ja olimme pitkälti pelkästään aukioilla suorassa auringonpaisteessa. Oli sen verran kuuma ettei hyttyset tälläisessä säässä muutenkaan olisi varmasti viihtyneet. Mutta kuitenkin, opaskierroksella tuli 30 metriä korkea Maya-kalenteripyramidi ja muut rauniot nähtyä, opas esitteli ihan mehuissaan kuinka pyramidin portaiden alapäässä tai pallopelikentän kahden tasaisen seinän välissä ollessa taputtaa käsiä, niin pyramidin huipulta olevasta huoneesta kuuluu jännä ääni tai että pallopelikentällä kuuluu monta kertaa toistuva kaiku. Akustiikkaa noin 12 opintopistettä kolmessa eri kolmannen asteen opintoja tarjoavassa oppilaitoksessa lukeneena tämä tärykaiku-/reflektio-ilmiö ei ollut itselleni mitään uutta, saman voi kokeilla pienemmässä mittakaavassa tyhjässä betonibunkkerissa.

Miia halusi käydä läheisellä cenotella (maassa oleva iso kuoppa jossa on vettä pohjalla), matkalla näin monta kojua josta sai ostettua jaguaaripillin. Se saa atsteekkien sotapillin tapaan puhalluksen kuulostamaan hieman jaguaarimaiselta. Kysyin sitten eräältä myyjältä paljonko sen pisteellä maksaa. Myyjä sanoo ”everything 1 dollar”, sanon että mulla on vain pesoja ja että olen kiinnostunut tuosta jaguaaripillistä, sanoo että ”20 dollar”, sanoin että ei kiitos, kun olen poistumassa kuulen vain perästäni ”10 dollar. 5 dollar!” ja huudot pikkuhiljaa vaimenevat. Jatkamme matkaa Cenotelle, se oli niin syvä ettei siitä nähnyt mitään, eli aika turha reissu. Paluumatkalla kysyn samalta äijältä paljonko jaguaaripilli on. ”10 dollar”, mutta sanoin että menomatkalla pyysit vitosen. Myyjä sanoo että ok, alan kaivamaan lompakkoa, huomaan että ei mulla ole sitä 100 pesoa. Ojennan 70 pesoa, sanon että enempää ei ole, ota tai jätä. Nyt minulla on jaguaaripilli. Maksoin siitä siis noin 3€, eli 18 dollaria vähemmän kuin mitä myyjä alunperin pyysi. Eli muistakaa olla tiukkana noiden ketkujen kanssa.

Muutamat kuvat vielä, Miia valittelee kun on kuuma ja mä en osaa lukea sen ajatuksia ja ottaa täydellistä kuvaa ilman että se kertoo mitä se haluaa. Sain kuitenkin ainakin yhden tyydyttävän kuvan, eli voiton puolelle meni.

Takaisin bussiin, puolisen tuntia ajoa Maya Selva Cenotelle. Siellä oli pakollista käyttää uimaliivejä, joista piti pulittaa $15 per naama (alle euron). Vaatteiden vaihdon, kylmän suihkun ja jyrkkien portaiden jälkeen eteen aukenee henkeäsalpaavan kaunis Cenote. Cenote on doliini, eli vesikuoppa. Kuvittele noin 200 metriä syvä ja 100m halkaisijaltaan oleva kuoppa, jossa on pohjalla 150m vettä. Siinä cenote noin pääpiirteittäin. Ehkä reissun yksi parhaimpia kokemuksia, vaikkei täällä kauaa ehtinytkään polskimaan. Miia jopa otti varta vasten tätä matkaa varten ostetun vedenkestävän puhelimensa mukaansa veteen. Rohkea nainen.

Vaatteet takaisin niskaan, pikainen pysähdys Vallodolidin kaupungin keskustassa, ehdittiin käydä vastapäistä kirkkoa katsomassa (IMHO jopa kohtuullisen karu Kallion kirkko on komeampi sisältä) sekä pyörähtämässä vastapäisellä torilla, jossa oli joku tanssiesitys menossa. Ilmassa oli aivan mieletön festivaalitunnelma ja taivaalla iso parvi mustia lintuja.

Paluumatka alkoi, saimme Eduardolta 2 shottilasillista ilmaista meksikolaista viinaa kiitokseksi (ilm. tequilaa ja xtabentun? Xtabentun on jotain mayalaista hunaja-anislikööriä), lopuksi Eduardo heitti vitsin ”lopuksi keräämme muovimukinne pois jotta voimme käyttää niitä uudelleen seuraavan bussin kanssa”. Bussimatkustajat repesivät nauruun.

Buffetin yhteydessä he ottivat meistä valokuvan, printtasivat ja liimasivat sen pienen xtabentun viinapullon kylkeen. Olisi maksanut $350 (15€) eli kalliimpaa kuin Suomen Systembolagetissa, joten jätimme väliin emmekä ostaneet sitä vaikka kuva olikin erittäin epäedustava.

Valot pois, noin tunti matkustusta ja kellojen siirtäminen, ensimmäiset matkustajat pääsivät hotellilleen 21:04. Otimme pienen vedonlyönnin milloin olisimme perillä. Minä veikkasin 22:15 ja Miia 21:45. Olimme hostellimme kohdalla 21:55, mutta bussi sen kun jatkaa matkaansa. Me huudamme kurkku suorana ”STOP!” ja että meidän hostelli oli tossa. Pahoittelivat että ajoivat ohi. Annoimme kuitenkin muutaman kympin tippiä.

Tavarat hostellille. Nälkä. Menimme Las Palapasille ja siellä oli melkein 400 ihmistä katsomassa isossa ringissä jonkun klovnin esitystä. Emme jääneet seuraamaan, koska se puhui niin hassulla tavalla että emme ymmärtäneet mitään mitä se puhui. Jumbo burrito puoliksi kahdelle, $45. Nam. Tuli täyteen, jäi nälkä, mutta oli hyvä olo niin ei halunnut syödä enempää. Meinasimme mennä Oxxolle ostamaan iltajuomat, mutta se on nähtävästi yöaikaan pelkästään kioskiluukku. Siellä oli joku 6 henkeä ennen meitä jonossa, joten päätimme mennä tähän Las Palapasin vieressä olevaan lähikuppilaamme, Litropolikseen. Tilasimme kaksi coctailia, totesimme että oli hieman keskivertoa (ehkä ~20-30%) kallimmat juomat, ehkä siksi se on niin tyhjä paikka. Juomat saapuivat, ja ei jumalauta; ne tuli LITRAN TUOPISSA. Ja niissä oli 3 ravintola-annoksellista viinaa. Suomessa vastaavat olisivat helposti maksaneet 30-40€, eikä niitä todnäk saisi edes myydä. Jos olisimme tästä paikasta tienneet aiemmin, olisimme varmaan juoneet iltajuomamme siellä joka päivä. Joimme yhdet tuopit ja otimme toiset mukaan. Miia sai vieläpä ensimmäisen juomansa ilmaiseksi, koska vahingossa sai väärän juoman (Melon Milk eikä Blue Melon).

Palasimme hostellille ja siellä oli aulassa noin 45v Julie Chicagosta, joka oli saapunut Cancuniin tänään. Rupattelimme hänen kanssaan ties mistä, huomasi että hänkin on matkustellut paljon elämänsä aikana. Miia ehti lähteä huoneeseen jo aikaisemmin, mutta minä jäin suustani kiinni lähes yhteen asti yöllä ja annoin vinkkejä Cancunista, jonka jälkeen totesin että nyt on pakko mennä tai Miia hirttää minut palleista kattoon. Huoneeseen, hampaiden pesu ja nukkumaan.

Heräsin yöllä aivan järkyttävään vatsakipuun. Ilmeisesti söin tai join jotain mikä ei sovi vatsalleni. Vatsa ei ollut ripulilla, mutta hätä oli muuten vain suuri. Naapurihuoneessa samaan aikaan rakasteltiin kuuluvasti. Pauke kuului ja nainen oli todella äänekäs.


Päivän kävelysaldo: 7,7km

Seuraava

Matkapäiväkirja - Mexico 2018 - Päivä 7: Hatuttaa niin vietävästi

Aamupala. Kinkkua ja juustoa. Vihdoinkin proteiinia. Suihku. Ei vieläkään lämmintä vettä. Rasvaa iholle. Eikun menoksi, Miia tarvitsee vieläkin hatun ja minun hieman tuliaisia. Oxxosta vettä ja sille enemmän paikallisille suunnatulle torille, Mercado 23:lle. Pääsimme perille yllättävän nopeasti suoraa reittiä ja ihmettelimme kuinka puolet kojuista oli vielä kiinni. Oli lauantai ja kello hieman yli 10. Näimme kun iso porukka miehiä siinä maassa perkasi maissia, Miia osti maapähkinöitä, mutta valitteli ettei ne olleet yhtä hyviä kuin Sambiassa. Miia löysi myös toisen lankakaupan, mutta ei löytynyt hattua eikä tuliaisia.

Kävelimme mercadolta sitten Av Tulum tielle, jossa näimme ison liikkeen nimeltä ”Coppel”. Miia sitten hieman vastahankaisesti tuli sinne, oli aulassa, näki jotain kodinkoneita ja totesi ”joo tää paikka on nähty”. Kiersin kuitenkin koko alakerran läpi, ihan perus Anttilaa vastaava liike, sanoin kuitenkin Miialle että yläkerrassa on vaatteita. Miia tuli vielä vastahankaisammin yläkertaan, ilmeisesti ajatteli että mitö turhaan. Sieltä se lierihattu kuitenkin löytyi. Siinä kymmenen minuuttia kassajonossa seistyään sen vain näki Miian ilmeestä kuinka tatti sen kun vain kasvoi. Ilmeisesti hatutti sen verran.

Ylitimme Tulum Avenuen ylikulkusillan, josta näki yllättävän pitkälle. Heti ylikulkusillan toisessa päässä oli kaksi apteekkia vierekkäin, joista kysyimme magnesiumia, koska jalat alkavat olemaan aika kovilla. Nämäkö oli niitä niin kutsuttuja lihaksia mistä isi mulle joskus pienenä kertoi? Siellä oli jotain limen makuisia alumiini+magnesium tabletteja, mutta koska ”no habla ingles”, niin emme uskaltaneet ottaa niitä.

Tänään oli to-del-la kuuma, noin 28 astetta ja todella vähän tuuli. Näimme sitten tekstin ”Tropical mango smoothie”, päätimme ottaa sellaisen. Mutta siinä vaiheessa kun se alkoi törkkäämään ensin 2 desiä sokeria ja sitten jotain punaista jauhetta ja törkkää jonkun paksulla punaisella chilin näköisellä jutulla kuorrutetun kakkospillin sinne, alkoi hälytys kellot soimaan että mitä hattua tää nyt oikein on? Se punainen juttu oli ilmeisesti suurimmalta osalta suolaa ja pitkälti lähinnä pilasi sen smoothie kokemuksen. Miian laskujen mukaan kolmanneksi pahimman makuista juttua mitä hän on täällä syönyt. Täällä on ollut muuten todella outoa se että ne haluaa pilata monet juomat tunkemalla sinne suolaa. En minä ainakaan nauti siitä että juoma maistuu siltä kuin se olisi tehty merivedestä. Otin siitä sitten samalta tiskiltä nimettömän  ”arroz con leche” taskupiiraan, joka maistui lähinnä makealta joulupuurolta. Nam. Ainiin, eikös Suomessa ollut nyt aika kylmä?

Kävimme sitten vielä kotimatkalla vielä jossakin kauneudenhoito-henkisessä krääsäliikkeessä, josta Miia vihdoin löysi sen kauan kaipaamansa jalkaraspin. Näimme myös pienellä sivukujalla todella ison liikkeen, missä ei ollut mitään kylttejä. Päätimme mennä sisään, ja mikä sieltä löytyikään? Miian taivas, eli jättimäinen askartelukauppa. Koko putiikki kyllä kierrettiin, mutta jossain vaiheessa kuulin jupinaa että jalkoihin sattuu, niin lähdimme siitä sitten hostellille päin.

Miia valitti respaan kuinka huoneeseemme ei vieläkään tule lämmintä vettä, menen respaan valittamaan kuinka vessapaperi on lopussa, menimme lämmittämään Cheesterin pizzojamme mikrossa ja valitimme respalle kun sulake posahti. Voi kun me ollaan ihania ja helppoja asiakkaita.

Sitten otin pitkät päikkärit. Herään ja Miiaa ei näy missään. Avaimet hävinneet taskusta. Paniikki iski.... mutta vielä nukuttaa, niin käänsin kylkeä, kai se sieltä ilmestyy. Aikuinen nainen kuitenkin ja kaikkea. Sitten kun olin siinä vartin ihmetellyt että eikö se vieläkään ollut tullut, niin pistin Miialle viestiä ”Missä sinä minun elämäni valo ja sydämeni käpy viiletät, sillä minä kaipaan sinua kulta”, tai no oikea kirjoitusasu oli ehkä lähempänä muotoa ”Missä oot?”, mutta sama asia. Alakerrassahan se oli ollut lukemassa kirjaa.

Miia sitten tuli huoneeseen, alkoi raspaamaan jalkojaan ja minä päästin puujalkavitsit valloilleen luokkaa ”sinähän suorastaan laihdut silmissä” ja ”kilot suorastaan karisee” jne. Vaivaantunutta ironista naurua. Iltalehden otsikkona ”Murskavoitto! Saara Aalto voitti Suomen Euroviisuäänestyksen, biisinä Monsters” tjsp. Vaivaantunutta ja ironista.

Lähdimme etsimään ruokaa, mutta kaikki matkalla olleet ravintolat olivatkin yllätykseksemme lauantai illalla kuudelta jo kiinni. Päädyimme pyörimään mercadolle, jossa moni oli jo sulkemassa putiikkejaan. Ostin todennäköisesti hieman ylihintaan 2 t-paitaa, mutta sain tingittyä mutsille tulevasta tuliaisesta hyvän siivun hinnasta pois. Mentiin syömään Mercadon keskelle, Jose sai meidät ylipuhuttua ottamaan tarjoamansa ilmaisen juoman (minä otin Pina Coladan, Miia Margaritan ilman suolaa) ja saimme erinomaiset annokset kanaa ja arracheraa hintaan $305 sisältäen tipin.

Pienen suuntavaiston pettämisen kautta hostellille, eilen tapaamamme jenkit olivat todella hiljaisia ja naurettavan krapulaisia. Söivät kokonaista kanaa siinä terassilla. Iltajuomat naamariin, pikaisesti suihkuun, hieman leffaa netflixistä ja nukkumaan. Huomenna pitkä päivä.


Päivän kävelysaldo: 11,0km

Seuraava

Matkapäiväkirja - Mexico 2018 - Päivä 6: Pyykkipäivä

Selkä alkaa olemaan noin 30 sentin pituista kaistaletta oikeassa olkapäässä lukuunottamatta jo hyvin parantunut. Aamupalalle otimme mukaan supermarketista ostamamme suklaahippu-papaija-leivän ja suklaamuffinssin. Luulin kaupassa että nämä suklaahiput olivat rusinoita, mutta eivätpä olleet. Oli hieman ällömakea aamiainen.

Takaisin huoneeseen, suihkuun, rasvaa kroppaan ja pakkaamaan likaisia vaatteita pussiin. Muutaman korttelin päässä olimme muutamaa päivää aiemmin nähneet pesulan, veimme likapyykkimme sinne. 3,5kg pyykkiä, $55, kuuden tunnin päästä valmista. Helppo homma. Siitä jatkoimme matkaamme vaihtelun vuoksi sivukujia pitkin, jossa näimme mm. koulun ja paljon kissoja. Menimme Walmartiin ostamaan eväitä viikonlopun reissua varten. Mukaan tarttui myös pullollinen paikallista valkoviiniä hintaan $75 (~3.50€), Miialle huivi $5 (~0.20€) ja minulle elämäni ensimmäinen hipsteri-fedora ($99, ~4.50€). Kävimme kysymässä kolmestakin eri apteekista josko olisi löytynyt Compeedia tai jalkaraspia. Ei löytynyt. 

Löysimme myös Jacobille postikortin, josta yliviivasin espanjankieliset ”hyvää syntymäpäivää” tekstit ja kirjoitin omat terveiseni tilalle. Veimme ostokset hostellille, veimme kuoren postiin ja ihmettelimme miksi siinä postin toisen oven edessä oli toistakymmentä ihmistä jonossa. Kysyimme neuvoa että missä on postitoimisto, meidän onneksemme se oli se toinen ovi. Meidän kummastukseksemme nähtävästi meksikolaiset käyttävät pesuvateja postittamiseen. Joku meinaan kantoi 4 sellaista neliskanttista muovilaatikkoa ulos postista, mitkä näyttivät juurikin jotain pesuvadin ja pesuainelaatikon risteytykseltä. Postitus oli onneksi helppoa ja halpaa, kirjeen postitus Jenkkeihin maksoi $11.50, eli noin 0.50€.


Meillä oli taas muutama tovi tapettavana ennen kuin pyykit olivat valmiit, joten menimme viereiselle mercadolle pyörimään ja etsimään tuliaisia sekä lierihattua Miialle Chitzen Itzan reissua varten. Miialle tarttui ainoastaan lankakaupasta (törkeän halpaa) lankaa mukaan, olisikohan se maksanut 5 kerästä alle 5€.

Muuta ei Mercadolta tarttunut mukaan, mutta kävimme Las Arracherasissa syömässä meille suositeltua Cheviceä. Alkuruoaksi otimme jotakin juustoa ja chorizoa vehnätortillaa ja juotavaksi tuoreista appelsiineistä puristettua mehua sekä vihersmoothien. Paremmasta päästä ollut ateria, ei voi kuin suositella paikkaa.

Ruokailun jälkeen haimme pyykkejä ja huomasimme että paikan edessä oli joku hitsaaja korjaamassa paikan autotalli-henkistä ovea, joka oli lähes kiinni. Luulimme että paikka oli kiinni, mutta koska meiltä oli puhtaat vaatteet lopussa, menimme katsomaan oliko paikka vielä auki. Saimme kuin saimmekin ”Mila P.” Nimellä varustetun muovipaketin, jossa meidän vaatteemme oli. Ei sillä Miialla nyt oikeasti noin huono käsiala voi olla...

Hostellilla huomasimme iloksemme että aurinkorasvan kyllästämät lakanamme oli vaihdettu puhtaisiin ja vessa siivottu läpikotaisin. Voi tätä ilon ja onnen päivää kun saa nauttia elämän pienistä iloista, kuten siitä ettei täällä tällä hetkellä ole pakkasta.

Menimme Las Palapasin torille, jossa olivat jokapäiväiset torihippalot alkamassa. Miia otti puolen tunnin selkähieronnan joltakin kehitysvammaisten yhdistyksen tarjoamalta kojulta, jonka jälkeen kiertelimme aluetta. Joka puolella soi hirveällä kakofonialla musiikkia kannettavista isoilla subwooferilla varustetuista akkusoittimista joko ihan levymusiikkia, soittivat trubaduurimeininkiä tai karaoke-henkisiä sing-a-long vetoja, kun samalla jättimäisellä lavalla jengi veti jotain todella intensiivistä aerobic-tuntia kaiuttimet säröllä ja vieressä vanhat pariskunnat opettelivat jotain salsa-paritanssia ja lapset huutavat ja juoksevat ympäriinsä. Söimme Tacos al Pastor annoksen ja Marquesitan; juustolla, kinkulla ja tuorejuustolla täytetty vohvelituubi. Itse ainakin nautin niistä erittäin paljon. Ostin lopuksi tuliaiseksi pienen mariachi-patsaan, ensin se pyysi $170 kun Miia oli hieronnassa, sanoin että liian paljon ja lähdin pois, tulin lähtöaikaan uudestaan, sama koju mutta eri myyjä, pyysi $100. Ehdotin $80, kättelimme sitten puolesta välistä eli $90. Suunnilleen samalla hinnalla ne siellä mercadoilla.

Menimme hostellille, otimme juomamme jääkaapista viilentymästä ja juttelimme aulassa olleen kahden amerikkalaisen kanssa. Se nuorempi vajaan kolmikymppinen lähti saattamaan ranskalaisia tyttöjä bussipysäkille, sanoi että tulisi 10 minuutin päästä takaisin. Oli ilmeisesti 10 meksikolaista minuuttia, koska sillä kesti TODELLA kauan. Juttelimme sitten tämän vanhemman noin viisikymppisen kanssa sitten paljon siitä miten paljon täällä on huumerahaa kiinni ja sen takia Cancunin seutu on tehty niin turvalliseksi että turistit uskaltavat tulla tänne. Tämän jälkeen suihkun kautta sänkyyn katsomaan hieman Netflixiä; Miia nukahti ensimmäisen 5 minuutin aikana niin päätimme sitten mennä pikkuhiljaa nukkumaan.


Päivän kävelysaldo: 12,2km

Seuraava

Matkapäiväkirja - Mexico 2018 - Päivä 5: Cancunin keskusta

Aamulla sain mutsilta viestin että Etelä-Suomessa on kylmin talvi 50 vuoteen. Eipähän vituta olla täällä. Bepanthenia on lähes kolmannes tuubia mennyt jo vaikka otin sen isomman koon. Toivottavasti selän kirvely loppuu myös pian.

Meidän oli alunperin tarkoitus mennä Isla Mujeresille tänään, mutta mun selkään ja Miian jalkoihin sattuu niin paljon että ajattelin että se ei olisi hyvä idea, joten päätimme lähteä tutkimaan Cancunin keskustaa. Lueskelimme aamupalan jälkeen hieman hostellin aulassa olevaa Cancunin karttaa ja kyselimme kaikkea tyhmää respan ainoalta hyvin englannilla kommunikoivalta tytöltä mistä löytää mitäkin, miten pääsee eri paikkoihin jne, ja hän sitten googletteli vastaukset niihin kysymyksiin joihin ei tiennyt vastausta.

Lähdettiin kävelemään hostellilta itään päin, jotta pääsisimme helpoiten tänne Cancunin keskusta-alueelle. Siinä sitten tuli ehkä parhainta englantia puhuva turistimatkoja myyvä hustleri mitä tähän mennessä oli tullut vastaan, buukkasimme häneltä sunnuntaille matkan Maya-pyramidiraunioille Chitzen Itzaan, sisältäen matkat, sisäänpääsyn, buffet ruokailun sekä käynti cenotella (maanalainen vesikuoppa jossa voi uida) ja jossakin läheisessä kaupungissa. Maksoimme aika tarkkaan 30€ per naama ($685) ja huvittavinta oli että mulla oli justiinsa tasan eikä yhtään yli tuon $1370 lompakossa sillä hetkellä. Huomasi kyllä kuinka paljon noissa printatuissa hinnoissa on ilmaa; niissä luki että jos maksaa dollareilla niin se on $109-139 (2000-2500 pesoa) per lärvi, maksat pesoilla niin $79 (1500 pesoa) + jotkut huuhaa verot päälle. Eli kannattaa vain olla tarkkana noiden kettujen kanssa.

Siitä sitten jatkoin lompakko tyhjänä turvallisemmin mielin kohti Cancunin keskustaa. Kävelimme ihanasti varjoisan SM4 alueen puistikon läpi ja pääsimme Cancunin keskustan alueelle, jossa sijaitsi about itäkeskuksen vanhan puolen kokoinen kauppakeskusmörkö, Las Americas. Menimme sisään ja ensimmäisenä vastaan tulee heti tälläinen rullajäätelökioski, jota olen aina halunnut kokeilla sen jälkeen kun näin videon siitä internetissä. Pettymys oli erittäin suuri, se vain ei tuntunut koostumukseltaan mukavalta syödä. Maistui ihan perus jäätelöltä. Mietittiin että oltaisiin ostettu Miialle uudet sandaalit, koska ne nykyiset luisuivat pois jalasta sivusuunnassa. Kokeilimme Crocsin sandaalia joka näytti tosi kivalta ja ilmeisesti myös pysyi hyvin jalassa, mutta jotenkin tuo hintalappu ei enää sitten ollutkaan niin kiva.

Jatkettiin kiertelyä ja lopuksi käytiin paikallisessa Prismassa nimeltään Chedraui. Jotenkin koimme sen oudoksi että täällä näiden apteekeissa sun täytyy pyytää laastari farmaseutilta, mutta sitten kaiken maailman monta kertaa kalliimpaa lääkettä on siinä heti ulkopuolella hyllyssä. Ostimme hieman lisää juotavaa ja syötävää, sekä muutaman paikallisen leivonnaisen jotka ensin piti ottaa leipomoalueelta pihdeillä isolle metalliselle tarjottimelle, josta ne sitten kannettiin pakkaajalle, joka pyöritteli leivokset erikseen pieneen muovikääreeseen etteivät ne sottaisi toisiaan ja lopuksi paperipussiin. Löysimme täältä Miialle sopivat sandaalit, maksoivat saman verran pesoissa mitä ne crocsit olisivat maksaneet euroissa.

Shoppailun jälkeen söimme yläkerran täpötäydessä food courtissa jotain tortillaan käärittyä lihaa ja juustoa jonka päällä oli tomaattisalsaa. Mielenkiintoinen sivuhuomio meksikolaisesta keittiöstä: kaikki ruoka noin päällisin puolin on aivan perkeleen maustettua. Siis aivan kaikki sipseistä lähtien on yleensä jonkunmoisessa chilissä. Kun Suomessa pöydässä on suolaa, pippuria, ketsuppia ja sinappia, niin täällä on melkein pelkästään jotain kahdesti polttavia, kurkkua ja peräreikää repiviä salsoja. Liha on päällisin puolin ollut kaikki todella hyvää, mutta sitten meillä on outolintuna juusto. Eli jos Suomessa juusto ei maistu juuri miltään, niin täällä se kirjaimellisesti ei maistu yhtikäs miltään. Todella mautonta.

Syötyämme lähdimme vessan kautta siirtymään hostellille päin. Jostain syystä vatsa on toiminut muuten hyvin rauhallisesti, ei ole tullut mitään ripuliyllätyksiä ja olemme muistaneet käyttää käsidesiä sekä aamuisin syöneet vahvaa maitohappobakteeria.

Miia napsi paluumatkalla kuvia paikallisesta katutaiteesta ja minä poseerasin aidan yli hyppäävän jaguaaripatsaan ateriana. Hostellilla otettiin päikkärit ja mentiin näiden skandityttöjen ehdottamaan Las Palapas puistoon katsomaan mitä siellä on. Kello oli jo yli kuusi, niin osa myyjistä alkoi jo sulkemaan kojujaan, kun jotkut vasta availivat omiaan. Täällä aurinko laskee noin klo 19 joka päivä, niin siihen aikaan on myös suurimmat liikenneruuhkat.

Las Palapaksessa oli nyt aika hiljaista, menimme viereiseen puistoon katsomaan kun tanssijat harjoittelivat tanssirutiiniaan. Pelasimme samalla korttia ja Yatzya. Vinkki: Yatzya pystyy pelaamaan myös yhdellä nopalla. Kirjoitatte vaan laskimeen mitkä numerot tuli.

Menimme auringon laskettua syömään viereiseen Cheester ravintolaan, tilasimme juomat ristiin ja syötävät itse. Miia sai mansikoita, jugurttia ja Oreo-keksejä sisältävän Mia Colucci smoothien ja minä Snickers smoothien joka pitkälti maistui siltä itseltään. Miia valitsi paikan nimikkopizzan, joka kaikkialla muualla olisi todnäk Quattro Formaggi, ja minä otin Anfibian, jossa oli naudanlihaa ja katkarapuja. Todettiin että kumpikin pizza olisi kaivannut jotakin keventämään makua, nyt oli niin tuhti kokemus että kumpikin söi vain puolet pizzastaan.

Otimme loput pizzoista mukaan, kävimme Oxxosta hakemassa iltajuomat, joku funny guy oli ”ottamassa” pizzalaatikkoani ja sanoi ”oh, for me? Thank you” ja nauroi päälle. Eikä se pizzalaatikko sitten edes mahtunut syvyytensä takia hostellin jääkaappiin, joten Miia laittoi siivut paperipussiin ja vei ne jääkaappiin. Hunaja-Jack Danielsia tölkissä. Ei paha illan lopetus.


Päivän kävelysaldo: 11,2km

Seuraava

Matkapäiväkirja - Mexico 2018 - Päivä 3: Täältä tulee kuningasrapu!

Parantelimme aamupalaamme omilla eväillä; mehua, banaania ja kurkkua leivän päälle. Nyt tämä alkoi jo tuntua aamupalalta, vaikka proteiini vieläkin puuttui.

Menimme ensin Walmartiin josko sieltä olisi löytynyt Miialle parempaa uima-asua; ei löytynyt. Näillä mennään mitä on mukana. Ostimme kuitenkin hieman evästä ja pyyhkeen rannalle, näillä on hyvä aloittaa ensimmäinen kunnollinen rantapäivä!

Bussipysäkki hotellialueelle onneksi löytyi helposti heti Walmartin edestä. Vahingossa maksoin ainoastaan itseni, niin kuski alkoi huutamaan että Miian pitää maksaa myös. Hups. Onneksi rahalla päästiin tästäkin.

Se mikä oli todella käsittämätöntä, että Playa Delfinoksen rannalla on tasan yksi(1) rantabaari. Cairipinha ei ollut yhtä hyvä kuin heidän mojitonsa. Rannalla grillailimme itseämme kolmisen tuntia ja totesimme että hiekka on todella hienoa ja menee joka paikkaan. Onneksi rannalla oli suihku. Sitä sai hangata monta pesukertaa päänahasta pois hotellilla. Merivedessä uiminen fyysisesti oli myös todella rankkaa, huomasimme rannalta pois lähtiessämme tien vieressä olevasta kyltistä että rannalla liehuneet punaiset liput tarkoittivat ”dangerous to swim”.

Rannalta kävelimme Museo Mayalle, jossa ihailimme muutaman tunnin meksikolaista kulttuuria ja istuimme ruuhkabussissa tunnin verran. Hieman ennen Hotelera Zonasin loppuun kyytiin hyppäsi tyyppi ison kaiuttimen kanssa ja alkoi laulamaan(!). Miia tippasi. Hyppäsimme random pysäkillä pois hostellimme lähellä ja näimme siinä hyvin erikoisen meksikolais-japanilaisen tacopaikan. Päätimme mennä sinne illalla syömään, viereisessä pöydässä oli pari aivan pilvessä olevaa amerikkalaisnuorta. Tilasimme 4 meksikolaista tacoa ja yhden japanilaisen. Oishi desu.

Mutta nähtävästi oli unohtunut rasvata selkääni ja jalkojani uimisen jälkeen, sillä olin ”keitetty hummeri”-cosplaykisan selkeä voittaja. Noh, oma moka. Miia taasen voitti jalkarakkojen lukumäärässä 4-2. Aloe Vera After Sunia iho täyteen, tacoille, takaisin hostellille, alakertaan juomaan tölkit Four Locosia (12%!) ja takaisin huoneeseen odottamaan seuraavaa päivää.


Päivän kävelysaldo: 11,8km + rannalla polskiminen ilman puhelinta noin ~1km

Seuraava

Matkapäiväkirja - Mexico 2018 - Päivä 2: Zonas Hoteleras

Huom: Meksikossa valuuttana on peso, Forexilta saimme 600 eurolla noin $12400. Hinnat on helppo kääntää euroiksi valuuttalaskimella, mutta se käyttää eri kurssia kuin mitä maksoimme (600€=$13700). Kehittämäni helppo suuntaa antava muistisääntö hintoja päässälaskiessa euroiksi oli ”pyöristä lähimpään kymmeneen, puolita hinta ja ota viimeinen numero pois”, esim. $259 = 260 / 2 = 130 / 10 = ~13€. Jos hinta oli alle $20, se maksaa alle euron.

Päivän agendamme oli että etsitään ranta. Sitä ennen erittäin suuri pettymys aamiaisella, laihaa kahvia, lämmintä maitoa, muroja ja paahtoleipääa. No bueno. Ennen rannalle menoa piti kuitenkin käydä vielä hieman shoppailemassa, joten kävelimme noin 750m Walmartille. Ostimme sieltä sandaalit, imodiumia, ruokaa, juomista ja pesuaineita. Takaisin hostellille ja kysymään miten biitsille pääsee. Kuulemma piti ottaa ykkös-linjan bussi.

Todella kuumottavan ja massiivisen liikenneympyrän jälkeen löysimme bussipysäkin. Nousimme kyytiin, matka maksoi $12 (alle euron) verran. Käytimme tämän bussimatkan kiertoajelumielessä, jotta näkisimme mitä kaikkea siellä alueella on. Huomasimme että biitsille ei noin vaan pääsekään, sillä Zonas Hotelerasin rantojen edessä on lähes koko 15 kilometrin matkalta massiivisia hotelleja, jonka takia rantaa ei tieltä edes näe. Ja nämä hotellit myös näyttävät siltä että niissä on aika monta jeniä kiinni.

Menimme sitten bussilla niin pitkälle että bussi kääntyi ympäri ja jäimme Playa Delfinesin kohdalla pois. Älyttömän kaunis näky. Valkoista hiekkaa ja ihanan lämmintä turkoosia vettä. Menimme rannalle, kastoimme varpaat Atlanttiin ja löysimme merestä simpukoita. Rantabaarissa joimme ensimmäiset drinkit. Jäinen mojito keinussa? Muy bueno. Imaisimme juomat ja aloitimme paluumatkamme.

Sitten tapahtuikin matkamme ensimmäinen virhearviointi; päätimme kävellä sille flea marketille, jonka näimme matkalla. Katsoimme kartasta että se olisi voinut olla ”tuo” paikka. Sinnehän kävelee vaan 20 minuuttia. No, ei ollut. Ehdotin että otetaan bussi, mutta Miia intti että kävellään nyt vaan. Ohi menee hotelli jos toinenkin ja pian olemme jo museolla. Se on kiinni, mutta saimme selville että se on vain $70. Jatkoimme matkaa välillä ostaen lisää juotavaa (pullotetut juotavat yleensä aina maksavat alle euron verran). Kävimme jossakin flea marketissa, ja jos haluaa tietää millainen millainen hyökytys sieltä tulee, niin käy Tallinnan merekeskuksessa ja kerro se hustlaajien agressiivisuus kymmenellä. Vihdoinkin löysimme perille, emmekä loppujen lopuksi edes ostaneet mitään sieltä. Ironista. Turha reissu kuitenkaan ei ollut. Miia osti sieltä puisen kissan matkan varrelta eräästä kaupasta. Yritti siellä joku tyyppi myydä mulle huumeitakin :)

Noh, sitten luovutettiin, käytiin supermarketissa ostamassa talkkia ja mentiin bussilla hostellille. Päästiin suihkuun, vaihdettiin vaatteet ja puhelin lataukseen. Siitä lähdettiin syömään ensimmäinen oikea paikallinen ateria. Trubaduuri lauloi ja soitti akustista kitaraa (TODELLA LUJAA soivan kaiuttimen kautta) ja me söimme lihaa, sipulia, juustoa ja kaktusta kuumasta metallikulhosta. Nam.

Hostellille ja nukkumaan. Väsytti.


Päivän kävelysaldo: 20,9km

Seuraava

Matkapäiväkirja - Mexico 2018 - Päivä 0: Kohta se alkaa

Minä ja Miia oltiin säästetty matkakassa nyt hieman toista vuotta, aloitettiin muistaakseni noin puoli vuotta sen jälkeen kun aloitettiin seurustelemaan. Mulla on 15 päivää käyttämättömiä lomapäiviä töissä ja Helsingissä ollut keskimäärin 15-23 astetta pakkasta joka päivä, joten päätimme lähteä viikon varoitusajalla lomalle. Ensin oltiin kovasti lähdössä Maltalle, mutta sitten Miia bongasi jostain netistä että Tuin kautta pääsisi Meksikoon 340€ per pää. No perkele, sinnehän me sitten lähdetään! Cancunin keskustasta joku über-halpa hostelli privaattihuoneella ja ilmastoinnilla, 6.50€ per naama per päivä. Eli lennot aterioilla yhdellä matkalaukulla + majoitus reilusti alle tonnin yhteensä kahdelta.

Sunnuntaina lähdettiin, pistin esimiehille työ-chättiin viestin että me lähdetään nyt, merkatkaa työvuoroihin loma. Kävin vaihtamassa rahaa ja hakemassa vahvistuksen vanhentuneeseen jäykkäkouristusrokotukseeni ja siinä ne suurimmat esivalmistelut olikin. Käytiin Miialle ostamassa uusi puhelin, maksoin sille ison muistikortin, koska Miian piheyden tuntien se ei sitä itse olisi kuitenkaan ostanut. Eipähän lopu heti kesken.

Kännykkään latasin 4 äppiä joita tiedän että tulemme tarvitsemaan: Converter+ (valuuttalaskin), maps.me (offline navigaatio, muista ladata kartta etukäteen. Google Translate (kääntäjä ja ”osoita kameralla tekstiä niin se kääntää sen” ominaisuus, muista ladata suomi, englanti ja espanja etukäteen. Näiden lisäksi Google Maps oli käytössä, mutta se vie paljon enemmän akkua kuin maps.me.

Lauantai-ilta, klo noin 20. Kämpän siivous ja matkalaukun pakkaus. Itselläni mukaan lähti 6 alusasu kerrastot (t-paita, sukat, kalsarit), 3 shortsit ja muutama kauluspaita, uimahousut, varakengät, paljon compeedeja, laatikollinen buranaa, sakset, kynsileikkurit, viinipullon avaaja ja tietty kaikkl Miian tavarat. olkalaukussa purkkapussi, aurinkolasit, kuulokkeet, kännykän laturi ja vara-akku. Eli helpolla päästiin, matkalaukkukaan ei painanut edes yli 18 kiloa.

Seuraava

Matkapäiväkirja - Mexico 2018 - Päivä 15: Mennään kotiin

Massiivinen aamupala. Kaikki ylimääräinen ruoka syötiin. Ähky. Levitin lopun jugurtin Miian selkään.  Suihku. Loppujen matkatavaroiden pakkaaminen ja päätös siitä mitä jättää tänne. Itse jätin rikkinäiset farkut ja lähes puhkikuluneet tennarit, pyyhkeet ja aurinkorasvat. Avainten luovutus ja palautelomakkeen täyttö, meillä loppui miinuspisteiden kohdalla tila kesken.

Matkalaukku painoi 28.5kg ja ulkona on tuhottoman kuuma. Matkalla bussiasemalle kävimme vielä syömässä kaikki 10 erilaista tacoa Las Quekasissa, $150. Siellä oli muutama todella hyvä, mutta 60% oli aika mitäänsanomattomia.

Bussiasemalle. Bussi lähti klo 13:00 lentoasemalle, joten odotimme sitä noin kolme varttia ihan viileässä ilmastoidussa kopissa. Huomasin että täällä Meksikossa monilla on raskaita kantamuksia varten töissä alaselkätuki-liivit. Voisi olla Suomessakin. Hypättiin bussiin ja tietenkin me mentiin väärään terminaaliin, koska TUIn lapuissa ei lukenut minne pitää mennä. Jäimme nelosessa ja kakkoseen piti mennä. Onneksi terminaalien välillä pääse ilmaiseksi shuttle bussilla oikeaan terminaaliin.

Pääsimme oikeaan terminaaliin, vaatteiden vaihto vessassa. Jalkani olivat edelleen liian turvonneet, joten päätin mennä koko lennon sandaaleilla. Farkut jalkaan, vyö laukkuun ja huppari käteen. Check in ilman ongelmia, panikoimme että mihin se meidän saamamme maahantuloilmoituslappuni oli kadonnut, mutta koska Miialtakin oli se kadonnut niin päättelimme että se täti otti sen Check-Inin yhteydessä.

Kävelemme turvatarkastusta päin ja kyy alkoi kasvamaan otsassa. Jouduttiin juomaan kaikki mehut (100ml raja, purkit 125ml), minä käyn vielä vessassa ennen turvatarkastusta.

Mentiin portillemme, Miia käy ostamassa viimeisillä pesoillamme juotavaa, mutta hänen ostoksensa jäi ostokset 1 pesosta kiinni. Miia kuitenkin sai pummittua sen joltakin suomalaiselta. Saan varmasti kuulla hautaan asti siitä kuinka se 4 pesosta vääntäminen voi välillä olla siitä 1 pesosta kiinni. (Välihuomautus: Ei ole - se olisi ollut vain jonkun muun tipeistä pois)

Astuimme koneeseen, ei edes tarkistanut passia. Ei paljoa kiinnosta. Olimme 2 riviä toisistamme. Lentokone tankkaa, joten lähtö viivästyy noin 20 min. Kaikki viihdesisältö aluksi maksullista 7€ per elokuva (wtf!), joku mokasi. Sitten toimi kun noin 40 matkustajaa huomautti asiasta. Ok lentokoneruoka, rohmusin joka kerta leipää kun menivät ohi. Söin siis noin 4-6 sämpylää, lopetin laskemisen. olin katsomassa ensimmäistä elokuvaa ja näyttö jäätyi kesken leffan. Jouduin pyytämään henkilökuntaa apuun. Muuten aika peruslento, katsoin 4 elokuvaa, söin, join kahvia, kävin vessassa, juttelin välillä Miialle kun se ei nukkunut. Itse taasen en koskaan saa nukuttua lennoilla ellen ole todella väsynyt.

Päästiin Helsinki-Vantaalle, puhelin päälle, Sebastian pisti viestiä että voi tulla hakemaan meidät. Mahtavaa. Ulos koneesta, passi ja naama skannataan, päästään maahan. Kengät jalkaan, laukku hihnalta, viestiä Seballe että tuu hakemaan. Ulkona oli noin 25 astetta kylmempi kuin Meksikossa, mutta plussakeli. Pääsen kotiin ja otan 8 tunnin päikkärit. Huomenna töihin.


Päivän kävelysaldo: 7,9km